Millainen olisi unelmieni työpaikka? Voiko jonkun unelma olla työ? Eikö työtä tehdä vain rahan takia? Unelmat ovat hattaraa. Unelmien varassa tehdään valintoja tulevaisuuden varalle. Minun kuuluisi jo elää tässä ja nyt. Unelmakouluako tässä vielä kaipaisin?
Raha ratkaisee. Voisiko elämää yksinkertaistaa? Kirjoitusasuni on mökillä 20 vuotta vanha svetari, paikatut housut ja reikäiset kesäkengät. Kampaajalla on tullut vapaan aikana käytyä - ylellisesti. Viihdyn joskus tärkättynä juhlatamineissa, mutta arkipukeutuminen ei rahaa paljoa vaadi. On helppoa on puhua köyhäilystä, kun koti ja mökki on jo maksettu, velkaa ei ole autosta.
Vuorotteluvapaalla aamut ovat venyneet netin äärellä kirjoittaessa ja valokuvia tutkiessa. Päiviin liittyy fyysistä työtä. Tänään putsasin merituulessa rännit, jotta saisin sateella siistiä sadevettä saunaan ja tiskaamiseen. Matkusteltu on, ja kavereita moikattu ihan face to face.
Meri työntää vaahtopäitä lahden leveydeltä. Tässä ympäristössä ihannetyöpaikan hahmottelu tökkii. Ensimmäisenä koulu tuo mieleeni lukemattomat kontaktit. Olen jopa puolustanut laajaa yhtenäiskoulua, mutta tosi on, että suuressa yhteisössä kohtaamisia on runsaasti. Osaan oppilaiden tekemisistä pitää puuttua ja antaa lapsille ja teineille kieltoja, ohjeita, ja hoitaa riitoja.
Isossa koulussa on hauskaa se, että kaikkea ei tarvitse opettaa, vaan saa valita mieluisia tehtäviä. Ehkä eniten karheutta ajatuksiin tuo se, että työssä on paljon rutiineja - ne ovat tarpeen lapsille, jotta elämä sujuisi. Mutta aikuiselle on turhauttavaa toistaa samaa lausetta vuosia.
Ihanteellinen opetustilanne olisi matematiikan tukiopetusta. Pienten lasten kanssa on hauska etsiä matematiikan solmukohtia ja kokea oppimisen nostavaa vaikutusta. Uusi tärkeä asia loksahtaa paikalleen lapsen päässä kuin tiiliskivi rakennuksen perustassa.
Minun ihannekoulussani lapsi saisi aikaa oppia, ja aikuinen ehtisi pysähtyä lapsen vierelle juttelemaan, opettamaan yksilöllisesti.
Miten unelmakoulussa opettaja jaksaisi tehdä työtä? Tehtaassa töitä vaihdetaan, jotta työntekijä ei puudu yksitoikkoisuuteen. Koulussa opettaja voi kivettyä liikaan virikkeisyyteen. Liikaa asioita tapahtuu - niihin pitäisi puuttua ja hoitaa kuntoon. Jatkuva riittämättömyys puuduttaa ja johtaa kyynisyyteen.
Auttaako jatko-opiskelu opettajaa jaksamaan? Opettaja ei ole sen kummempi tietotyöläinen kuin muutkaan nyky-yhteiskunnan teoreettisesti koulutetut asiantuntijat. Opettajalla on koko ajan tarkkaavainen lapsiyleisö tai nuorison kriittinen katse edessään. Opetus on fyysistä tilanteen hallintaa. Pitää opiskella työvälineinen käyttöä (tietotekniikka) ja erityisoppilaan vaatimia uusia valmiuksia (psykologia, lääketiede). Ryhmähallintaa on syytä opiskella, jos se ei suju vaivattomasti. Omien oppiaineiden uutuuksia pitää tutkia. Omaa fysiikkaa pitää myös hoitaa ja treenata liikunnalla. Metsurintyö on tehokasta treeniä.
En ymmärrä, miksi kouluteema kuulostaa korvissani niin nähdyltä. Olen jo monta kertaa kokenut innostumisen. Koulutustilanteiden jälkeen olen halunnut uudistaa opetustani.
Ehkä unelmana on jaksaminen työyhteisössä. Jaksan istua kokouksissa keskittyneenä oleelliseen hermostumatta siitä, että koulua yhä vain kehitetään. Pitäähän uusien vireiden sukupolvienkin saada kehittää kehittämisen palosta.
Unelma. Jokin kohottaa minua näkemään pienten ihmisen seuran virkistävyyden. Voin luvata, että karsin turhaa pois. Selviän vähemmällä. Selviän päivistä.
Minua lähellä on tie, joka jatkuu jonnekin varjoisana, valoisana. Minä en ole pyhiinvaeltaja. Olen paikalleni jäävä ope. Roling stone.
 |
| Kuvan otti Arno. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti