I think that it is important that you separate working hours and your free time. I had vacant period for six months after I have been teaching for 26 years.This time I was not studying further. I just had vacation and I spend some time in Spain and then at the summerhouse and there I was sawing the firewood. I was also writing a novel (about a woman who is living in a cottage in the woods by the sea). I was not writing about me - it is a fictional story.
In Finland workers can have job alternative leave so that someone unemployed person is working instead of the incumbent or earner. Then you can have paid from the unemployment funds.
I have got exhausted in my work (as a teacher) sometimes - one time it was really hard and I was at home for four weeks about 13 years ago. Now I work 83% of my working time and I have time to plan my lessons better. I happen to have now lovely pupils.
The teaching is funny - you can plan and work for the lessons endlessly if you are not careful. When I teach so many different subjects I can always find interesting new scheme and then I try to learn new things so that I can tell my pupils about the world or we make together some interesting new projects. Occasionally you just hog excessively and you are under a burden.
It is important to have some other hobbies - exercises and mental hobbies. I have a treasure chest - it is my briefcase with pearls and tools which I use when making pearl necklaces. In Finland we can have supervision of work and there we can talk about difficult things in work, it is paid by the employer. It has helped me, because there the talking is confidential.
It is good to have friends and family near you and spend some time with them and have fun in you spare time!
(Kirjoitin jutun englannin kieliseen blogiini, mutta postaus ei onnistunut, siispä tänne!)
Olen aina tykännyt ottaa kantaa. Opettajana on saanut asetella sanat varovaisesti. En edelleenkään halua riidellä netissä. Maailman ja luonnon tulevaisuus kiinnostaa. Suomen menneisyys ja muinaisuus kiehtoo. Kuvataide kutsuu luokseen. Opettelen fiktiivistä ilmaisua ja luen. Toivon oppivani valokuvausta.
Tietoja minusta
- Helena Hovila
- Opettajana olen toiminut 1980-luvulta alkaen. Syksyllä 2018 voin keskittyä lukemiseen ja harrastaa muinaismuistojen katselua. Myös tekstin tuottaminen kiinnostaa. Kirjoitin v. 2004 väitöskirjan Opettajan ja oppilaan kohtaaminen. Novelleja julkaistu kokelmissa. http://helenaho.wordpress.com/ in English
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työhyvinvointi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työhyvinvointi. Näytä kaikki tekstit
3.11.2012
23.7.2012
Opettaja rakentuu ja rasittuu tarinoista
Mikä opettajuudessa kuormittaa? Opettajalle kertyy kokemuksia lapsista ja heidän tilanteistaan. Ajan kuluessa lapsi kasvaa nuoreksi ja aikuiseksi. Onneksi moni entinen oppilaani on löytänyt jatko-opinnot ja kavereita ja ehkä saanut puolison ja lapsen.
Kuulen tarinan oppilaasta, joka kuolee nuorena aineiden väärinkäyttöön. Muistan viimeksi nähneeni hänet koulun päättäjäispäivänä vuosia sitten humalassa. Muistan, kuinka hän pelkäsi kesäloman tuloa, sillä hänellä ei ollut helppoa kotonakaan. Muistan hänen virnistyksensä.
Jonkun lapsen tarinassa on näpistelyä. Joku lapsi koki kotona huonoa kohtelua. Jonkun lapsen sairaus on tuottanut päivittäin huolta koulussa. Minulle välittyy tarinoita myös muista lapsista, joita tapaan työssä. Jonkun lapsen pulmallinen tilanne jatkuu vuosia ja mietimme ratkaisuja jokaisena viikkona eri aikuisten kanssa.
Meitä opettajia ei juuri valmenneta kohtaamaan ihmiskohtaloita. Jossain vieläkin luullaan että opettaja vain opettaa. Opettaja kohtaa perheitä, joista suuri osa tekee parhaansa kotona lapsen kanssa ja tukee ja arvostaa kasvatustyötä. Sitten on perheitä, joista tulee kiukkuisia viestejä opelle.
Opettajuus on ihmissuhdetyötä. Miten siinä voisi valmentaa itseään? "Älä välitä menneiden vuosien kokemuksistasi." "Unohda menneet." "Ole valoisa ja iloinen ope." "Älä rasita itseäsi suremalla sitä, ettet ehdi auttaa oppilaita riittävästi." "Älä pura mieltäsi työtovereille, sillä he eivät ehkä jaksa kuunnella." Open päässä käy kova räpätys. Tietysti on hyvä, jos kasvattaja ei mieti liikoja, vaan menee tyynenä seuraavaan päivään.
