Tietoja minusta

Oma kuva
Opettajana olen toiminut 1980-luvulta alkaen. Syksyllä 2018 voin keskittyä lukemiseen ja harrastaa muinaismuistojen katselua. Myös tekstin tuottaminen kiinnostaa. Kirjoitin v. 2004 väitöskirjan Opettajan ja oppilaan kohtaaminen. Novelleja julkaistu kokelmissa. http://helenaho.wordpress.com/ in English

1.6.2012

Into

Vaaditaanko uuteen alkuun tämä tyhjyys? Nämä kuraiset polut eivät vie minua minnekään. Syvenee tietoisuus omista teistä.
Valkoiset omenapuut katsovat pitkään, kumartavat päänsä ja nurmikko on pian hunnutettu.
Viestit intohimosta koputtavat kuin tikat olkapäilläni: etkö tee valintojasi innon perusteella? Oletko homekorva?

Minä tiedän kerääväni kyhmyräisten omenapuiden hedelmiä kellastuvien ruohojen märästä sylistä.
Aavistan jo uuden kevään. Silloin laulan suvivirttä samalla tavalla kuin muutkin opettajat.

Silti päässä humisee tyhjyys.
Olenko jo valinnan tehnyt?

28.5.2012

Ihannekoulu, unelmatyö?

Vuorotteluvapaan kääntyessä kohti loppuaan ei ole aika itkeä. Vapaata on vielä kolmisen viikkoa ja sitten alkaa kesäloma.

Millainen olisi unelmieni työpaikka? Voiko jonkun unelma olla työ? Eikö työtä tehdä vain rahan takia? Unelmat ovat hattaraa. Unelmien varassa tehdään valintoja tulevaisuuden varalle. Minun kuuluisi jo elää tässä ja nyt. Unelmakouluako tässä vielä kaipaisin?

Raha ratkaisee. Voisiko elämää yksinkertaistaa? Kirjoitusasuni on mökillä 20 vuotta vanha svetari, paikatut housut ja reikäiset kesäkengät. Kampaajalla on tullut vapaan aikana käytyä - ylellisesti. Viihdyn joskus tärkättynä juhlatamineissa, mutta arkipukeutuminen ei rahaa paljoa vaadi. On helppoa on puhua köyhäilystä, kun koti ja mökki on jo maksettu, velkaa ei ole autosta.

Vuorotteluvapaalla aamut ovat venyneet netin äärellä kirjoittaessa ja valokuvia tutkiessa. Päiviin liittyy fyysistä työtä. Tänään putsasin merituulessa rännit, jotta saisin sateella siistiä sadevettä saunaan ja tiskaamiseen. Matkusteltu on, ja kavereita moikattu ihan face to face.

Meri työntää vaahtopäitä lahden leveydeltä. Tässä ympäristössä ihannetyöpaikan hahmottelu tökkii. Ensimmäisenä koulu tuo mieleeni lukemattomat kontaktit. Olen jopa puolustanut laajaa yhtenäiskoulua, mutta tosi on, että suuressa yhteisössä kohtaamisia on runsaasti. Osaan oppilaiden tekemisistä pitää puuttua ja antaa lapsille ja teineille kieltoja, ohjeita, ja hoitaa riitoja.

Isossa koulussa on hauskaa se, että kaikkea ei tarvitse opettaa, vaan saa valita mieluisia tehtäviä. Ehkä eniten karheutta ajatuksiin tuo se, että työssä on paljon rutiineja - ne ovat tarpeen lapsille, jotta elämä sujuisi. Mutta aikuiselle on turhauttavaa toistaa samaa lausetta vuosia.

Ihanteellinen opetustilanne olisi matematiikan tukiopetusta. Pienten lasten kanssa on hauska etsiä matematiikan solmukohtia ja kokea oppimisen nostavaa vaikutusta. Uusi tärkeä asia loksahtaa paikalleen lapsen päässä kuin tiiliskivi rakennuksen perustassa.

