Tietoja minusta

Oma kuva
Opettajana olen toiminut 1980-luvulta alkaen. Syksyllä 2018 voin keskittyä lukemiseen ja harrastaa muinaismuistojen katselua. Myös tekstin tuottaminen kiinnostaa. Kirjoitin v. 2004 väitöskirjan Opettajan ja oppilaan kohtaaminen. Novelleja julkaistu kokelmissa. http://helenaho.wordpress.com/ in English

10.7.2015


Eira,

mitä intohimoisista opettajista tulee eläkkeellä?

Miten on tultu intohimoiseksi opettajaksi? Tutkiva opettaja on teoreettisesti työtään analysoiva ope. Asenne työhön on tutkiva.

Iän myötä kouluyhteisön kymmenet säännöt ja lainalaisuudet alkavat välillä tökkiä opettajaa. Mutta koulun vapauttaminen säännöistä on yhtä vaikeaa kuin räsymaton yhden raidan purkaminen mattoa repimättä. Yhteiskunta muuttuu, perheiden paineet työn ja kotielämän yhteensovittamisessa vaikuttavat lasten arkeen. Lapset kisaavat hienoissa harrastuksissa ja nykylapsen vaatekerta on merkkejä täynnä. Toiset lapset kärsivät, kun eivät ole yhtä varakkaista perheistä. Antakaa lasten rymytä tavallisissa vaatteissa! Teininä ehtii sievistellä ja kammata lettiä muodin mukaan.

Koulu on paikka, jossa kodin hienous tai köyhyys voidaan laittaa sivuun päivän ajaksi. Myös kulttuurinen tausta voidaan jättää hetkeksi pois mielestä. Ollaan porukalla uutta oppimassa samanarvoisina. Se on hieno ja vastuullinen tehtävä – aikuinen astuu mukaan porukkaan pitämään kuria ja luomaan oppivaa järjestystä. Ope kuuntelee riidat ja selvittää syrjimiset ja kiusaamiset. Ope lennättää porukan matkalle jänniin paikkoihin netin ja mielikuvituksen avulla. Myös ihan metsän ja maan ihailu onnistuu lähiympäristön maastossa ja oma havainnointi onkin hauskaa ja tärkeää. Aivot tarvitsevat luonnon kokemista.

Iän myötä ope ei enää jaksa nukkua patjalla leirikoulussa – sänky pitää olla. Palautuminen vaatii aikaa päivittäin. Lapset pyytävät huomiota ja heitä pitää kuulla ja antaa heille hyvää tunneväreilyä opetuksen lomassa. Kiukut pitää niellä äkkiä ja etsiä ratkaisuja koko ajan odottamattomiin tilanteisiin. Joskus vanhempien odotukset ovat valtavia ja yksi ope ei vaan riitä. Useimmat vanhemmat arvostavat open kokemusta ja luontevaa otetta lasten kasvattamiseen.  Tärkeää on neuvotella perheiden kanssa käytännön toimista.  Luottamus on hyvä lähtökohta yhteiseen vuosien kasvatusprosessiin.

Tutkijana olen kohdannut lasten ajatuksia syrjinnästä ja suvaitsevuudesta. Kovalla yhteistyöllä ja solmujen avaamisella kasvaa suvaitsevuutta – me ymmärrämme olevamme erilaisia mutta silti samanlaisia. Monta hienoa tarinaa ristiriidan selviämisestä on jäänyt mieleeni. Tutkijana olen avoin kaikelle lapsen informaatiolle. Opettajana yritän suojella lasta pahan kohtaamiselta. Globaalikasvatus on välillä kuiskaamista isojen asioiden äärellä. Koulun vahvuus on yhteen kasvamisessa, yhteisössä. Jokainen vanhempien hyvä panos kantaa hedelmää koko luokassa – hyvätapainen lapsi on aarre, muiden parasta ajatteleva lapsi on tulevaisuuden vastuunkantaja. Lapsi on arvokas omana itsenään, pieni ihminen, jolla on ajatuksia koko kasvun ajan. Maailmankuva kehittyy ja uudistuu lapsuudessa. Tulkaa tutkijat kuulemaan lapsia!

Eira, vaikuttaa siltä, etten ole vielä eläköitymässä. Kiitos sinulle tutkiva opettaja – ajattelusta. Tämä on intohimoista työtä, elämäntapa. Ehkä sitten joskus saa täysipäiväisesti tehdä vaikka taidetta tai halkoja sielulle iloksi ja rakennukseksi.

terveisin  Helena
 

29.3.2015

Roikunko liikaa netissä?

