Kunpa oppisin!

Aloitin kirjoittamaan englannin kielistä blogia. Pyörin blogin ulkoasun muokkauksessa kuin hullun paroonin sokkelopuutarhassa. Kun yritän hallita tietotekniikkaa, törmään osaamattomuuteeni. Aion oppia teknisesti hallitsemaan taustojen muotoilun säätöjä.

Englanniksi kirjoittaminen herätti oivaltamaan, että olen taapertanut vuosia tilanteessa, jossa en ole juuri oppinut uutta. Vaikea anlysoida, mikä johtaa vuoraamaan arkensa viihteellä ja hakemaan itselleen helppoja ratkaisuja. Olen antantut itselleni luvan levätä, heittäytyä rennoksi työpäivien jälkeen. Olen kaiketi hakenut viihteestä turvaa vaativan työelämän vuoksi.

Työssä on opittava päivittämään tietojaan ja taitojaan ja siedettävä vaikeita, vaativia asioita. Opettajan pitää hymyhuulin kohdata ristiriitaisia tilanteita. Toisinaan tulee hillitä omia tunnereaktioitaan ja kulkea tiukan maikan ystävällisessä roolihahmossa pitkin talon käytäviä henkisesti joustavana.

Toisaalta esim. erityislapsia koskevat tieto autismin kirjosta, Nepsylapsista on ollut kiinnostavaa. Tavallaan diabetestietous on avartanut mieltäni. Opetustilanteen organisointia koskeva tietous on auttanut työn sujumisessa.

Ystäväni Carol tarjosi vinkin :
The Elements of Style (1918), William Strunk, Jr. & E. B. White
The Elements of Style
Uskon että kirjasta on hyötyä. Joudun tutkimaan tuttujenkin sanojen oikeinkirjoituksen, mutta juuri nyt tämän ihastuttavan pitkän kevätlomani jälkeen jaksavan olla hieman perustellisempi. En varmasti pysty ilmaisemaan itseäni kaunokirjallisesti englanniksi, mutta tahtoisin oppia kirjoittamaan kunnollista kieltä, jossa on järkeviä verbejä ja hyvää, selkeää ilmaisua. Onko liikaa toivottu?

Luultavasti loppuelämäni joudun vapaa-ajalla taistelemaan erilaisten aikaa vievien asioiden kanssa: metsätyöt, kaunokirjallisuuteen syventyminen, kirjallinen tuottaminen, Internetin loputtomat artikkelit, tietokirjallisuus, kuvataiteen ihailu, kielet, sosiaalinen elämä, kodinhoito. Työelämä vaatii sen ajan kuin se vie, mutta uskon että kiireisyys ja asioiden tärkeysjärjestyskamppailu jatkuu eläkeläiselläkin.

Voi olla että yritys kirjoittaa englanniksi kuivuu kokoon kuin omena ojan pohjalla, mutta aina voi yrittää.

Tämä kuva on Torromolinoksesta. Vuorotteluvapaa antoi mahdollisuuden katkoa rutiineja, kävellä valoisilla kuivilla kaduilla kesävaatteissa tammikuussa kevyellä mielellä mukavan puolison seurassa. Kaunis turhuus!

Vuorotteluvapaa osa kaksi

Viime vuonna olin vuorotteluvapaalla ensimmäisen pätkän ja nyt toisen jakson. Toinen kausi on mennyt lomaillessa ja mökkeillessä ja kirjoittaessa. Kolmen kuukauden jälkeen tänä vuonna olin jo pirteä.Tässä vaiheessa olen miettinyt tulevaa koulusyksyä ja pyrin vapauttamaan hiukan viikoista aikaa kirjoittamiseen. Saa nähdä, miltä syksyinen lukujärjestys näyttää.

Vapaa saa pohtimaan ihmisenä olemista. Viihdyn myös tekemättä mitään, toki mulle tulee hinku siivota kotia tai hoitaa kotipihaa tai sahata puita mökillä. Lomailu aurinkoisessa Espanjassa kylmän kevään aikana viehätti suuresti. Tekemistä tarvitaan aina. Lukemattomia kirjoja riittää. Netissä on hauska tutkia taidekuvia tai seurata facebookissa päivityksiä tai lukea uutisia. Valokuvaaminen huvittaa myös.

Romaani on muhinut viime keväästä. Yritän kirjoittaa pian romaanin valmiiksi ja hion sitä vapaaksi turhista lauseista. Haluan pois itsestäänselvyydet ja kerron myös sisäisiä liikkeitä henkilöiden päässä. Yritän että teksti rönsyilisi villinä ja rönsyilyäkin löytyisi - en halua pelkkää päälauseproosaa. Huomaan, että hurja ryöppyävä kieli ei ole minulle helppoa.

Romaanin kirjoittaminen on mulle tapa olla olemassa luovasti vapaalla. Kirjailijana olen vasta tenavatasoa. Olen myös nauttinut ystävien tapaamisesta.

Työn alku sisältää paljon ajatuksia. Työn pitää olla järkevää ja rytmisesti sopivaa. En halua tehdä liikaa työtä. En myöskään aio hoitaa koulusähköpostia klo 21-23, niin kuin viimeksi tein syksyllä. Tämä sähköinen työ lipsuu helposti loputtomaksi työpäiväksi. Vapaa-ajan ja työ välinen ero häipyy. Työasiat pyörivät koko ajan mielessä.

Ryhdyn pitämään itselleni kuria: työ on vain työtä ja muu elämä on arvokasta!

Opettaja vapaalla

Melkein kolme kuukautta olen ollut pois koulusta. Kuulen etäisiä kumuja villeistä päivistä mahtavan sijaiseni vihjaisemana. Sitten puhutaan, kun menen taas töihin. Opettajuus on kuunteleva korva, tarkkaileva silmä. Kumarrun pienen oppilaan puoleen ja juttelen pari sanaa. Rohkaisen, kyllä sinä kirjoitit hyvin tuon sanan. Virkistän pikkumiehen mielikuvitusta, jos joku ei keksi mitään kirjoitettavaa. Jollekin näytän liikennevalolapulla vihreää, kun hän tarvitsee ylenmäärin palkkiota. Se oikeastaa onkin kivaa - olla kontaktissa lapsiin ja puhella mukavia ja tukea. Riidat eivät inspiroi, mutta selvitettävä nekin on. Mutta sitten on hoppu välitunnille, ai niin pidetään kiirepalaveri ja muista merkitä poissaolot sähköiseen  Helmi-reissuvihkoon. Muista soittaa ja sopia palaverista. Koulutukseen pitä ehtiä. Kehittämiskokous, oppilashuoltotiimi kutsuu. Tavaratilaus pitää hoitaa. Kännykässä viestejä - vastaa niihin kohteliaasti.

Näin virkistävien ulkomaanviikkojen jälkeen tuo kaikki kuulostaa ihan siedettävältä ja terveelle aikuiselle sopivalta. Elämässä pitää olla työn lisäksi paljon kulttuuria, kauniita maisemia, kävelyä auringossa ja tuulessa, viipymistä luovassa tilassa aivan jossain muualla. Kuva on Salamiksen antiikkikaupungista Pohjois-Kyprokselta. Valtava muinaisalue!

Voisiko koulun kiirettä karsia? Voisiko työ olla kahden aikuisen tiimissä - järkevästi jaettuna hommia?

Romaanini on saanut vielä julkaisun jälkeen korjauksia. Romaani elää. Toivon että saan siitä palautetta.