Minun ihannekoulussani lapsi saisi aikaa oppia, ja aikuinen ehtisi pysähtyä lapsen vierelle juttelemaan, opettamaan yksilöllisesti.

Miten unelmakoulussa opettaja jaksaisi tehdä työtä? Tehtaassa töitä vaihdetaan, jotta työntekijä ei puudu yksitoikkoisuuteen. Koulussa opettaja voi kivettyä liikaan virikkeisyyteen. Liikaa asioita tapahtuu - niihin pitäisi puuttua ja hoitaa kuntoon. Jatkuva riittämättömyys puuduttaa ja johtaa kyynisyyteen.

Auttaako jatko-opiskelu opettajaa jaksamaan?  Opettaja ei ole sen kummempi tietotyöläinen kuin muutkaan nyky-yhteiskunnan teoreettisesti koulutetut asiantuntijat. Opettajalla on koko ajan tarkkaavainen lapsiyleisö tai nuorison kriittinen katse edessään. Opetus on fyysistä tilanteen hallintaa. Pitää  opiskella työvälineinen käyttöä (tietotekniikka) ja erityisoppilaan vaatimia uusia valmiuksia (psykologia, lääketiede). Ryhmähallintaa on syytä opiskella, jos se ei suju vaivattomasti. Omien oppiaineiden uutuuksia pitää tutkia. Omaa fysiikkaa pitää myös hoitaa ja treenata liikunnalla. Metsurintyö on tehokasta treeniä.

En ymmärrä, miksi kouluteema kuulostaa korvissani niin nähdyltä. Olen jo monta kertaa kokenut innostumisen. Koulutustilanteiden jälkeen olen halunnut uudistaa opetustani.

Ehkä unelmana on jaksaminen työyhteisössä. Jaksan istua kokouksissa keskittyneenä oleelliseen hermostumatta siitä, että koulua yhä vain kehitetään. Pitäähän uusien vireiden sukupolvienkin saada kehittää kehittämisen palosta.

Unelma. Jokin kohottaa minua näkemään pienten ihmisen seuran virkistävyyden. Voin luvata, että karsin turhaa pois. Selviän vähemmällä. Selviän päivistä.

Minua lähellä on tie, joka jatkuu jonnekin varjoisana, valoisana. Minä en ole pyhiinvaeltaja. Olen paikalleni jäävä ope. Roling stone.
Kuvan otti Arno.

Yhden naisen puutarha - elää

Tilliä ja ruiskaunokkeja
Ruiskaunokki nostaa lehtensä urheasti toukokuun aurinkoon ja pilvisäähän. Tilli kurkistelee mullasta ohuina liuskoina. Kasvien kasvatus siemenistä vaatii lämpöä ja kastelua päivittäin. Tavallisena keväänä minulla tulvisi toukokuussa niin monta työasiaa mielessä, että taimien kasvatus jäisi unholaan.
Vuorenkilpi kukoistaa pinkkinä. Äitini aikoinaan toi mökille vuorenkilpiä, jotka rehottavat rapakivi- ja moreenimaaperässä. Vaikka heittäisin kasan vuorenkilpeä metsään kompostin taakse, kasvi juurtuu ja kukoistaa. Kielot oikovat heleän vihreitä lehtiään ja lupaavat kukkaterttuja kesäkuuksi. Kielot on tuotu alkujaan isoäidin puutarhasta. Myös lemmikki on löytynyt Marjatta-mummun entisestä puutarhasta.




Vuorenkilpi
Lemmikki ja ruohosipuli
Ruohosipulli on selvinnyt kukkapenkissä talven yli ja nostaa maukkaita lehtiään munakkaan valmistajan iloksi. Pensaskrassi on myös suostunut itämään. Pienet ilot riittävät näin lomalla.
Pensaskrassi.

Särkynyt sydän
Mummolan puutarhassa kasvaa yhä särkynyt sydän, vaikka kiireet ovat vieneet puutarhan hieman villiintymään. Kukka tuo muistoja lapsuuden kesistä.
Ruiskaunokkirivistö tulossa