Ilo

Ilo on sinussa itsessäsi eikä tavarassa ja talossa. Voin ostaa kengät ja silittää vahvaa nahkaa ja nauttia ajatuksesta, että kävelen kuivalla kadulle uusissa mustissa kävelykengissä ja leuto tuuli hyväilee kasvojani.  Ilo läikähtää pienestäkin asiasta. Hyvän tunteen syntyyn ei tarvita suuria materiaalisia tuotekasoja. Olen yrittänyt ostamalla löytää onnea, mutta saan kaupoista kaapit täyteen roinaa ja riepuja, mutten jatkuvaa iloa.

Iloitsen onnistuneista ostoksista: mekoista, paidoista, huiveista, koruista, laitteista. Huolehdin niistä. Pesen ja laitan henkarille vaatteeni. Pidän huolen omista tietokoneista ja kameroista. Kun lähden matkalle, tiedän, että  varusteeni riittävät koko reissun ajan. Usein otan vielä liikaa mukaan, ettei tulisi kiusausta ostaa uutta. Matkassa eräs hauskuus on pakkaamisen suunnittelu. Matkalaukun raahaaminen ei ole hupaisaa, mutta se oli juhlaa, kun saan laukun hotelliin ja asetun matkakotiin. Reissussa pärjää vähällä roinalla.

Ilo pakenee, kun on synkkää ja masentavaa, mutta ilon nuppu on sydämen peräkamarissa. Minä voin houkutella ilon mieleeni ajatuksilla. Pahan tunteen tuottaminen muille on helppoa, mutta hyvän tunnelman levittäminen kantaa meitä kaikkia.

Ilo löytyy kotimaan maisemasta kirpeänä talvipäivänä. Pakkaskävelyllä minun on pakko kuvata lumisia puita ja kirkasta taivasta. Tupruava lumisade ei viehätä, kun asun omakotitalossa ja lumi on lykättävä korkeiksi valleiksi lihasvoimalla.

Kotipihan kynttilälyhty ja torpan rauha tuovan hyvän mielen. Lukonmäen suunnassa näkyy toisinaan muhkea auringonlasku.

Selkeä ilon lähde on Eurajoki ja mökki siellä. Minua on syytetty, kun teetimme isot hakkuut viime kevättalvella. Kesän aikana nousi jo leppäpensaikko, ja metsätyökoneen jäljet häipyivät ruohoon ja kaislikkoon. Mökillä ihailen maisemaa, joka avautuu avarana ikkunoista, terassilta ja pihalta. Olen tuijotellut meren välkettä ja värien vaihtelua maisemassa jo yli neljäkymmentä vuotta. Pienet työt ilahduttavat, metsäkävelyt, vilahtavat eläimet, lintujen huudot, rasahdukset pensaikossa. Meren yllä näen lukemattomat ja aina uskomattomat auringonlaskut.

Iloitsen miehestäni ja molemmista lapsistani. Ystävien tapaaminen on hauskaa ja rentouttavaa. Työnikin on ollut tänä syksynä ihmeen rentoa ja leppoisaa – olen tehnyt muutaman tunnin vähemmän kuin kuuluisi opetusvelvollisuuteen. Suvussani on monia viisaita ihmisiä. Joskus voi tulla erimielisyyksiä, mutta laiha sopu lihoaa vähitellen yhteisymmärrykseksi.

Iloa jouluusi!

Kapinaa lasten parhaaksi!

Lapset on ihania! Yleensä, usein, aina, oikeesti. Tää koulusysteemi vain on niin tiukka, että lapsi väsyy ja kiukuttelee, kun oppitunnilla tulee liian etäistä tai vaikeaa tietoa pää täyteen. Kieliopilla päähän! Verbi, nomini, possessiivisuffiksi ei oikein ole lapsen maailman tärkein juttu. On hienoa osata omaa kieltä ja oppia muita kieliä, mutta miten me muuttaisimme koulua lasta kiinnostavammaksi ja oppimista suosivaksi. Tunnetta mukaan, niin oppiminenkin vahvistuu. Aika kova kiire on ja hitaasti oppiva lapsi on hädässä

.

Tarkoitan leikkimisellä sitä, että opetetaan faktat otsa rypyssä, mutta sitten löydetään tuokio soveltamiseen leikissä, lautapelissä, tietokoneharjoittelussa. Katsotaan lämpömittaria, kokeillaan liukeneeko sokeri veteen, tutkitaan, läträtään materiaaleilla, kosketellaan savea. Muovaillaan maapallo ilmapallon päälle paperista ja liisteristä. Muotoillaan Suomen kartta, jota saa koskea. Leikitään kauppaa ja yhteiskuntaa. Joku kehuu, että juonellinen opetus on lapselle helpompaa – kertomuksia on jopa Matikka-kirjassamme!

Tavallisella oppitunnilla ei ehdi soveltaa kovin paljon. Oppikirja sisältää tietoa ja kirjaa käyttäen on helppo mennä kuin juna oppitunti kerrallaan monia asioita läpi. Opettaja ei jaksa pystyttää sirkusta jokaista tuntia varten. Luokanopettaja ei voi luoda uutta oppimateriaalia tietokoneella jokaista tuntia varten, kun jo puhelut asiantuntijoiden ja vanhempien kanssa voivat viedä tunteja viikossa. Sähköposti ja sähköinen reissuvihko nappaavat aikaa päivittäin. Tuntien valmistelu ja kokeiden korjaaminen vaativat osansa. Joskus pitää mennä opiskelemaan uutta, ettei ihan uraudu opettajantuoliinsa. Tahdon, että kustantajat tekevät upeaa oppimateriaalia tietokoneille.

Tahdon, että oppilailla on käytettävissä riittävästi tietokoneita. Myös kotona. Perusasioita voisi lukea kotona tietokoneelta open ohjeen mukaan ja koulussa voitaisiin kehitellä tietoja ja taitoja syvemmiksi.

Joku opettaja voisi sanoa: Opetussuunnitelmaa ei  tarvitse muuttaa. Tietotekniikka ei tuo mitään uutta oleellista. Kaikki on hyvää niin kuin se on aina ollut. Oppikirjoja vain lapsille ja se on siinä. Kouluviihtyminen ei vaadi panostusta – alakoulussa viihdytään kyllä. Kumma kyllä, vanha kapinahenkeni herää henkiin ja olen eri mieltä.

Koulu vaikuttaa lapsen identiteettiin – miten peruskoulu tukee henkisesti vahvaksi kasvamista? Koulu määrittelee lapsen numeroin ja moni opettaja olisi valmis antamaan numeroita jo 3. tai 4. luokkalaisille oppilaille. Numerot sopivat kokeneemmalle koululaiselle, kun itsetuntoa on jo hiukan kasvanut.

Koulutyön kiire kyynistää opettajia. Hoidettavia asioita on kukkuroittain. Tökkivä tietokoneohjelma kiukuttaa maikkoja. Liikaa tietoteknistä osaamista vaaditaan – sanoo joku. Luokat käyttävät tietokoneita hyvin eri tavoin alakoulussa. Oppilaat tarvitsevat monipuolisia taitoja tulevaisuudessa. Perustaitoja. Minäkin olen ollut hyvin kyyninen. Mutta lasten kanssa saa huomata, että he ovat nauravia ja itkeviä. Heitä varten vielä nämä vuodet. Töissä.

Stay healty in the work

I think that it is important that you separate working hours and your  free time. I had vacant period for six months after I have been teaching for 26 years.This time I was not studying further. I just had vacation and I spend some time in Spain and then at the summerhouse and there I was sawing the firewood. I was also writing a novel (about a woman who is living in a cottage in the woods by the sea). I was not writing about me - it is a fictional story.
In Finland workers can have job alternative leave so that someone unemployed person is working instead of the incumbent or earner. Then you can have paid from the  unemployment funds.
I have got exhausted in my work (as a teacher) sometimes - one time it was really  hard and I was at home for four weeks about 13 years ago. Now I work 83% of my working time and I have time to plan my lessons better. I happen to have now lovely pupils.
The teaching is funny - you can plan and work for the lessons endlessly if you are not careful. When I teach so many different subjects I can always find interesting new scheme and then I try to learn new things so that I can tell my pupils about the world  or we make together some interesting new projects. Occasionally you just hog excessively and you are under a burden.
It is important to have some other hobbies - exercises and mental hobbies. I have a treasure chest - it is my briefcase with pearls and tools which I use when making pearl necklaces. In Finland we can have supervision of work and there we can talk about difficult things in work, it is paid by the employer. It has helped me, because there the talking is confidential.

