Jänistanssi kiinnostaa

Tänä vuonna julkaistu Carita Forsgrenin Jänistanssi imaisi mukaansa ja se oli pakko ahmia nopeasti. Luvut vaihtelivat eri näkökulmissa ja ne olivat lyhyitä välähdyksiä tarinan maailmaan. Näyttämönä toimi harjujen kapunki, luullakseni Tampere, puistot ja metsät, vaikkei sitä mainittu. Romaani maistui tuoreelta. Nuoret animaation tekijät rakastavat, eroavat ja sauhuavat, juoksevat ahdistusta lenkkipolulla. Väkivalta kummittelee tarinassa oleellisena osana nykymenoa.
Onko tarina uskottava? Ehkä siinä on dekkarimeininkiä, tiivistettyä todellisuutta. Vaihtoehtoja ei juuri tarjoilla. Kieroutunut väkivalta hiipii aseeksi turvattomassa maailmassa. Joku voi urkkia toista, seurata, tunkeutua yksityisen maailmaan laidalle.

Kehuttu Mikko Rimmisen Nenäpäivä ei jaksanut kiinnostaa. Ehkä Jänistanssissa kiinnosti usean kertojan vuoropuhelu. Nenäpäivä laahasi yhtä mummoa kerrostalosta toiseen. Ei silti - Rimmisen teksti uhkuu upeaa kieltä, variaatioita ja verbaalista taituruutta. Mutta sisältö ei saanut jännitettä syttymään.

Odotan Forsgrenin tulevia kirjoja.

Kesäpolku mökille

Leveä kaivanto tuo meren lähelle ja avaa kanavan veneelle kohti aavaa. Aamu-uinti muuttuu rutiiniksi, polut on tallattu metsän siimekseen. Tätä kesänviettoa voisi jatkaa sakeaan syyssateeseen asti, seurata värien punertumista viileissä säissä.

Eläytyminen mökkiläisen aistihavantoihin, tiedon etsiminen ekoelämästä on täyttänyt loman kirjoitushetket. Tarinan luominen on antanut aiheen tutustua Raumaan. Luodon väki asui torpissaan, taisteli elannon merestä, liukasteli jäätyvillä keleillä henkensä kaupalla saaresta toiseen. Elämää, kuolemaa, onnea, kovaa työtä oli torpan perheen elo. Yksinäistä, kesällä vilkkaampaa.

Mökille halutaan jopa muuttaa. Joillekin rantatupa on kauhistus ja parissa päivässä tylsyys valtaa mielen. Kuulemma eläkeläismiehet nauttivat mökkeilystä eniten.

Minun tarinassani mökille muuttaa nuori nainen. Hän löytää sukunsa vaiheita, läheisiä, yhteisön. Kunpa osaisin kuvata hänen kasvuaan kiinnostavasti. Siihen haasteeseen tartuin!

Anna Jokinen, halkopinon tyttö!

Kesäkissa kirjoittaa

Heleä suvi saa kirjoittamaan yötä myöten. Aika, jolloin voi tavata sukulaiset ja ystävät mökillä tai nauttia lämpimistä illoista kaupungissa. Miten sitä osaa olla erakko, joka kirjoittaa koskettavaa romaania, ja samalla tavata kaikki kivat ystävät?
Ehkä nykyajassa pitää kirjoittaa nopeasti ja loistavasti heti vain valmista tekstiä kuin Mika Waltarin nuoruuden iloiset runoilijat.
TietoKone mahdollistaa tekstin hiomisen - toista oli ennen kirjoituskonetta näpytellessä.
Uusi tarinani alkaa kesästä ja suuntaa kohti Selkämerta, kansallispuiston kuohuja ja luotoja. Sisäinen kohina järjestää Annan suhdanteita menneisyyden miehiin, isään ja äitiin, suhteisiin, ystäviin, rakkauksiin. Suku kietoutuu ylle kuin lämmin viitta, haudalla muistaa menneen.
Nautin Raumasta, saan vihdoin kirjoittaa kallioista ja merestä ja vanhasta kaupungista.
Luontokoulu - tätä teemaa pitää vielä tutkia.
Kaunista kesää lukeville ja kirjoittaville!