Työnohjausta voi saada joskus. Mielestäni työnohjausta pitäisi olla aina tarjolla, jos tarinataakka kasvaa liian rasittavaksi eikä ope saa itseään rentoutumaan ja yöunet häiriintyvät. Työhyvinvointi auttaa jaksamaan ja uusiutumaan. Liikunta ja piristävät harrastukset kuuluvat vapaa-aikaan, jonka arvo kasvaa opettajan ikääntyessä. Vietän laatuaikaa uima-altaassa polskiessani tai taidemuseon valoisissa saleissa.
Mielestäni myös nuoren opettajan on hyvä vaalia harrastuksiaan, vaikka perhe kasvaisikin. Työhön liittyvä pettymys voi musertaa, jos työhön uhraa paljon energiaa. Nuorena opettajuus on hauska seikkailu, kun innolla yrittää tarttua jokaiseen haasteeseen.
Työssä on jatkuva uuden oppimisen vaatimus. Arviointiohjelmat muuttuvat ja tietokonetaitoja saa päivittää usein, sillä lapset elävät tätä päivää ja tulevaisuutta. Myös kasvatustietoa pitää hankkia lisää - erityisopetuksen informaatio on tarpeen. Oman opetusaineksen hallinta vaatii työtä - omat opinnot vanhenevat.
Olisi hyvä ajoissa kehittää opettajuuteen vaihtoehtoja yli 50-vuotiaille luokanopettajille. Työaikaa pitäisi voida suunnitella sujuvasti ja olisi hyvä kokeilla erilaisia ratkaisuja. Opettajia voisi olla esimerkiksi kolme ja luokkia kaksi, jolloin työaikaa voitaisiin jakaa radikaalimmin. Jos tekee lyhennettyä työaikaa, pitäisi voida järjestää myös arkivapaita, jolloin voi keskittyä vaikkapa vanhenevien sukulaisten asioiden hoitamiseen.
Kuulen tarinan oppilaasta, joka kuolee nuorena aineiden väärinkäyttöön. Muistan viimeksi nähneeni hänet koulun päättäjäispäivänä vuosia sitten humalassa. Muistan, kuinka hän pelkäsi kesäloman tuloa, sillä hänellä ei ollut helppoa kotonakaan. Muistan hänen virnistyksensä.
Jonkun lapsen tarinassa on näpistelyä. Joku lapsi koki kotona huonoa kohtelua. Jonkun lapsen sairaus on tuottanut päivittäin huolta koulussa. Minulle välittyy tarinoita myös muista lapsista, joita tapaan työssä. Jonkun lapsen pulmallinen tilanne jatkuu vuosia ja mietimme ratkaisuja jokaisena viikkona eri aikuisten kanssa.
Meitä opettajia ei juuri valmenneta kohtaamaan ihmiskohtaloita. Jossain vieläkin luullaan että opettaja vain opettaa. Opettaja kohtaa perheitä, joista suuri osa tekee parhaansa kotona lapsen kanssa ja tukee ja arvostaa kasvatustyötä. Sitten on perheitä, joista tulee kiukkuisia viestejä opelle.
Opettajuus on ihmissuhdetyötä. Miten siinä voisi valmentaa itseään? "Älä välitä menneiden vuosien kokemuksistasi." "Unohda menneet." "Ole valoisa ja iloinen ope." "Älä rasita itseäsi suremalla sitä, ettet ehdi auttaa oppilaita riittävästi." "Älä pura mieltäsi työtovereille, sillä he eivät ehkä jaksa kuunnella." Open päässä käy kova räpätys. Tietysti on hyvä, jos kasvattaja ei mieti liikoja, vaan menee tyynenä seuraavaan päivään.
Työnohjausta voi saada joskus. Mielestäni työnohjausta pitäisi olla aina tarjolla, jos tarinataakka kasvaa liian rasittavaksi eikä ope saa itseään rentoutumaan ja yöunet häiriintyvät. Työhyvinvointi auttaa jaksamaan ja uusiutumaan. Liikunta ja piristävät harrastukset kuuluvat vapaa-aikaan, jonka arvo kasvaa opettajan ikääntyessä. Vietän laatuaikaa uima-altaassa polskiessani tai taidemuseon valoisissa saleissa.