It is good to have friends and family near you and spend some time with them and have fun in you spare time!

(Kirjoitin jutun englannin kieliseen blogiini, mutta postaus ei onnistunut, siispä tänne!)

Opettajan tarinat identiteetin rakentajina

Opettajana työskentelen monien tarinoiden keskellä. Minulle kertyy paljon katkelmia ihmisten elämästä, perheistä, lapsista. Kerron luotettaville ystäville tainoita oppilaistani - toki suojelen lasten yksityisyyttä. Kunnioitan vaitiolovelvollisuutta.

Minun opettajuuteni muodostuu vaiheista, joilta kaikilta on kertynyt kokemuksia, joista olen kertonut kollegoille ja ystäville. Kuuntelin, kun kaksi yläkoulun opettajaa kertoi vauhdikkaasti oppilaistaan hurjia tarinoita. Mieleen jäävät hullut, poikkeavat tilanteet, joille voi nauraa jälkeenpäin. Joskus lapsen kohtalo surettaa. Kertomalla työstämme kokemusta osaksi ammattitaitoamme.

Kerroin väitöskirjassa omaa historiaani - kirjoitusaika oli 1999 - 2004. Jos nyt kirjaisin uranarratiivin, omaelämäkerran, se värittyisi tämän hetken näkökulmalla.

Vuorotteluvapaa irroitti minut koulusta ja tuskaisesta vääntämisestä,  tylsistymisestä. Sain kokea vapaalla, että oppiminen voisi olla hauskaa, kun olin turhautunut kehittämiseen ja uuden opetteluun.

Eräs kollega kysyi, että olenko vielä vapaalla, kun päivityksissäni on oudon postitiivinen sävy. Opetan pientä, hyvinkäyttäytyvää ja oppimisenhaluista luokkaa, joilla on asiat kunnossa. Luokkani tarina ei oikeastaan myötäile tämän päivän koulusta kerrottuja kauhutarinoita laisinkaan. Oikeasti kouluissa on todella paljon hauskoja, fiksuja, innostuneita lapsia ja nuoria.

Toki on kipeästi käyttäytyviä ja syrjäytyviä oppilaita. Lastenhuoltoa tarvitaan joidenkin lasten elämää parantamaan. Näyttää siltä, että koulussa on lapsia, joiden elämä tulee olemaan rankkaa ja täynnä kamppailua. Oletan että maahanmuuttajapoikien kotoutuminen voi tuottaa vaikeuksia. Mahdollisesti tämä on aihepiiri, josta ei paljon julkisesti puhuta. Ainoa keino mielestäni olisi miesohjaaja/nuorisotyöntekijä, joka tukisi harrastuksia vailla olevaa poikaporukkaa.

Me kerromme elämäntarinaamme, työurakertomusta aina uudesta näkökulmasta. Uupuneen opettajan on vaikea nähdä valoa työssään. Liian kiltti opettaja tekee kaiken mitä käsketään ja ottaa liikaakin tunteja - elämäntilanne pakottaa ahkeroimaan. Onnistumisen pakko ja yksintekeminen turhauttavat - kaikkeen ei yksi ihminen veny. Työhön liittyy myös jatkuvasti uusia vaatimuksia ja lisätehtäviä - vanhoista velvollisuuksista ei juuri luovuta.

Jokin tarina oppilaasta irtaantuu tietystä henkilöstä ja muuttuu miltei fiktioksi. "Kerran tapahtui ihan uskomaton juttu kun menin oppilaiden kanssa kaupunkiin. Oppilas kiipesi bussipysäkin katolle, oppilas käveli keskellä tietä vilkkaalla kadulla..." Joku kokemus vain muuttuu rakennustiileksi opettajuudessani - se ei kuulu enää tiettyyn lapseen. Tarinan alkuperäinen lapsi on jo kasvanut isommaksi ja voi olla täysin erilainen ja muuttunut.
Opettaja voi kertoa selviytymistarinoita - kommelluksista huolimatta on pärjätty.

"Opetin kerran yhdelle urheilijapojalle tunnin tukiopetuksessa, että kilometri on 1000 metriä." Tälläiset tarinat muokkaavat minua - muistan että jokin oppiminen voi vaatia aikaa.

Sain mahdollisuuden kertoa tästä teemasta Kasvatustieteen päivillä Helsingissä marraskuussa. Pohdin narratiivista identiteettiä. Miten me rakennamme itseämme kertomalla tarinoita? Meillä voi olla tarina itsestämme vanhempana, suomalaisena. Suomalaiset kirjoittavat paljon - sekin luo identiteettiä.

Opettaja, lähetä minulle sinua koskettanut tarina oma urasi varrelta. Olet ehkä pohtinut ja kertonut jostain kohtaamastasi oppilaasta tarinoita.
Kasvattaja lähetä tarina mieleen jääneestä kasvatustilanteesta lapsen kanssa.
Käsittelen tekstiäsi nimettömänä, vailla paikkakuntaa, esimerkkinä, tieteen aineistona.
Kiitos, jos innostut lähettämään.  helenaho@windowslive.com

Valoa ja varjoa koulussa

Opettaja-lehti 39 kertoo koulusta:

Ensin lensivät kynät, sitten tuolit ja pulpetti. On sanottava että opettajien lehti on kuvaillut viime vuosina napakasti arkea. Nyt on kuuma aihe tuo kouluväen keinojen vähäisyys. Romaanissani Kukaan ei huomaa mua (2011) kerron pojasta joka lyö opettajaa.
     Tapasin erään lapsen (X), joka löi. Seurasin tarkkaan hänen kasvojaan, kun keskustelin hänen ja lyödyn lapsen kanssa. Huomasin sen että tämä lyöjä oli aika herkkä perimmiltään. Hän kertoi että häntä saa lyödä. Juttu päättyi siihen, että hän vaikutti ymmärtäväiseltä. Luulen, etten unohda hänen kasvoillaan liikkunutta surua. Hoidimme asiaa niin, että kiusattu lapsi sai hyvän mielen. Silti minulle jäi huoli tuosta kiusaavasta lapsesta. Toivoisin että hän vahvistuisi fiksussa käytöksessä. Kuulostaa ihan raamatulliselta. Tänään sanoi X:lle että sä olet hyvä tyyppi. Toivoisin, että hän saisi kehuja!
      Jos olet uusi oppilas isossa koulussa, vahvan näköinen, hiukan tappelijan kokoinen, sinua yllytetään painimaan. Anna hiukan köniin tolle. Lyö tota. Leikillään sanotaan, kehoitetaan. No joskus nujakka syntyy.
     Isommilla oppilailla on hyväntahtoista tönimistä aika usein. Kun en tunne oppilaita,  yritän kieltää, mutta paljoa keinoja minulla ei ole tuuppimisen estämiseksi. On helpompi ohjata nuoria, jos tuntee heidät.
     Meidän talossa on joitakin aikuisia, jotka tuntevat paljon lapsia ja nuoria ja toimivat resurssina. Tälläisellä henkilöllä voi olla myös rauhallinen tapa komentaa lapsia. Tuollainen resurssi on arvokas. Lisäksi tietysti toivoo että koko ison koulun henkilökunta jaksaa ohjata lapsia ja nuoria fiksusti ja jämäkästi kohti oikeaa käytöstä.
      Joskus pitäisi tehdä yhteistyötä eri luokkien välillä, jotta oppilaat tutustuisivat toisiinsa hyvissä merkeissä. Pelaisivat yhdessä tai opiskelisivat porukalla. Aika helppo järjestää. Tosin suuri yhtenäiskoulu koulu on monimutkainen organisaatio.
     Opettaja-lehden jutussa opettaja yrittää saada haittaavan kännykän tai puukon pois. Ei ole lupaa ottaa sitä. Miten minä toimisin? Ottaisin, jos tavara todella haittaa. Toisista lapsista ei saa ottaa luvatta kuvia. Voi ihanuus, kun omilla oppilailla sattuu olemaan hyvät tavat. Toivon, että opettajien ei tarvitse kutsua poliisia, jos ekaluokkaisen puukko heiluu. Pitää olla terve järki mukana kasvatuksessa. Maltillinen tavaran takavarikointi ja palautus sitten kun tilanne on ohi iltapäivällä.
     Melkoista neuvottelua koulu vaatii nykyään. On hyväkin puhua ja selittää. Se vie open voimia. Yhteistyössä eri kasvattajien kanssa selvitään niin hyvin kuin yhteiset rahkeet riittävät.
     Eräs Valtiotieteen maisteri kirjoitti Opettajassa (39) että koulukurin sijaan pitää puhua opetusmenetelmistä. Levottomassa tilanteessa opetusmenetelmien täytyy olla aika taikurimaisia, että ne yksin tekevät rauhan ja motivaation luokkaan. Hyvä opetustilanne vaatii joskus toisen aikuisen rauhoittamaan hyvin villiä oppilasta tai taltuttamaan kapinaa. Riehuva lapsi tarvitsee rauhoittumisnurkan ja jonkun joka katsoo perään.

Tarinat luovat opettajan

Katselin Helsingin Kasvatustieteen päivien ohjelmaa (kasvatustieteenpaivat2012). Päivien aihe "Vuorovaikutus kasvatuksen kentillä" kuulostaa tarpeelliselta. Oma väitöskirjani( Helenan väitös) pohtii oppilaan ja opettajan välistä vuorovaikutusta, josta haastateltavat kertovat omia narratiivejaan, tarinoitaan, kokemuksiaan.

Huomasin teeman Tutkimisen, oppimisen ja kasvatuksen kertomuksia -ryhmässä.
Kirjoitin blogiin jutun tarinoista (23.7.). Opettajuus muodostuu narratiiveista, kohtaamisesta syntyneistä tarinoista. Haastattellessani tutkimukseeni osallistuvia opettajia huomasin, että noviisiopettajalle tarinat omasta lapsuuden koulutodellisuudesta antoivat lähtökohtia oppilaan kohtaamiseen.

Voisiko opettajan rooli koostua tarinoista? Opettajankoulutuksessa nuori aikuinen omaksuu roolin - toiset luontevasti ns. perinteisen opettajan roolin ja toisille syntyy kyseenalaistava näkemys ja oma vahva persoonallinen ote. Erilaisilla opettajilla on omat taustansa, kertomukset, kodin perinteet, asenteet. Heillä on lapsuudessa ja nuoruudessa ollut oppilaan rooli (kiltti, kapinallinen jne.).
Työssä kokemuksesta syntyvä tarinapaketti on joskus jopa liikaa opettajalle. Sensitiivinen opettaja jopa on nääntyä rankkojen lapsikohtaloiden kohtaamisessa. Tässä tarvitaan opettajalle vertaistukea, että oppii ammatilaisroolin eikä ota jokaista tapausta liian henkilökohtaisesti.

Tein omista työkokemuksista romaanin Kukaan ei huomaa mua (2011, omakustanne). Siinä koetut lapsikohtalot on sulautettu fiktiivisiksi hahmoiksi. Romaanin aihepiiri lähtee kohtaamistani oppilaista, joista on syntynyt vahvoja tunnepohjaisia tarinoita mieleen.  Olen kuullut että joku lukija on kokenut romaanin ahdistavaksi ja myös realistiseksi.

Kerron romaanissa pääasiassa opettajan kokemuksista koulussa. En juuri ajattele, että oppilas luo tarinoita kohtaamistaan opettajista.

Romaanini on kaukana tieteestä. Toisaalta opettaja-tutkijan realistinen kouluromaani sisältää narratiiveja oppimisen arkitilanteista ja konflikteista. Ristiriitaiset tapahtumat jäävät kasvattajan mieleen. Kai ne jättävät jäljen myös oppilaan muistiin.
Opettajan työssä tulee seuraavan vuosikymmenen aikana olemaan uuvuttavia piirteitä yleisesti. Tietty individualismi tekee sen, että nykyiset vanhemmat näkevät koulun erilaisena kuin aiempien sukupolvien perheet. Koulun sääntöjä ja normeja saatetaan väheksyä. Ennen kertomus koululusta oli yhtenäisempi. Uskottiin, että koulutus tuo nuorelle aikanaan työpaikan. Vanhemmat hoitivat kotikasvatusta ja koulu opetti asioita. Nyt meillä on tiedonhakuun runsaasti keinoja missä vain, on yksilöllisiä vaihtoehtoja kaikilla perheillä.

Joskus oppilaan vanhempi voi käyttää vaikkapa huumeita, haluta lapsen mukanaan shoppailemaan milloin vain, lomailla pitkään kesken vuoden lapsen kanssa. Opettaja edustaa perinteen vaalijaa, sääntöjen antajaa, häneltä voidaan vaatia hyvää palvelua juuri tietylle lapselle. Koululta odotetaan myös tuoretta faktaa, hienoa opetusteknologiaa. Lapsi kohtaa auktoriteetin ehkä ensi kertaa elämässään, kun opettaja pyytää istumaan hiljaa (edes ohjeiden antamisen ajan). Koulun tarinaan vaikuttaa myös monikielisten oppilaiden mukanaan tuoma kulttuuri. Opettajilla saattaa olla hyvin monia tarinoita eri kulttuurien oppilaista.

Käsitykseni tarinasta, narratiivista on epätieteellinen.  Minulle opettajuus on sitä, että voin tietoisesti säädellä rooliani koululuokassa/koulun ulkopuolisessa opetuksessa. Tapaan oppilaitani päivittäin ja tietovarantoni, kokemuspohjainen materiaali, muistiinpanot heistä lisääntyvät jatkuvasti (6 vuoden ajan). Yhtenäiskoulussa oppilaat ovat 9 vuotta kanssamme. Pyrin huomaamaan heidän yksilöllisen tapansa oppia ja ohjaan heitä motivoitumaan opiskeluun ja tuen heitä näkemään oppimisen hauskana ja myös ahkerointia vaativana. Luon heille mahdollisuuden nähdä opiskelun mahdollisuutena luoda oma identiteetti, oma positiivinen tarina itsestä. 

Kasvatustieteilijä kerää haastateltavalta narratiiveja oppimisesta, koulusta, kasvamisesta ja analysoi niitä, tekee taulukoita, etsii merkityksiä. Opettajana kyselen jatkuvasti oppilailta heidän tietojaan, kokemuksiaan, käsityksiään. Kysyn:  Mitä sinulle tulee mieleen tästä? Opetuskeskustelu on maailman rakentamista sanoilla. Onneksi kuvat ja kartat saapuvat luokkaan mm. videotykin avulla. Tiedon rakentuminen lapsen mieleen vaatii sitä, että hänellä on jokin käsitys asiasta, jota hän tarkentaa kuulemansa tiedon avulla. Jos lapselle herää oma kysymys, johon hän haluaa vastauksen, hän muodostaa omaa tietopääomaansa.

Nopean tiedonvälityksen aikana on hyvä säilyttää opetuspuhe, ääneen lausutut käsitykset, arvailut, hapuilut, jotta voidaan etsiä lisää tietoa ja tarkentaa käsityksiä. Lapsiryhmä istuu ringissä ja pohtii ja kuvailee omia käsityksiään - se on tarpeellista puuhaa. Kohtaaminen konkreettisesti ja keskusteleva vuorovaikutus ei vanhene.

Opetan aluksi lapsen lukemaan, kuuntelemaan, kirjoittamaan, käyttämään tiedonhaun menetelmiä. Siispä luokanopettajan työ on aika vallankumouksellista näiden kohtaamiensa oppilaiden kohdalla.  On mahtavaa nähdä, kun joukko 10-vuotiaita lukee 100-sivuisen kirjan parissa päivässä koulussa. (Kiitos ,Tuula Kallioniemi, Reuhurinne-kirjoista!)Toki oppimisessa on mukana myös lapsen lähiympäristö, vanhemmat ja suku, vertaisryhmä, media. Joku lapsi osaa jo paljon ennen ekaluokalle tuloaan.

Koulukustannukset taitavat olla taas säästökohteena.
Mutta arvokas työ jatkuu.

 



Meidän luokassa on liitutaulu!