Selkämeren kansallispuisto

Opettaja vapaalla

Melkein kolme kuukautta olen ollut pois koulusta. Kuulen etäisiä kumuja villeistä päivistä mahtavan sijaiseni vihjaisemana. Sitten puhutaan, kun menen taas töihin. Opettajuus on kuunteleva korva, tarkkaileva silmä. Kumarrun pienen oppilaan puoleen ja juttelen pari sanaa. Rohkaisen, kyllä sinä kirjoitit hyvin tuon sanan. Virkistän pikkumiehen mielikuvitusta, jos joku ei keksi mitään kirjoitettavaa. Jollekin näytän liikennevalolapulla vihreää, kun hän tarvitsee ylenmäärin palkkiota. Se oikeastaa onkin kivaa - olla kontaktissa lapsiin ja puhella mukavia ja tukea. Riidat eivät inspiroi, mutta selvitettävä nekin on. Mutta sitten on hoppu välitunnille, ai niin pidetään kiirepalaveri ja muista merkitä poissaolot sähköiseen  Helmi-reissuvihkoon. Muista soittaa ja sopia palaverista. Koulutukseen pitä ehtiä. Kehittämiskokous, oppilashuoltotiimi kutsuu. Tavaratilaus pitää hoitaa. Kännykässä viestejä - vastaa niihin kohteliaasti.

Näin virkistävien ulkomaanviikkojen jälkeen tuo kaikki kuulostaa ihan siedettävältä ja terveelle aikuiselle sopivalta. Elämässä pitää olla työn lisäksi paljon kulttuuria, kauniita maisemia, kävelyä auringossa ja tuulessa, viipymistä luovassa tilassa aivan jossain muualla. Kuva on Salamiksen antiikkikaupungista Pohjois-Kyprokselta. Valtava muinaisalue!

Voisiko koulun kiirettä karsia? Voisiko työ olla kahden aikuisen tiimissä - järkevästi jaettuna hommia?

Romaanini on saanut vielä julkaisun jälkeen korjauksia. Romaani elää. Toivon että saan siitä palautetta.

Japanin ydinvoiman vaarat ravistelevat

Fukushiman ydinvoimalan ympäriltä 20 kilometrin säteeltä on ihmiset evakuoitu. Tiheään asutussa Japaninssa ydinvoimalaturma saa valtavat mittasuhteet, kun turva-alueita ei juuri ole. Eilisestä tilanteesta voimalaonnettomuus on ranskalaisten arvioiden mukaan muuttunut vaarallisemmaksi. Japani tiedottaa www3.nhk.or.jp englanniksi tulkattuna suorana tietoa onnettomuudesta ja kysymyksiin vastaillaan.
Tiedottaminen on todellakin muuttunut, jos verrataan Tsernobylin ydinvoimaturmaan.

Tarja Halonen totesi tiedotteessaan, että ydinvoimaa tulisi ajatella vain väliaikaisena energiamuotona. Suomellekin ydinvoimalaonnettomuus Olkiluodossa tai Loviisassa olisi hirveä katastrofi ja tuulten mukana säteily voisi kulkea moneen paikkaan. Tällä hetkellä on pakko luottaa, että meille energiaa tuottavat Venäjän ydinvoimalat eivät kohtaa onnettomuuksia. On toivottavaa, että nyt käynnistyy vaihtoehtoisen energiatuotannon uusi buumi.

Oma kesämökkimme on lähellä Olkiluodon voimalaa ja olen vieraillut alueella ja uskon, että parasta mahdollista tekniikkaa kehitellään käytetyn polttoaineen loppusijoitukseen. Hyvä että rakenteilla olevan voimalan turvajärjestelyjä Olkiluodossa yhä parannellaan.

Toivon, että maailmalla riittää tukea Japanin maanjäristyksen uhreille. Samalla olisi hyvä, että Libyan sisäisiin levottomuuksiin puututtaisiin, ettei Japani-uutisointi vie unohduksiin Libyan järkyttäviä ihmisuhreja. Elämme nopean tiedottamisen maailmassa. Ettei vain unohtuisi tärkeä viesti uuden kuohuttavan viestin sylöksyessä tajuntaamme.

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/STUK+Fukushiman+turman+vakavuus+jo+kuutosluokkaa/1135264592277

Hervannan sanomat

Terveisiä Kyprokselta

Koti siirtyi hetkesi Kyprokselle. Aamukävelyllä koirat jolkuttavat kylätiellä ja kanat vaeltavat jyviä etsimässä.
Talorauniot odottavat uutta rakennusbuumia. Pikkumajoissa elämä jatkuu kuin 50-luvulla. Luxushuviloita vahtivat kiukkuiset dobermanit. Bussiin mahtuu 7 matkustajaa ja auto kiitää ovi auki tien vasenta laitaa. Autoilijaksi ryhtyminen hirvittäisi meikäläistä. Tuoreita vihanneksia löytyy kaasuhellalla paistettaviksi. Herkkusienet on poimittu suoraan maasta. Oliiveja ja sitruunoita lojuu hiekassa kyläkauppaan mennessä.

Meren rannalla talorumilus on ehkä kreikkalaista perua turkkilaisasutuksen keskellä, joku on alkanut korjata raunioista uutta uljasta merenrantapalatsia, olisiko omistusoikeuskiista keskeyttänyt puuhan? Välimeren aallot pauhaavat ja rantapenger hiutuu mereen. Kaislakasat muotoutuvat aaltojen mukaan. Turkin lippu ja paikallinen lippu liehuvat rinnakkain.

Pikkukoululaiset palaavat kotikylään Kyrenian kaupungista ja mustat letit heiluvat kun he hyppelevät tyhjällä tontilla vuoren rinteellä. Pitkäkarvainen kissa tuijottaa kulkijaa hetken ja häviää muurin varjoon kaktuksen ja palmun taakse. Bussinkuljettajan viereässä nuori mies puhuu kännykään muistuttaen, että nettikaupasta keskikaupungilta saa uusinta teknologiaa.

Liitteessä Hervannan sanomat. Lehden näköispainoksessa oli juttua kirjastani 12.1. 2011.

Uunituore romaani "Kukaan ei huomaa mua"

Posti toi tekijänkappaleet romaanistani Jyväskylästä ja innolla avasin paketit. Oma romaani ensi kertaa kädessä - kutkuttavaa! Vein ilolla Armille romaanin, sillä kansikuva on tyttären käsialaa. Nopeasti syntyi Colla-naamiosta tussipiirros.
    Minulla kului kaksi kesää kirjoittaa kirja kouluväkivallasta. Alkuidea lähti lyömisestä koulussa, tuntemattomalle sattuneesta tositarinasta, jonka kuulin. Kuulin monia sattumuksia: koululainen oli yrittänyt sytyttää toisen hiukset tuleen, joku oli kostanut mukiloimalla toisen oppilaan ajattelemattomia sanoja. On väärin, että oppilas ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja vahingoittaa toista ihmistä. Väkivalta voi johtaa vakavaan loukkaantumiseen, vaikka tekijä olisi lapsi. On tärkeää opettaa lapsi pitämään henkisesti puolensa, mutta lyömiseen en rohkaise. Itsekuri on paikallaan ja lähtökohtana on omien vanhempien kunnioittaminen, jonka  jälkeen uskoo sääntöjä ja kestää pettymykset tappelematta. Oppilailla on joskus rankkoja taustatekijöitä ja psyykkisiä oireita, jotka vaativat ohjausta ja tietoa kaikille oppilaan opettajille. Pahuutta ei psykologisoida pois ymmärtämällä liikaa. Lasten on hyvä saada ymmärtävää kohtelua ja joillekin pitää esim. opettaa päivän rutiinit kuvien avulla. Joku lapsi ei kestä vaihtelua ja yllättäviä virikeitä.
     Ilkeyttä ja pahuutta en hyväksyä, mutta lyövän lapsen taustaa on hyvä tutkia ja yrittää auttaa monin keinoin. Kirjoittajana en kerro omista oppilaistani. Romaani on kuvitelma, fiktio, jota värittää vuosien kokemuksni opettajana.
    Kuulostan tässä niin opettajalta, mutta romaanissa kuvailen open uupumista ja normaalia arkea tamperelaisten sisarusten työssä ja elämässä. Meri touhuaa yhtenäiskoulussaan ja isosisko Eeva johtaa koulunkehittämistä komeassa toimistossaan Frenckelin talossa.

Edith Södergran - ruotsiksi var så gud!

Edith kirjoitti tietämään kommentin ruotsin hyväksi tietämättä nykyisestä pakkokielikeskustelusta. Pidän ruotsin kielestä, mutta kaunokirjallisuus tuntuu työläältä, kun ei joka vivahdetta ymmärrä. Kun luen Edith Södergranin runoja, kaipaan ruotsin kielistä versiota, poljento toimii tuoreena, raikkaana. Edit eli vain 31-vuotiaaksi, ehti kokea rakkauden mieheen ja naiseen (1892 – 1923). Hagar Olsson rohkaisi kirjailijaa työssään ja oli ymmärtävä ystävä.

Dagen svalnar -runo on kuin äsken kirjoitettu:


Dagen svalnar mot kvällen...
Drick värmen ur min hand,
min hand har samma blod som våren.
Tag min hand, tag min vita arm,
tag mina smala axlars längtan...
Det vore underligt att känna,
en enda natt, en natt som denna,
ditt tunga huvud mot mitt bröst.


Saman runon neljäs osa toimii manifestina:


Du sökte en blomma
och fann en frukt.
Du sökte en källa
och fann ett hav.
Du sökte en kvinna
och fann en själ -
du är besviken.


Voipa olla että vuosisadan alussa vielä pohdittiin, onko naisella sielua!
Nuorena luin hartaasti kieltä ihaillen seuraavaa runoa, jossa on kuutamo ja tyhjyys.

Landet som icke är

Jag längtar till landet som icke är,

ty allting som är, är jag trött att begära.

Månen berättar mig i silverne runor

om landet som icke är.

Landet, där all vår önskan blir underbart

                        uppfylld,

landet, där alla våra kedjor falla,

landet, där vi svalka vår sargade panna

i månens dagg.

Mitt liv var en het villa.

Men ett har jag funnit och ett har jag

                        verkligen vunnit —

vägen till landet som icke är. 


Keuhkotauti veti nuoren naisen liian äkkiä varjoihin, etsimään maata jota ei ole. Modernismi voi olla virallinen nimitys, mutta jotain runoissa on hyvin pysyvää ja koskettavaa.

Vierge moderne

Jag är ingen kvinna. Jag är ett neutrum.
Jag är ett barn, en page och ett djärvt beslut,
jag är en skrattande strimma av en scharlakanssol...
--
jag är en ingångsskylt till nya paradis.
Jag är en flamma, sökande och käck,
jag är ett vatten, djupt men dristigt upp till knäna,
jag är eld och vatten i ärligt sammanhang på fria villkor...


Mielettömän freesiä kieltä. Vahvan naisen elämäntuskaa, olemassaolon oikeutuksen huutoa, kuoleman läheisyyden kastattamaa varmuutta.