Mielestäni myös nuoren opettajan on hyvä vaalia harrastuksiaan, vaikka perhe kasvaisikin. Työhön liittyvä pettymys voi musertaa, jos työhön uhraa paljon energiaa. Nuorena opettajuus on hauska seikkailu, kun innolla yrittää tarttua jokaiseen haasteeseen.
Työssä on jatkuva uuden oppimisen vaatimus. Arviointiohjelmat muuttuvat ja tietokonetaitoja saa päivittää usein, sillä lapset elävät tätä päivää ja tulevaisuutta. Myös kasvatustietoa pitää hankkia lisää - erityisopetuksen informaatio on tarpeen. Oman opetusaineksen hallinta vaatii työtä - omat opinnot vanhenevat.
Olisi hyvä ajoissa kehittää opettajuuteen vaihtoehtoja yli 50-vuotiaille luokanopettajille. Työaikaa pitäisi voida suunnitella sujuvasti ja olisi hyvä kokeilla erilaisia ratkaisuja. Opettajia voisi olla esimerkiksi kolme ja luokkia kaksi, jolloin työaikaa voitaisiin jakaa radikaalimmin. Jos tekee lyhennettyä työaikaa, pitäisi voida järjestää myös arkivapaita, jolloin voi keskittyä vaikkapa vanhenevien sukulaisten asioiden hoitamiseen.
20.6.2012
Ope huomaa! Verinaarmut ja hylätty lapsi.
Kuuntelin kokeneen opettajakollegan juttuja pääkaupunkiseudun kiivaasta elämästä. Pieni lapsi tulee kouluun milloin sattuu perhe muistamaan, että lapsella on aikataulu. Lapsi haetaan koulusta, jos vanhemmat haluavat mennä shoppailemaan tai Linnanmäelle. Joku vanhempi ei piittaa ekaluokkalaisen lukujärjestyksestä ja väheksyy koulun sääntöjä.
Miten ihmeessä lapsi oppii noudattamaan aikatauluja elämässään, jos perhe ei niitä kunnioita?
Hurjimmissa tarinoissa kollega (nimettömästi tietysti) kertoi pahoinpidellystä lapsesta. Aikuisella voi olla omat huimat puumavuodet ja harrikat ja lapsi on taakka.
Kuuntelimme parin kollegan kanssa ja huokailimme pääkaupunkiseudun kiihkeää rytmiä, kiirettä työelämässä tai sekavaa työttömyystilannetta perheissä.
Opettajilla on vaitiolovelvollisuus. Mutta onneksi heillä on oikeus kuunnella lasta. Opettaja tai terveydenhoitaja tai kuka vain koulun henkilökunnasta voi olla se joka huomaa lapsen hädän, on aikuinen lapselle.
Sinä tai minä voimme olla se reilu aikuinen, joka osoittaa lapselle, että sä olet ihan ok, sua ei saa kohdella huonosti.
Kirjoitin romaanin "Kukaan ei huomaa mua" pääasiassa opettajan näkökulmasta ja uupumisesta. Ehkäpä mun pitäisi kirjoittaa lapsen uupumisesta omaan huonoon kotiinsa. Lapsen oikeuksiin kuuluu, että hänet huomataan ja häntä puolustetaan.
Haaveeni olisi keskittyä opettamaan matematiikkaa lapsille, joille se ei suju. Oppiminen ehkäisee syrjään jäämistä ja surkeuden tunnetta. En kaipaa ison ryhmän melua ja hälinää.
Kokenut kollega sanoi vielä, että parhaiten opetus sujuu, kun opettajan lisäksi on kaksi muuta aikuista huomioimassa ja auttamassa lapsia. Tulevaisuuden ihannekoulussa on riittävästi aikuisia, auttavia käsiä, huomiota, hoivaa.
Niitä lapsia kannattaa auttaa pieninä, sillä heistä kasvaa yhteiskunta.
Kollega sanoi, että hän kertoo, että hänellä on keinoja auttaa ja sanoja lapselle. Eläköön idealismi ja kokemus!
Miten ihmeessä lapsi oppii noudattamaan aikatauluja elämässään, jos perhe ei niitä kunnioita?
Hurjimmissa tarinoissa kollega (nimettömästi tietysti) kertoi pahoinpidellystä lapsesta. Aikuisella voi olla omat huimat puumavuodet ja harrikat ja lapsi on taakka.