Uusi tyyli työssä ja puhtia romaanin hiomiseen!

Syys on käynnistynyt vauhdilla koulussa. Opettelen uutta tyyliä, jossa teen paljon töitäni koulun jälkeen töissä enkä kiikuta niitä kotiin.

Toivon yhä, etten pura tyytymättömyyttäni oppilaille, sillä he ovat tehneet hommansa tai unohtaneet, mutta minä vain huomautan siitä asiallisesti. Pyrin ohjaamaan lapsia työntekoon, sitkeään aikataulujen seuraamiseen ja vastuunottamiseen. Ei unohdeta uteliasta ja iloista fiilistä. Lapset ovat mahtavia ratkomaan ongelmia, joita havaitsen luokan varusteissa tai muuten vain pohdin ääneen. Oli hauska nähdä tänään, kuinka he kehuivat toisiaan, kun saivat hoitaa tuokion matikan opetusta videotykillä opettajan roolissa.

Kun kerroin kaatuneeni pyörällä päin liikennemerkkiä, eräs lapsi sanoi ulos mennessään: Mitä tästä opimme? Ei pidä tehdä kahta asiaa yhtä aikaa. Olin katsellut keskikaupungin vilinässä outoa telttaa liian keskittyneesti.

Vapaalla korjailen romaania, joka on jo saanut uuden nimen. Yksinäisen naisen puutarha häilyy yhä mielessäni työnimenä. Uusi nimi hehkuu pimeää. Valoa romaanin henkilölle tuovat uudet tuttavat ja suku, joka löytyy Raumalta. Pitää pyytää ystäviltä kommentteja romaanin tekstiin ja kokonaisuuteen. Kuulostaako minun "raumani" lainkast raumalaisen suuhun sopivalta? Sekoittuuko Tampereen murteeseen oma lounaismurteeni?

Kirjoittaminen pursuu yritystä ja oppimista. Kirjailijaystävä muistutti, että hioa pitää, niin että teksti on "valmista", kun se lähtee etsimään julkisuutta ja lukijaa.

Luen myös ystävien fiktiivisiä tekstejä. Ulkopuolisena näen jotain ja voin auttaa tekstin nytkähtämisessä kohti hiottua tulosta.

Minun on vaikea heti hyväksyä osuvaa kritiikkiä omasta tekstistä, mutta samalla olen kiitollinen kommenteista, joiden avulla kerrotun hämäryydet aukeavat lukijalle paremmin. Itse voi sokeutua epämääräisille lauseille ja turhille sanoille.

Englannin kieli on mielessäni. Ystävällinen kielenopettaja sanoi, että hyvä olisi osata useita kieliä - siispä esnpanjan kuuntelu-cd soikoon!

Opettaja rakentuu ja rasittuu tarinoista

Mikä opettajuudessa kuormittaa? Opettajalle kertyy kokemuksia lapsista ja heidän tilanteistaan. Ajan kuluessa lapsi kasvaa nuoreksi ja aikuiseksi. Onneksi moni entinen oppilaani on löytänyt jatko-opinnot ja kavereita ja ehkä saanut puolison ja lapsen.

Kuulen tarinan oppilaasta, joka kuolee nuorena aineiden väärinkäyttöön. Muistan viimeksi nähneeni hänet koulun päättäjäispäivänä vuosia sitten humalassa. Muistan, kuinka hän pelkäsi kesäloman tuloa, sillä hänellä ei ollut helppoa kotonakaan. Muistan hänen virnistyksensä.

Jonkun lapsen tarinassa on näpistelyä. Joku lapsi koki kotona huonoa kohtelua. Jonkun lapsen sairaus on tuottanut päivittäin huolta koulussa. Minulle välittyy tarinoita myös muista lapsista, joita tapaan työssä. Jonkun lapsen pulmallinen tilanne jatkuu vuosia ja mietimme ratkaisuja jokaisena viikkona eri aikuisten kanssa.

Meitä opettajia ei juuri valmenneta kohtaamaan ihmiskohtaloita. Jossain vieläkin luullaan että opettaja vain opettaa. Opettaja kohtaa perheitä, joista suuri osa tekee parhaansa kotona lapsen kanssa ja tukee ja arvostaa kasvatustyötä. Sitten on perheitä, joista tulee kiukkuisia viestejä opelle.

Opettajuus on ihmissuhdetyötä. Miten siinä voisi valmentaa itseään? "Älä välitä menneiden vuosien kokemuksistasi." "Unohda menneet." "Ole valoisa ja iloinen ope." "Älä rasita itseäsi suremalla sitä, ettet ehdi auttaa oppilaita riittävästi." "Älä pura mieltäsi työtovereille, sillä he eivät ehkä jaksa kuunnella." Open päässä käy kova räpätys. Tietysti on hyvä, jos kasvattaja ei mieti liikoja, vaan menee tyynenä seuraavaan päivään.

Työnohjausta voi saada joskus. Mielestäni työnohjausta pitäisi olla aina tarjolla, jos tarinataakka kasvaa liian rasittavaksi eikä ope saa itseään rentoutumaan ja yöunet häiriintyvät. Työhyvinvointi auttaa jaksamaan ja uusiutumaan. Liikunta ja piristävät harrastukset kuuluvat vapaa-aikaan, jonka arvo kasvaa opettajan ikääntyessä. Vietän laatuaikaa uima-altaassa polskiessani tai taidemuseon valoisissa saleissa.

Mielestäni myös nuoren opettajan on hyvä vaalia harrastuksiaan, vaikka perhe kasvaisikin. Työhön liittyvä pettymys voi musertaa, jos työhön uhraa paljon energiaa. Nuorena opettajuus on hauska seikkailu, kun innolla yrittää tarttua jokaiseen haasteeseen.

Työssä on jatkuva uuden oppimisen vaatimus. Arviointiohjelmat muuttuvat ja tietokonetaitoja saa päivittää usein, sillä lapset elävät tätä päivää ja tulevaisuutta. Myös kasvatustietoa pitää hankkia lisää -     erityisopetuksen informaatio on tarpeen. Oman opetusaineksen hallinta vaatii työtä - omat opinnot vanhenevat.

Olisi hyvä ajoissa kehittää opettajuuteen vaihtoehtoja yli 50-vuotiaille luokanopettajille. Työaikaa pitäisi voida suunnitella sujuvasti ja olisi hyvä kokeilla erilaisia ratkaisuja. Opettajia voisi olla esimerkiksi kolme ja luokkia kaksi, jolloin työaikaa voitaisiin jakaa radikaalimmin. Jos tekee lyhennettyä työaikaa, pitäisi voida järjestää myös arkivapaita, jolloin voi keskittyä vaikkapa vanhenevien sukulaisten asioiden hoitamiseen.

Kunpa oppisin!

Aloitin kirjoittamaan englannin kielistä blogia. Pyörin blogin ulkoasun muokkauksessa kuin hullun paroonin sokkelopuutarhassa. Kun yritän hallita tietotekniikkaa, törmään osaamattomuuteeni. Aion oppia teknisesti hallitsemaan taustojen muotoilun säätöjä.

Englanniksi kirjoittaminen herätti oivaltamaan, että olen taapertanut vuosia tilanteessa, jossa en ole juuri oppinut uutta. Vaikea anlysoida, mikä johtaa vuoraamaan arkensa viihteellä ja hakemaan itselleen helppoja ratkaisuja. Olen antantut itselleni luvan levätä, heittäytyä rennoksi työpäivien jälkeen. Olen kaiketi hakenut viihteestä turvaa vaativan työelämän vuoksi.

Työssä on opittava päivittämään tietojaan ja taitojaan ja siedettävä vaikeita, vaativia asioita. Opettajan pitää hymyhuulin kohdata ristiriitaisia tilanteita. Toisinaan tulee hillitä omia tunnereaktioitaan ja kulkea tiukan maikan ystävällisessä roolihahmossa pitkin talon käytäviä henkisesti joustavana.

Toisaalta esim. erityislapsia koskevat tieto autismin kirjosta, Nepsylapsista on ollut kiinnostavaa. Tavallaan diabetestietous on avartanut mieltäni. Opetustilanteen organisointia koskeva tietous on auttanut työn sujumisessa.