 
Onko netin käyttö korvike oikealle elämälle? Elämä vie meitä eri paikkoihin. Aina on kirjoitettu päiväkirjoja. Nyt meille 50-vuotiaille (muun muassa) on avautunut mahdollisuus ns. esitellä ajatuksiamme kavereille. Elämä jatkuu koneen ympärillä. Tämä Facebook ja blogit julkistavat ikkunoita maailmaan. Näissä toimii  subjektiivisuus rajana ja avartajana. Yksilön valintoja - ne joko kiinnostavat tai niitä ei jaksa seurata.

Ehkä  tämä uutuuden viehätys koukuttaa keski-ikäisiä. Muistan nuorena että minulla oli monia kirjekavereita Euroopassa ja Suomessa. Kirjeen saapuminen oli hienoa ja olisi toki vieläkin. Yhä netti tarjoaa uutuuksia - kirjoja, kuvagallerioita, kielikursseja, digitaalista työmateriaalia, neuvoja, ohjeita, elämänparannuskuureja.



1990-luvulla kerrottiin vuorovaikutuksesta, joka voisi olla tv:n ja katsojan välillä. Nythän voi kommentoida ohjelmaa Twitterin kautta. Voi lähettää sääkuvan uutisiin. Vuorovaikutus on kiinnostavaa ja kiehtovaa. Tulee tunne, että roikun mukana.

Myös ajankohtaisuus on uutta - voin lukea ja nähdä videokuvaa esim. Ukrainan mielenosoituksista ns. suorana lähetyksenä. Uutisten aika on nyt. Sanomalehti joutuu kilpailemaan nopeudessa mm. luomalla verkkosivut, joilla tieto vaihtuu. On jotenkin surkeaa kuunnella vaikkapa radiouutisia, kun niissä toistetaan samaa uutista koko vuorokausi. Luohan se turvallisen tunteen kun radio toistaa itseään.



On  hyvin tervettä mennä kävelylle maailmaan (kamera kaulassa). Tämä kuvaaminen ja viestiminen kutkuttaa ja tarjoaa mahdollisuuksia. Jos olisimme vaeltaneet 40 vuotta tässä some-maailmassa, suhtautuisimme kriittisemmin.  60 -70-vuotiaalle on  piristävä mahdollisuus lukea lehtiä ja kavereiden juttuja ja nähdä hienoja kuvia maailmalta. Olen testannut mm. muistipelejä, joilla  ehkäistään dementiaa. Ei tietenkään eläkeläisellekään riitä kontakti pelkkään tietokoneruutuun.

Itse arvostan kovasti ihmisten tapaamista, sillä arkeni on vilahtanut kymmeniä vuosia hyvin vilkkaasti kontaktien virrassa ja ystävyyssuhteiden vaaliminen on kärsinyt työstäni.  Iloitsen, että muutama ystävä on olemassa. Eläköön aito yhteys.

23.3.2015

Kevät räntäsateessa

Tunnelma on melko sekava kun oma työ on eräällä loppusuoralla - kuudes luokka iloineen ja suruineen on päättymässä muutaman kuukauden päästä. Uutta luokkaa pitää jo harkita. Sekin sisältää outoja iloisia ja huolestuneita sävyjä. Toki olen iloinen, että saan tehdä töitä.


Jossain kauempana häälyy työuran loppuminen. Siihen liittyy ilo vapaasta ajankäytöstä. Tuloja on sitten niukalti, joten pitää harkita ostot ja kokata taitavasti kuin oma äitini, joka on hyvin taloudellinen.

Mökillä on hauska poiketa keväällä - jäätävä viima kirkkaudessa, kun ei vielä ole lehtiä puissa. Meri helisi jäisenä rannassa ja aaltoili hurjassa tuulessa.
Onneksi elämässä on aina uusia kiinnostuksen kohteita. Valokuvaaminen on hauskaa ja vaatii ponnisteluja. Siinä on haastetta. Lintujen kuvaaminen ei suju ilman jalustaa ja jalustan raahaaminen vaatii yritteliäisyyttä. Odotan jo ensi kesän kuvausreissuja, kun uusi kamera sallii tarkemmat luontokuvat. Ja vanha Leica kulkee myös mukana kuvausretkillä.