Kuuntelimme parin kollegan kanssa ja huokailimme pääkaupunkiseudun kiihkeää rytmiä, kiirettä työelämässä tai sekavaa työttömyystilannetta perheissä.
Opettajilla on vaitiolovelvollisuus. Mutta onneksi heillä on oikeus kuunnella lasta. Opettaja tai terveydenhoitaja tai kuka vain koulun henkilökunnasta voi olla se joka huomaa lapsen hädän, on aikuinen lapselle.
Sinä tai minä voimme olla se reilu aikuinen, joka osoittaa lapselle, että sä olet ihan ok, sua ei saa kohdella huonosti.
Kirjoitin romaanin "Kukaan ei huomaa mua" pääasiassa opettajan näkökulmasta ja uupumisesta. Ehkäpä mun pitäisi kirjoittaa lapsen uupumisesta omaan huonoon kotiinsa. Lapsen oikeuksiin kuuluu, että hänet huomataan ja häntä puolustetaan.
Haaveeni olisi keskittyä opettamaan matematiikkaa lapsille, joille se ei suju. Oppiminen ehkäisee syrjään jäämistä ja surkeuden tunnetta. En kaipaa ison ryhmän melua ja hälinää.
Kokenut kollega sanoi vielä, että parhaiten opetus sujuu, kun opettajan lisäksi on kaksi muuta aikuista huomioimassa ja auttamassa lapsia. Tulevaisuuden ihannekoulussa on riittävästi aikuisia, auttavia käsiä, huomiota, hoivaa.
Niitä lapsia kannattaa auttaa pieninä, sillä heistä kasvaa yhteiskunta.
Kollega sanoi, että hän kertoo, että hänellä on keinoja auttaa ja sanoja lapselle. Eläköön idealismi ja kokemus!
17.6.2012
YNP - talven ylistys
YNP
Ympäristöajattelu, luonnonsuojeluasenne, oman ympäristösuhteen syntyminen. Maailma pelastuu. Minä sanon teille kaupunkien asukkaat, viettäkää talvi meren rannalla, katsokaa kalliokumpuja jäätyneen ikkunan läpi. Tuntekaa tuuli, hyytävä kylmyys, räntäsadepäivän leuto sää, niskaan liimaantuvat hiutaleet. Jos te ette ole paenneet tavaratalokeitaaseen, sileille Keski-Euroopan suurkaupunkien kaduille, kuumiin kerrostaloihin, olette pesunkestäviä suomipandoja. Suomalainen osaa kerrospukeutua viimaan, kosteaan talvikeliin, suojata varpaat jäätymiseltä, sulattaa veden lumesta, keittää jäkäläsoppaa.
pimeisiin Rauman kalliorannalle. Ehkä kuitenkin muokkaan romaania siten, että talvi saapuu aurinkoenergialla valaistulle mökille. Janna lämmittää kaakeliuunilla ja pärjää, vaikka kaivo jäätyy. Pesee pyykit jääähilevedessä.
Pitääköhän nuoren naisen välillä paeta Tampereelle äidin luo?
On hauska kuvitella talviviimaa heleässä juhannustunnelmassa. Kestämme viileyden vain siksi, kun tiedämme, että odottamatta lauhkea sää hurmaa meidät.
Käsikirjoituksen muokkaus vaatii hyväkuntoisia ranteita. Metsätyöt vahvistavat lihaksia ja liikunnan avulla aivotyöhön saa uutta puhtia.
28.5.2012
Ihannekoulu, unelmatyö?
Vuorotteluvapaan kääntyessä kohti loppuaan ei ole aika itkeä. Vapaata on vielä kolmisen viikkoa ja sitten alkaa kesäloma.
Millainen olisi unelmieni työpaikka? Voiko jonkun unelma olla työ? Eikö työtä tehdä vain rahan takia? Unelmat ovat hattaraa. Unelmien varassa tehdään valintoja tulevaisuuden varalle. Minun kuuluisi jo elää tässä ja nyt. Unelmakouluako tässä vielä kaipaisin?
Raha ratkaisee. Voisiko elämää yksinkertaistaa? Kirjoitusasuni on mökillä 20 vuotta vanha svetari, paikatut housut ja reikäiset kesäkengät. Kampaajalla on tullut vapaan aikana käytyä - ylellisesti. Viihdyn joskus tärkättynä juhlatamineissa, mutta arkipukeutuminen ei rahaa paljoa vaadi. On helppoa on puhua köyhäilystä, kun koti ja mökki on jo maksettu, velkaa ei ole autosta.
Vuorotteluvapaalla aamut ovat venyneet netin äärellä kirjoittaessa ja valokuvia tutkiessa. Päiviin liittyy fyysistä työtä. Tänään putsasin merituulessa rännit, jotta saisin sateella siistiä sadevettä saunaan ja tiskaamiseen. Matkusteltu on, ja kavereita moikattu ihan face to face.
Meri työntää vaahtopäitä lahden leveydeltä. Tässä ympäristössä ihannetyöpaikan hahmottelu tökkii. Ensimmäisenä koulu tuo mieleeni lukemattomat kontaktit. Olen jopa puolustanut laajaa yhtenäiskoulua, mutta tosi on, että suuressa yhteisössä kohtaamisia on runsaasti. Osaan oppilaiden tekemisistä pitää puuttua ja antaa lapsille ja teineille kieltoja, ohjeita, ja hoitaa riitoja.
Isossa koulussa on hauskaa se, että kaikkea ei tarvitse opettaa, vaan saa valita mieluisia tehtäviä. Ehkä eniten karheutta ajatuksiin tuo se, että työssä on paljon rutiineja - ne ovat tarpeen lapsille, jotta elämä sujuisi. Mutta aikuiselle on turhauttavaa toistaa samaa lausetta vuosia.
Ihanteellinen opetustilanne olisi matematiikan tukiopetusta. Pienten lasten kanssa on hauska etsiä matematiikan solmukohtia ja kokea oppimisen nostavaa vaikutusta. Uusi tärkeä asia loksahtaa paikalleen lapsen päässä kuin tiiliskivi rakennuksen perustassa.
Minun ihannekoulussani lapsi saisi aikaa oppia, ja aikuinen ehtisi pysähtyä lapsen vierelle juttelemaan, opettamaan yksilöllisesti.
Miten unelmakoulussa opettaja jaksaisi tehdä työtä? Tehtaassa töitä vaihdetaan, jotta työntekijä ei puudu yksitoikkoisuuteen. Koulussa opettaja voi kivettyä liikaan virikkeisyyteen. Liikaa asioita tapahtuu - niihin pitäisi puuttua ja hoitaa kuntoon. Jatkuva riittämättömyys puuduttaa ja johtaa kyynisyyteen.
Auttaako jatko-opiskelu opettajaa jaksamaan? Opettaja ei ole sen kummempi tietotyöläinen kuin muutkaan nyky-yhteiskunnan teoreettisesti koulutetut asiantuntijat. Opettajalla on koko ajan tarkkaavainen lapsiyleisö tai nuorison kriittinen katse edessään. Opetus on fyysistä tilanteen hallintaa. Pitää opiskella työvälineinen käyttöä (tietotekniikka) ja erityisoppilaan vaatimia uusia valmiuksia (psykologia, lääketiede). Ryhmähallintaa on syytä opiskella, jos se ei suju vaivattomasti. Omien oppiaineiden uutuuksia pitää tutkia. Omaa fysiikkaa pitää myös hoitaa ja treenata liikunnalla. Metsurintyö on tehokasta treeniä.
En ymmärrä, miksi kouluteema kuulostaa korvissani niin nähdyltä. Olen jo monta kertaa kokenut innostumisen. Koulutustilanteiden jälkeen olen halunnut uudistaa opetustani.
Ehkä unelmana on jaksaminen työyhteisössä. Jaksan istua kokouksissa keskittyneenä oleelliseen hermostumatta siitä, että koulua yhä vain kehitetään. Pitäähän uusien vireiden sukupolvienkin saada kehittää kehittämisen palosta.
Unelma. Jokin kohottaa minua näkemään pienten ihmisen seuran virkistävyyden. Voin luvata, että karsin turhaa pois. Selviän vähemmällä. Selviän päivistä.
Minua lähellä on tie, joka jatkuu jonnekin varjoisana, valoisana. Minä en ole pyhiinvaeltaja. Olen paikalleni jäävä ope. Roling stone.
Millainen olisi unelmieni työpaikka? Voiko jonkun unelma olla työ? Eikö työtä tehdä vain rahan takia? Unelmat ovat hattaraa. Unelmien varassa tehdään valintoja tulevaisuuden varalle. Minun kuuluisi jo elää tässä ja nyt. Unelmakouluako tässä vielä kaipaisin?