Ystäväni Carol tarjosi vinkin :
The Elements of Style (1918), William Strunk, Jr. & E. B. White
The Elements of Style
Uskon että kirjasta on hyötyä. Joudun tutkimaan tuttujenkin sanojen oikeinkirjoituksen, mutta juuri nyt tämän ihastuttavan pitkän kevätlomani jälkeen jaksavan olla hieman perustellisempi. En varmasti pysty ilmaisemaan itseäni kaunokirjallisesti englanniksi, mutta tahtoisin oppia kirjoittamaan kunnollista kieltä, jossa on järkeviä verbejä ja hyvää, selkeää ilmaisua. Onko liikaa toivottu?

Luultavasti loppuelämäni joudun vapaa-ajalla taistelemaan erilaisten aikaa vievien asioiden kanssa: metsätyöt, kaunokirjallisuuteen syventyminen, kirjallinen tuottaminen, Internetin loputtomat artikkelit, tietokirjallisuus, kuvataiteen ihailu, kielet, sosiaalinen elämä, kodinhoito. Työelämä vaatii sen ajan kuin se vie, mutta uskon että kiireisyys ja asioiden tärkeysjärjestyskamppailu jatkuu eläkeläiselläkin.

Voi olla että yritys kirjoittaa englanniksi kuivuu kokoon kuin omena ojan pohjalla, mutta aina voi yrittää.

Tämä kuva on Torromolinoksesta. Vuorotteluvapaa antoi mahdollisuuden katkoa rutiineja, kävellä valoisilla kuivilla kaduilla kesävaatteissa tammikuussa kevyellä mielellä mukavan puolison seurassa. Kaunis turhuus!

Kesäkirjoja puutarhassa

Tunnit

Michael Cunnighamin Tunnit (2000, julkaistu 1998) tarjoaa virkistävän kirjallisen kylvyn soljuvaan kieleen, joka ei missään vaiheessa unohda lukijaa. Kaunis kieli tarjoaa vivahteita, kuvailee herkästi mielenliikkeitä, ailahtelee, kertoo juuri siitä mitä elämässä on: sivumerkityksiä, monimerkityksissyyttä, oletuksia.

Huorasatu

Laura Gustafsson räväyttää Huorasatu-teoksella (2011) antiikin jumalatteren sarjafilmihahmoksi ja kuvailee huoruuden arkea, lihan löyhkää. Tyylilaji ei ehkä uppoa. Kielellisesti notkeaa, leikkittelevää, taitavaa. Meikäläiselle tosikolle tämä satu ei nappaa.

Villipalmut

William Faulknerin Villipalmut (Amerikassa julkaistu 1939) pulppuaa Louisianan tulvassa, Missisippi vierii yli äyräiden ja kuvaus on äärimmäisen tilanteen kutkuttavaa filmiä, vettä on liikaa, käärmeitä liikaa, rakkautta ilman rahoja -kokeilu on koukuttava. Alex Matsonin käännös on v. 1976.
Olen palannut tähän kirjaan New Orleansin ja Amerikan etelän maiseman vuoksi, kuvaus on jäänyt vuosiksi mieleeni.
Kirjassa kulkee kaksi tarinaa, jotka on kuvattu intensiivisesti ja tarinoiden käänteet ovat uskomattomia, yllättäviä. Vanki, joka lipuu ja taistelee tulvassa sattumanvaraisen naisen kanssa, on yhtä luonnon kanssa, taipunut vankeuteensa pyrkimättä pakoon. Veneessä pelastuva raskaana oleva nainen on hänkin kärsivä ja sitkeä sankari. Rinnalla kulkeva ehdottoman rakkauden kuvaus on satuttava. Suuri tunne vaatii luopumaan kaikesta omaisuudesta, yhteisöistä, edes lapsi ei saa tulla sitomaan rakastavaisia taloudelliseen turvan etsintään.
Romaani on kielellisesti haastava, vyöryvä kuin luonnonmullistus.

 Ainoat todelliset asiat

Merete Mazzarellan Ainoat todelliset asiat: Vuosi elämästä (suomentanut Raija Rintamäki, 2012) oli luettava kuin dekkari - vauhdilla. Kirjassa mielytti analyyttinen tiedon pohdiskelu, asioiden yhdistely ja kirjailijan oman elämän minimaalinen kuvailu. Oman elämän asioita ei kaunisteltu, vaan ne kerrottiin sellaisenaan kuin matkakertomuksena. Vanhenemisen kokeminen on ollut tabu, mutta kirjallisuuden tutkija raottaa salaisuutta.

Railo

Virpi Hämeen-Anttilan Perijät (2006) oli pitkään kesämökin hyllyssä. Hämmästyin, kun luin sen ja se imaisi kuin Hella Wuolijoen tarinat. Railo (2011) kiinnosti lähinnä kirjailijan vuoksi. Kirjan alku vaikuttaa perustellisesti pohditulta perhetarinalta, joissa henkilöihin on saatu sisältöä. Saa nähdä viekö tarina mukanaan. Kesälomalla on upeaa sukeltaa erilaisiin kirjoihin ja kokeilla kylvyn maittavuutta!

Kiitos kirjastovirkailijoille, kun jaksatte palvella helteelläkin!

Ope huomaa! Verinaarmut ja hylätty lapsi.

Kuuntelin kokeneen opettajakollegan juttuja pääkaupunkiseudun kiivaasta elämästä. Pieni lapsi tulee kouluun milloin sattuu perhe muistamaan, että lapsella on  aikataulu. Lapsi haetaan koulusta, jos vanhemmat haluavat mennä shoppailemaan tai Linnanmäelle. Joku vanhempi ei piittaa ekaluokkalaisen lukujärjestyksestä ja väheksyy koulun sääntöjä.

Miten ihmeessä lapsi oppii noudattamaan aikatauluja elämässään, jos perhe ei niitä kunnioita?

Hurjimmissa tarinoissa kollega (nimettömästi tietysti) kertoi pahoinpidellystä lapsesta. Aikuisella voi olla omat huimat puumavuodet ja harrikat ja lapsi on taakka.

Kuuntelimme parin kollegan kanssa ja huokailimme pääkaupunkiseudun kiihkeää rytmiä, kiirettä työelämässä tai sekavaa työttömyystilannetta perheissä.

Opettajilla on vaitiolovelvollisuus. Mutta onneksi heillä on oikeus kuunnella lasta. Opettaja tai terveydenhoitaja tai kuka vain koulun henkilökunnasta voi olla se joka huomaa lapsen hädän, on aikuinen lapselle.

Sinä tai minä voimme olla se reilu aikuinen, joka osoittaa lapselle, että sä olet ihan ok, sua ei saa kohdella huonosti.

Kirjoitin romaanin "Kukaan ei huomaa mua" pääasiassa opettajan näkökulmasta ja uupumisesta. Ehkäpä mun pitäisi kirjoittaa lapsen uupumisesta omaan huonoon kotiinsa. Lapsen oikeuksiin kuuluu, että hänet huomataan ja häntä puolustetaan.

Haaveeni olisi keskittyä opettamaan matematiikkaa lapsille, joille se ei suju. Oppiminen ehkäisee syrjään jäämistä ja surkeuden tunnetta. En kaipaa ison ryhmän melua ja hälinää.

Kokenut kollega sanoi vielä, että parhaiten opetus sujuu, kun opettajan lisäksi on kaksi muuta aikuista huomioimassa ja auttamassa lapsia. Tulevaisuuden ihannekoulussa on riittävästi aikuisia, auttavia käsiä, huomiota, hoivaa.

Niitä lapsia kannattaa auttaa pieninä, sillä heistä kasvaa yhteiskunta.


Kollega sanoi, että hän kertoo, että hänellä on keinoja auttaa ja sanoja lapselle. Eläköön idealismi ja kokemus!

YNP - talven ylistys

YNP

        Ympäristöajattelu, luonnonsuojeluasenne, oman ympäristösuhteen syntyminen. Maailma pelastuu. Minä sanon teille kaupunkien asukkaat, viettäkää talvi meren rannalla, katsokaa kalliokumpuja  jäätyneen ikkunan läpi. Tuntekaa tuuli, hyytävä kylmyys, räntäsadepäivän leuto sää, niskaan liimaantuvat hiutaleet. Jos te ette ole paenneet tavaratalokeitaaseen, sileille Keski-Euroopan suurkaupunkien kaduille, kuumiin kerrostaloihin, olette pesunkestäviä suomipandoja. Suomalainen osaa kerrospukeutua viimaan, kosteaan talvikeliin, suojata varpaat jäätymiseltä, sulattaa veden lumesta, keittää jäkäläsoppaa.

Tämä teksti liittyy Jannan tarinaan, jonka kuvittelin päättyvän jo marraskuun
pimeisiin Rauman kalliorannalle. Ehkä kuitenkin muokkaan romaania siten, että talvi saapuu aurinkoenergialla valaistulle mökille. Janna lämmittää kaakeliuunilla ja pärjää, vaikka kaivo jäätyy. Pesee pyykit jääähilevedessä.
Pitääköhän nuoren naisen välillä paeta Tampereelle äidin luo?

On hauska kuvitella talviviimaa heleässä juhannustunnelmassa. Kestämme viileyden vain siksi, kun tiedämme, että odottamatta lauhkea sää hurmaa meidät.

Käsikirjoituksen muokkaus vaatii hyväkuntoisia ranteita. Metsätyöt vahvistavat lihaksia ja liikunnan avulla aivotyöhön saa uutta puhtia.

YNP eli Yksinäisen naisen puutarha

Romaanin kokonaisuus on valmistunut. Nyt tutkin sana sanalta kirjoitusvirheet ja haarukoin tylsät ilmaukset ja tehottomat lauseet. Tutkin vielä lukujen lopussa olevia YNP eli Yksinäisen naisen puutarha -blogeja ja katson eteneekö niiden dramaturgia.

Seuraavaksi janoan kriitikkojen ääniä ja tiukkoja näpäytyksiä - kaipaan, vaikka olenkin huono ottamaan vastaan kritiikkiä. Uskon oppivani/haluan oppia koko ajan lisää - tahdon kriittisiä sanoja. "Ihan kiva" ei vie tekstiä parempaan suuntaan.

Rauman murre? Tampereen murre? Olen turkulainen, joten on kyseltävä Ulla-tädiltä ja Marjo-opelta, miten murretta kirjoitetaan. Toki en pyrikään kirjoittamaan sitä oikein, vain luomaan illusion murteesta. Rauman murre on raskasta luettavaa - esim Uusraum Raumangiäline ekstra-aviis 2012 on luettava ääneen, jotta ymmärtää. Murteen kuuntelu on hauskaa.

Aurinkoenergia? Viihderomaanissa voi heitellä ekoajatuksia. Tästä ei tullut ekotestamenttiani. Mielessä lilluu ajatus metsäihmisistä - ikimetsän ystävät ja talousmetsän puolustajat (tulevia tarinoita). Myönnän, että yhteen romaaniin ei kannata tunkea liikaa tavaraa.
Luontokoulu? Olen karrikoinut. Pitääpä vielä kysyä luontokoulun opettajan näkemyksiä.

Ihmiskuvaus? On tehtävä havaintoja. Laitan muistiin, miten kukakin rapsuttaa nenäänsä ja seisoo, heilauttaa hiuksiaan, puhuu puhelimeen kadulla ja ilmaisee tunteitaan. Imen itseeni erilaisia olemassaolon tapoja. Kuuntelen - opelle helppoa? Löysin Espanjasta aiva ihanan hahmon - ja häet piti karsia pois tarinasta. Oih.

Luonnon ja maiseman kuvaus? On ollut upeaa saada katsella kevättä ja tehdä havaintoja tänä vuonna vapaalla. Nyt rajasin romaanin ajaksi kesästa syksyn synkimpään hetkeen marraskuulle.Toivon, että jännite kestää ja lukija jaksaa kiinnostua henkilöiden vaiheista.

Mökillä asumisen ihanuus? Torpassa viihtyy ken luontoa tykkää seurata ja nauttii keskittymisestä lomailuun ja pikkupuuhailuun. Huomasin kirjoittaessani, että maalla yhteisö on tärkeä ja päähenkilö liittyy kyläyhteisöönsä.

Kylämäpihlajan majakkasaari

Enrgiaa auringosta

Majakkasaaren muotoja

Kiitokset läheisille, jotka ovat tukeneet tätä kirjoitusprosessia. Työn tiukin vaihe on kriittinen korjailu. Vielä kun löytäisin kustanjan! Etsiminen alkaa.

"Voin vuori-ilmaa pulloon laittaa tai vettä Atlannin"

Tutkinto ei tuntunut enää palkitsevalta, kun olin sen saavuttanut. Opiskelin vuosikymmeniä näyttääkseni suvulle, että pärjään. Päätin vihdoin, että urakoin itseäni varten.

Iloitsen, että opiskelut kruunasi väitöskirja. Nousin vuorelle havaitakseni, että edessä häämöttää aamu-usvassa yhä houkuttelevampia huippuja, joille kömpiä. Jäisinkö ylängölle havittelemaan kunnianhimoisia tavoitteita?

Nielen sen, etten kiipeä vuorelle. Hengitän nauttien vuori-ilmaa ja alamaan kosteutta. Katson mahdollisia maailmoja. Kaikkea ei tarvitse kokea, jokaiseen myrskyyn en ryntää.

Hector: Mandoliinimies

Into

Vaaditaanko uuteen alkuun tämä tyhjyys? Nämä kuraiset polut eivät vie minua minnekään. Syvenee tietoisuus omista teistä.

Valkoiset omenapuut katsovat pitkään, kumartavat päänsä ja nurmikko on pian hunnutettu.
Viestit intohimosta koputtavat kuin tikat olkapäilläni: etkö tee valintojasi innon perusteella? Oletko homekorva?

Minä tiedän kerääväni kyhmyräisten omenapuiden hedelmiä kellastuvien ruohojen märästä sylistä.
Aavistan jo uuden kevään. Silloin laulan suvivirttä samalla tavalla kuin muutkin opettajat.

Silti päässä humisee tyhjyys.
Olenko jo valinnan tehnyt?

Ihannekoulu, unelmatyö?

Vuorotteluvapaan kääntyessä kohti loppuaan ei ole aika itkeä. Vapaata on vielä kolmisen viikkoa ja sitten alkaa kesäloma.

Millainen olisi unelmieni työpaikka? Voiko jonkun unelma olla työ? Eikö työtä tehdä vain rahan takia? Unelmat ovat hattaraa. Unelmien varassa tehdään valintoja tulevaisuuden varalle. Minun kuuluisi jo elää tässä ja nyt. Unelmakouluako tässä vielä kaipaisin?

Raha ratkaisee. Voisiko elämää yksinkertaistaa? Kirjoitusasuni on mökillä 20 vuotta vanha svetari, paikatut housut ja reikäiset kesäkengät. Kampaajalla on tullut vapaan aikana käytyä - ylellisesti. Viihdyn joskus tärkättynä juhlatamineissa, mutta arkipukeutuminen ei rahaa paljoa vaadi. On helppoa on puhua köyhäilystä, kun koti ja mökki on jo maksettu, velkaa ei ole autosta.

Vuorotteluvapaalla aamut ovat venyneet netin äärellä kirjoittaessa ja valokuvia tutkiessa. Päiviin liittyy fyysistä työtä. Tänään putsasin merituulessa rännit, jotta saisin sateella siistiä sadevettä saunaan ja tiskaamiseen. Matkusteltu on, ja kavereita moikattu ihan face to face.

Meri työntää vaahtopäitä lahden leveydeltä. Tässä ympäristössä ihannetyöpaikan hahmottelu tökkii. Ensimmäisenä koulu tuo mieleeni lukemattomat kontaktit. Olen jopa puolustanut laajaa yhtenäiskoulua, mutta tosi on, että suuressa yhteisössä kohtaamisia on runsaasti. Osaan oppilaiden tekemisistä pitää puuttua ja antaa lapsille ja teineille kieltoja, ohjeita, ja hoitaa riitoja.

Isossa koulussa on hauskaa se, että kaikkea ei tarvitse opettaa, vaan saa valita mieluisia tehtäviä. Ehkä eniten karheutta ajatuksiin tuo se, että työssä on paljon rutiineja - ne ovat tarpeen lapsille, jotta elämä sujuisi. Mutta aikuiselle on turhauttavaa toistaa samaa lausetta vuosia.

Ihanteellinen opetustilanne olisi matematiikan tukiopetusta. Pienten lasten kanssa on hauska etsiä matematiikan solmukohtia ja kokea oppimisen nostavaa vaikutusta. Uusi tärkeä asia loksahtaa paikalleen lapsen päässä kuin tiiliskivi rakennuksen perustassa.

Minun ihannekoulussani lapsi saisi aikaa oppia, ja aikuinen ehtisi pysähtyä lapsen vierelle juttelemaan, opettamaan yksilöllisesti.

Miten unelmakoulussa opettaja jaksaisi tehdä työtä? Tehtaassa töitä vaihdetaan, jotta työntekijä ei puudu yksitoikkoisuuteen. Koulussa opettaja voi kivettyä liikaan virikkeisyyteen. Liikaa asioita tapahtuu - niihin pitäisi puuttua ja hoitaa kuntoon. Jatkuva riittämättömyys puuduttaa ja johtaa kyynisyyteen.

Auttaako jatko-opiskelu opettajaa jaksamaan?  Opettaja ei ole sen kummempi tietotyöläinen kuin muutkaan nyky-yhteiskunnan teoreettisesti koulutetut asiantuntijat. Opettajalla on koko ajan tarkkaavainen lapsiyleisö tai nuorison kriittinen katse edessään. Opetus on fyysistä tilanteen hallintaa. Pitää  opiskella työvälineinen käyttöä (tietotekniikka) ja erityisoppilaan vaatimia uusia valmiuksia (psykologia, lääketiede). Ryhmähallintaa on syytä opiskella, jos se ei suju vaivattomasti. Omien oppiaineiden uutuuksia pitää tutkia. Omaa fysiikkaa pitää myös hoitaa ja treenata liikunnalla. Metsurintyö on tehokasta treeniä.

En ymmärrä, miksi kouluteema kuulostaa korvissani niin nähdyltä. Olen jo monta kertaa kokenut innostumisen. Koulutustilanteiden jälkeen olen halunnut uudistaa opetustani.

Ehkä unelmana on jaksaminen työyhteisössä. Jaksan istua kokouksissa keskittyneenä oleelliseen hermostumatta siitä, että koulua yhä vain kehitetään. Pitäähän uusien vireiden sukupolvienkin saada kehittää kehittämisen palosta.

Unelma. Jokin kohottaa minua näkemään pienten ihmisen seuran virkistävyyden. Voin luvata, että karsin turhaa pois. Selviän vähemmällä. Selviän päivistä.

Minua lähellä on tie, joka jatkuu jonnekin varjoisana, valoisana. Minä en ole pyhiinvaeltaja. Olen paikalleni jäävä ope. Roling stone.

Kuvan otti Arno.

Yhden naisen puutarha - elää

Tilliä ja ruiskaunokkeja

Ruiskaunokki nostaa lehtensä urheasti toukokuun aurinkoon ja pilvisäähän. Tilli kurkistelee mullasta ohuina liuskoina. Kasvien kasvatus siemenistä vaatii lämpöä ja kastelua päivittäin. Tavallisena keväänä minulla tulvisi toukokuussa niin monta työasiaa mielessä, että taimien kasvatus jäisi unholaan.
Vuorenkilpi kukoistaa pinkkinä. Äitini aikoinaan toi mökille vuorenkilpiä, jotka rehottavat rapakivi- ja moreenimaaperässä. Vaikka heittäisin kasan vuorenkilpeä metsään kompostin taakse, kasvi juurtuu ja kukoistaa. Kielot oikovat heleän vihreitä lehtiään ja lupaavat kukkaterttuja kesäkuuksi. Kielot on tuotu alkujaan isoäidin puutarhasta. Myös lemmikki on löytynyt Marjatta-mummun entisestä puutarhasta.






Vuorenkilpi

Lemmikki ja ruohosipuli

Ruohosipulli on selvinnyt kukkapenkissä talven yli ja nostaa maukkaita lehtiään munakkaan valmistajan iloksi. Pensaskrassi on myös suostunut itämään. Pienet ilot riittävät näin lomalla.

Pensaskrassi.

Särkynyt sydän

Mummolan puutarhassa kasvaa yhä särkynyt sydän, vaikka kiireet ovat vieneet puutarhan hieman villiintymään. Kukka tuo muistoja lapsuuden kesistä.

Ruiskaunokkirivistö tulossa

Nokkosruokaa

Tein lättyjä, joissa on Hippihiilari-jauhoa (vähän hiilihydraatteja) peruslättytaikinassa ja maasta leikeltyä tuoretta nuorta nokkosta. Tuli kevyttä ja maukasta. Joukkoon laitoin vielä persiljaa. Nautitaan puolukkarahkan kera.

Tein uunissa jauhelihapihvejä, joihin lisäsin jauhelihan jälkeen valkosipulia, varsiselleriä, mustapippuria, persiljaa, saksittuja nokkosia, kermaviiliä, suolaa, vihreitä oliiveja, vasikanfondia. Ohje Ulrika Davidssonin kirjassa Hiilarit hallintaan. Maukkaita olivat, mutta sitkoa ei ollut. Kananmuna ja pieni pala karppileipää pitäisivat pihvit koossa.

Ulrikan kirja löytyy täältä:
http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9515849039

Naisen puutarha alkutekijöissä

Haaveilen rönsyilevästä puutarhasta, jossa tilli ja persilja rehottavat. Odotan innolla ruiskaunokkien pinkkejä ja sinisiä hymyjä. Jamie Oliverin persilja kasvaa jo penkissäni. Kähärpersiljan satoa vasta odotellaan. Jos kuukauden kuluttua saan satoa, olen yllättynyt. Kiinansipuli (höstlök) näyttää kuvastossa ruohosipulilta. Olisi hauskaa maustaa munakas itsekasvatetulla herkulla.

Nokkonen sopii myös muhennoksen piristykseksi. Pienet versot ovat parhaita. Ryöppäys tai kuivatus vie poltteen pois. Anemiaa hoitava nokkonen korvaa  pinaatin letuissa  tai sämpylöissä.

Raparperi

Raparperi on nousemassa, ihana kasvi, jolle ei tumpelokaan puutarhuri voi tehdä hallaa. Keittoa ja piirakkaa tiedossa.   

Ostin kestomultaa pari 12 kilon pussia. Lähtiessäni liikkeestä huomasin, että on erikseen puutarhamultaa, joka olisi edullisempaa 50 kilon pussissa. No sitä sitten hankin seuraavaksi. Nyt kun on aikaa, niin huomaan pikkuisten viljelyjeni kaipaavan lisämultaa.

Tulevan romaanin tyttö kirjoittaa puutarhablogia - hän on yhtä kaupunkilainen kuin minäkin, mutta Janna Jokinen on kolmekymppinen. Hän ehtii vielä oppia puutarhuriksi.  

Porkkanoita en viljele, kun Tampereella tiiviissä pellossamme yritin ja tuloksena oli lyhyitä peukkuporkkanoita.

       

      

                     

nokkonen yrttikasviossa

Vuorotteluvapaa osa kaksi

Viime vuonna olin vuorotteluvapaalla ensimmäisen pätkän ja nyt toisen jakson. Toinen kausi on mennyt lomaillessa ja mökkeillessä ja kirjoittaessa. Kolmen kuukauden jälkeen tänä vuonna olin jo pirteä.Tässä vaiheessa olen miettinyt tulevaa koulusyksyä ja pyrin vapauttamaan hiukan viikoista aikaa kirjoittamiseen. Saa nähdä, miltä syksyinen lukujärjestys näyttää.

Vapaa saa pohtimaan ihmisenä olemista. Viihdyn myös tekemättä mitään, toki mulle tulee hinku siivota kotia tai hoitaa kotipihaa tai sahata puita mökillä. Lomailu aurinkoisessa Espanjassa kylmän kevään aikana viehätti suuresti. Tekemistä tarvitaan aina. Lukemattomia kirjoja riittää. Netissä on hauska tutkia taidekuvia tai seurata facebookissa päivityksiä tai lukea uutisia. Valokuvaaminen huvittaa myös.