Raha ratkaisee. Voisiko elämää yksinkertaistaa? Kirjoitusasuni on mökillä 20 vuotta vanha svetari, paikatut housut ja reikäiset kesäkengät. Kampaajalla on tullut vapaan aikana käytyä - ylellisesti. Viihdyn joskus tärkättynä juhlatamineissa, mutta arkipukeutuminen ei rahaa paljoa vaadi. On helppoa on puhua köyhäilystä, kun koti ja mökki on jo maksettu, velkaa ei ole autosta.
Vuorotteluvapaalla aamut ovat venyneet netin äärellä kirjoittaessa ja valokuvia tutkiessa. Päiviin liittyy fyysistä työtä. Tänään putsasin merituulessa rännit, jotta saisin sateella siistiä sadevettä saunaan ja tiskaamiseen. Matkusteltu on, ja kavereita moikattu ihan face to face.
Meri työntää vaahtopäitä lahden leveydeltä. Tässä ympäristössä ihannetyöpaikan hahmottelu tökkii. Ensimmäisenä koulu tuo mieleeni lukemattomat kontaktit. Olen jopa puolustanut laajaa yhtenäiskoulua, mutta tosi on, että suuressa yhteisössä kohtaamisia on runsaasti. Osaan oppilaiden tekemisistä pitää puuttua ja antaa lapsille ja teineille kieltoja, ohjeita, ja hoitaa riitoja.
Isossa koulussa on hauskaa se, että kaikkea ei tarvitse opettaa, vaan saa valita mieluisia tehtäviä. Ehkä eniten karheutta ajatuksiin tuo se, että työssä on paljon rutiineja - ne ovat tarpeen lapsille, jotta elämä sujuisi. Mutta aikuiselle on turhauttavaa toistaa samaa lausetta vuosia.
Ihanteellinen opetustilanne olisi matematiikan tukiopetusta. Pienten lasten kanssa on hauska etsiä matematiikan solmukohtia ja kokea oppimisen nostavaa vaikutusta. Uusi tärkeä asia loksahtaa paikalleen lapsen päässä kuin tiiliskivi rakennuksen perustassa.
Minun ihannekoulussani lapsi saisi aikaa oppia, ja aikuinen ehtisi pysähtyä lapsen vierelle juttelemaan, opettamaan yksilöllisesti.
Miten unelmakoulussa opettaja jaksaisi tehdä työtä? Tehtaassa töitä vaihdetaan, jotta työntekijä ei puudu yksitoikkoisuuteen. Koulussa opettaja voi kivettyä liikaan virikkeisyyteen. Liikaa asioita tapahtuu - niihin pitäisi puuttua ja hoitaa kuntoon. Jatkuva riittämättömyys puuduttaa ja johtaa kyynisyyteen.
Auttaako jatko-opiskelu opettajaa jaksamaan? Opettaja ei ole sen kummempi tietotyöläinen kuin muutkaan nyky-yhteiskunnan teoreettisesti koulutetut asiantuntijat. Opettajalla on koko ajan tarkkaavainen lapsiyleisö tai nuorison kriittinen katse edessään. Opetus on fyysistä tilanteen hallintaa. Pitää opiskella työvälineinen käyttöä (tietotekniikka) ja erityisoppilaan vaatimia uusia valmiuksia (psykologia, lääketiede). Ryhmähallintaa on syytä opiskella, jos se ei suju vaivattomasti. Omien oppiaineiden uutuuksia pitää tutkia. Omaa fysiikkaa pitää myös hoitaa ja treenata liikunnalla. Metsurintyö on tehokasta treeniä.
En ymmärrä, miksi kouluteema kuulostaa korvissani niin nähdyltä. Olen jo monta kertaa kokenut innostumisen. Koulutustilanteiden jälkeen olen halunnut uudistaa opetustani.
Ehkä unelmana on jaksaminen työyhteisössä. Jaksan istua kokouksissa keskittyneenä oleelliseen hermostumatta siitä, että koulua yhä vain kehitetään. Pitäähän uusien vireiden sukupolvienkin saada kehittää kehittämisen palosta.
Unelma. Jokin kohottaa minua näkemään pienten ihmisen seuran virkistävyyden. Voin luvata, että karsin turhaa pois. Selviän vähemmällä. Selviän päivistä.