Romaani on muhinut viime keväästä. Yritän kirjoittaa pian romaanin valmiiksi ja hion sitä vapaaksi turhista lauseista. Haluan pois itsestäänselvyydet ja kerron myös sisäisiä liikkeitä henkilöiden päässä. Yritän että teksti rönsyilisi villinä ja rönsyilyäkin löytyisi - en halua pelkkää päälauseproosaa. Huomaan, että hurja ryöppyävä kieli ei ole minulle helppoa.

Romaanin kirjoittaminen on mulle tapa olla olemassa luovasti vapaalla. Kirjailijana olen vasta tenavatasoa. Olen myös nauttinut ystävien tapaamisesta.

Työn alku sisältää paljon ajatuksia. Työn pitää olla järkevää ja rytmisesti sopivaa. En halua tehdä liikaa työtä. En myöskään aio hoitaa koulusähköpostia klo 21-23, niin kuin viimeksi tein syksyllä. Tämä sähköinen työ lipsuu helposti loputtomaksi työpäiväksi. Vapaa-ajan ja työ välinen ero häipyy. Työasiat pyörivät koko ajan mielessä.

Ryhdyn pitämään itselleni kuria: työ on vain työtä ja muu elämä on arvokasta!

Peruskoulussa voi pärjätä - opettajakin!

Kommmentti  Aamulehden juttuun ”Näkökulma 29.4. Anna Kontula: Lapset eivät ole säilytysongelma"

Anna Kontula heittää peruskoulua tiskirätillä. Hän vaatii koulua uudistumaan. Lisäksi hän haluaa, että kouluun tuloaika on myöhemmin ja oppiainerajat poistetaaan. Hänen mukaansa erityisopetuksen tarve on peruskoulun keinotodellisuuden syytä. Hän ei pohdi juurikaan heittojaan. Mistä johtuu, että Kontulan mainitseman tiedon mukaan 50 % peruskoulun opettajista haluaisi vaihtaa ammattia?

Olen katsellut opettajana peruskoulua pari vuosikymmentä. Olen ollut innokas uudistaja ja vaihtoehtojen etsijä. Uudistukset usein lisäävät tärkeitä ja oleellisia asioita kouluun. Harvoin uudistuksissa poistetaan mitään entistä. Koululla on hoidettavanaan 1970-luvulla asetetut tavoitteet ja lisäksi koulun pitäisi saavuttaa modernit tavoitteet. Koulu opettaa yhä tapoja, ruokailua, ulkoilua, hyvää kuntoa, liikennekäyttäytymistä, rauhaan kasvamista, kansainvälisyyttä, luku-ja kirjoitustaitoa…. Koulu opettaa nykyisin elämänhallintaa kaikkien oppiaineiden avulla. Aina, kun yhteiskunta huomaa jonkin epäkohdan, lisätään opetettavaa läpäisyperiaatteella.

Kouluuntuloajan myöhästäminen ei paljoa muuta asiaa, kun tuntimäärä pysyy samana ja oppilas ehkä menisi myöhemmin nukkumaan. Omassa koulussani klo 8.10 aloitetaan aamulla ja ainakin minulle 10 minuuttia antaa pientä joustoa.

Oppiainejako kertoo tieteistä, joihin opetus perustuu. Oppiaineita olisi hyvä ryhmitellä ja yhdistää käytännön projekteiksi. Oppiaineet luovat suuren määrä käsitteitä, jotka lapsen ja nuoren pitää oppia voidakseen omaksua uutta koulussa ja myöhemmin aloittaakseen jatko-opinnot. Tiedonhakua harjoitellaan ja vaikuttamisen keinoja eri oppiaineissa.

Oppilaan oma ajattelu ei ole kiellettyä peruskoulussa. Vuosi vuodelta lapsi oppii koulussa keskustelemaan ja esittämään mielipiteitä, joita häneltä myös kysytään. Murrosikään tuleva lapsi ehkä haluaisi tehdä jotain aivan muuta kuin oppia kieliä ja matematiikkaa. Lapsi tahtoo todennäköisesti oppia jotain muuta liikunnassa kuin mitä sitä opettaja ohjaa. Oppisisällöt on tarkkaan harkittu opetussuunnitelman teossa ja tieteenalojen asiantuntijat ovat määritelleet paljon opittavaa peruskoululaiselle.

Jatkuvasti mielestäni peruskoulun tehtävä kirkastuu hyvin monimutkaisessa informaatioyhteiskunnassa, jossa on paljon viihdettä ja virikkeitä tarjolla. Luku- ja kirjoitustaito ovat keskeisiä. Medialukutaito auttaa ymmärtämään viestimaailmaa ja osallistumista siihen. Eri aineiden teoria ja käytäntö luovat pohjaa yhteiskunnassa selviämiseen. Tapakasvatus ja toiset huomioiva käytös ovat tarpeellisia. Neuvottelua käydään koulussa päivittäin oikeasta elämisestä ja muiden kohtelusta.

Koulun kello voi soida tai olla soimatta. Suuren joukon organisoinnissa tietyt rutiinit tukevat lasta. Tämän päivän lapselle koulu voi olla ainoa paikka, jossa rutiineja opitaan. Jono voi antaa turvaa, kun iso joukko palaa sisälle tarpeelliselta ulkoilutuokiolta. Hakalan koulussa Hyvinkäällä aikoinaan 1980-luvulla lopulla kellon soimattomuus oli valtava uudistus. Nyt näen sen  näennäisenä uudistuksena. Kello on kuitenkin määrittelemässä taukoja ja tuokioita.

Opettajia saattaa uuvuttaa se, että tehtävät ovat 80-luvulta lisääntyneet koko ajan. Työpäivään kuuluu sähköinen viestintä perheille ja muille kontaktiverkoston jäsenille. Oppilashuoltotehtävät vievät opettajaa neuvotteluihin eri tahojen kanssa. Oppilaiden erityisongelmiin liittyvät diagnoosit johtavat opettajan kursseille opiskelemaan uusia keinoja opetukseen. Maahanmuuttajataustaiset lapset tuovat uusia haasteita. Opettajaa ei kukaan neuvo tietoyhteiskunnan työsuojelukysymyksissä – johonkin on vain laitettava raja, mitä yksi aikuinen voi tehdä kasvattajana oppilasjoukon kaitsemisessa.

Lähtisin parantamaan peruskoulua sisältä päin. Vähentäisin opetussuunnitelmasta hieman tietolastia. Se mitä opiskellaan mm. matematiikassa varmistettaisiin, että todellakin kaikki voivat oppia solmukohdat. Lahjakkaille oppilaille laittaisin omia tuokioita vaativammissa tehtävissä. Kouluissa voisi olla runsaasti monipuolisia projekteja yhdessä kunnan muiden palveluntarjoajien kanssa. Opettajat työskentelisivät tiimeissä ja pareittain, ja oppilaille palkattaisiin tarvittava määrä koulutettuja koulunkäyntiavustajia. Tiimiin kuuluisi oppilashuollon asiantuntemusta ja erityisopettaja. Koululla on oltava on kouluterveydenhoitaja (1 hoitaja – 300 lasta voisi olla hyvä alku) ja erityissairaanhoitaja auttamaan psyykkisesti sairaita lapsia. Koulukuraattorin työmaa on myös rajattava niin, että yhdellä henkilöllä ei ole satoja perheitä vastuullaan. Perheneuvolaan pitää päästä jonottamatta.

Koulut voidaan rakentaa viihtyisiksi ja siten, että isoja jonoja ei tarvita, vaan lapset kulkevat omista pikkuovistaan pienemmille viihtyisille piha-alueille. Esim. Tampereella Karosen koulussa on paljon ulko-ovia ja koulu jaettu pienempiin yksiköihin. Siellä on myös hieno kirjastotila. Jos maassa on varaa, niin arkkitehtuuriin ja viihtyisyyttä lisäävään suunnitteluun voi panostaa.

Jos opettajien halutaan ikääntyneinäkin viihtyvän peruskoulussa, erilaisia osa-aikatyön ja tiimiorganisaation malleja pitäisi kehittää. Opettajan työ on parhaimmillaan oppilaan kohtaamista ja sitä että näkee oppimisen iloa kasvatettavissa. Ryhmänhallinta ja kiusaamisen selvittely vievät energiaa ja toimivat parhaiten aikuisten yhteistyönä.