Minua lähellä on tie, joka jatkuu jonnekin varjoisana, valoisana. Minä en ole pyhiinvaeltaja. Olen paikalleni jäävä ope. Roling stone.
![]() |
| Kuvan otti Arno. |
3.5.2012
Vuorotteluvapaa osa kaksi
Viime vuonna olin vuorotteluvapaalla ensimmäisen pätkän ja nyt toisen jakson. Toinen kausi on mennyt lomaillessa ja mökkeillessä ja kirjoittaessa. Kolmen kuukauden jälkeen tänä vuonna olin jo pirteä.Tässä vaiheessa olen miettinyt tulevaa koulusyksyä ja pyrin vapauttamaan hiukan viikoista aikaa kirjoittamiseen. Saa nähdä, miltä syksyinen lukujärjestys näyttää.
Vapaa saa pohtimaan ihmisenä olemista. Viihdyn myös tekemättä mitään, toki mulle tulee hinku siivota kotia tai hoitaa kotipihaa tai sahata puita mökillä. Lomailu aurinkoisessa Espanjassa kylmän kevään aikana viehätti suuresti. Tekemistä tarvitaan aina. Lukemattomia kirjoja riittää. Netissä on hauska tutkia taidekuvia tai seurata facebookissa päivityksiä tai lukea uutisia. Valokuvaaminen huvittaa myös.
Romaani on muhinut viime keväästä. Yritän kirjoittaa pian romaanin valmiiksi ja hion sitä vapaaksi turhista lauseista. Haluan pois itsestäänselvyydet ja kerron myös sisäisiä liikkeitä henkilöiden päässä. Yritän että teksti rönsyilisi villinä ja rönsyilyäkin löytyisi - en halua pelkkää päälauseproosaa. Huomaan, että hurja ryöppyävä kieli ei ole minulle helppoa.
Romaanin kirjoittaminen on mulle tapa olla olemassa luovasti vapaalla. Kirjailijana olen vasta tenavatasoa. Olen myös nauttinut ystävien tapaamisesta.
Työn alku sisältää paljon ajatuksia. Työn pitää olla järkevää ja rytmisesti sopivaa. En halua tehdä liikaa työtä. En myöskään aio hoitaa koulusähköpostia klo 21-23, niin kuin viimeksi tein syksyllä. Tämä sähköinen työ lipsuu helposti loputtomaksi työpäiväksi. Vapaa-ajan ja työ välinen ero häipyy. Työasiat pyörivät koko ajan mielessä.
Ryhdyn pitämään itselleni kuria: työ on vain työtä ja muu elämä on arvokasta!
Vapaa saa pohtimaan ihmisenä olemista. Viihdyn myös tekemättä mitään, toki mulle tulee hinku siivota kotia tai hoitaa kotipihaa tai sahata puita mökillä. Lomailu aurinkoisessa Espanjassa kylmän kevään aikana viehätti suuresti. Tekemistä tarvitaan aina. Lukemattomia kirjoja riittää. Netissä on hauska tutkia taidekuvia tai seurata facebookissa päivityksiä tai lukea uutisia. Valokuvaaminen huvittaa myös.
Romaani on muhinut viime keväästä. Yritän kirjoittaa pian romaanin valmiiksi ja hion sitä vapaaksi turhista lauseista. Haluan pois itsestäänselvyydet ja kerron myös sisäisiä liikkeitä henkilöiden päässä. Yritän että teksti rönsyilisi villinä ja rönsyilyäkin löytyisi - en halua pelkkää päälauseproosaa. Huomaan, että hurja ryöppyävä kieli ei ole minulle helppoa.
Romaanin kirjoittaminen on mulle tapa olla olemassa luovasti vapaalla. Kirjailijana olen vasta tenavatasoa. Olen myös nauttinut ystävien tapaamisesta.
Työn alku sisältää paljon ajatuksia. Työn pitää olla järkevää ja rytmisesti sopivaa. En halua tehdä liikaa työtä. En myöskään aio hoitaa koulusähköpostia klo 21-23, niin kuin viimeksi tein syksyllä. Tämä sähköinen työ lipsuu helposti loputtomaksi työpäiväksi. Vapaa-ajan ja työ välinen ero häipyy. Työasiat pyörivät koko ajan mielessä.
Ryhdyn pitämään itselleni kuria: työ on vain työtä ja muu elämä on arvokasta!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


