Kesäkirjoja puutarhassa

Tunnit

Michael Cunnighamin Tunnit (2000, julkaistu 1998) tarjoaa virkistävän kirjallisen kylvyn soljuvaan kieleen, joka ei missään vaiheessa unohda lukijaa. Kaunis kieli tarjoaa vivahteita, kuvailee herkästi mielenliikkeitä, ailahtelee, kertoo juuri siitä mitä elämässä on: sivumerkityksiä, monimerkityksissyyttä, oletuksia.

Huorasatu

Laura Gustafsson räväyttää Huorasatu-teoksella (2011) antiikin jumalatteren sarjafilmihahmoksi ja kuvailee huoruuden arkea, lihan löyhkää. Tyylilaji ei ehkä uppoa. Kielellisesti notkeaa, leikkittelevää, taitavaa. Meikäläiselle tosikolle tämä satu ei nappaa.

Villipalmut

William Faulknerin Villipalmut (Amerikassa julkaistu 1939) pulppuaa Louisianan tulvassa, Missisippi vierii yli äyräiden ja kuvaus on äärimmäisen tilanteen kutkuttavaa filmiä, vettä on liikaa, käärmeitä liikaa, rakkautta ilman rahoja -kokeilu on koukuttava. Alex Matsonin käännös on v. 1976.
Olen palannut tähän kirjaan New Orleansin ja Amerikan etelän maiseman vuoksi, kuvaus on jäänyt vuosiksi mieleeni.
Kirjassa kulkee kaksi tarinaa, jotka on kuvattu intensiivisesti ja tarinoiden käänteet ovat uskomattomia, yllättäviä. Vanki, joka lipuu ja taistelee tulvassa sattumanvaraisen naisen kanssa, on yhtä luonnon kanssa, taipunut vankeuteensa pyrkimättä pakoon. Veneessä pelastuva raskaana oleva nainen on hänkin kärsivä ja sitkeä sankari. Rinnalla kulkeva ehdottoman rakkauden kuvaus on satuttava. Suuri tunne vaatii luopumaan kaikesta omaisuudesta, yhteisöistä, edes lapsi ei saa tulla sitomaan rakastavaisia taloudelliseen turvan etsintään.
Romaani on kielellisesti haastava, vyöryvä kuin luonnonmullistus.

 Ainoat todelliset asiat

Merete Mazzarellan Ainoat todelliset asiat: Vuosi elämästä (suomentanut Raija Rintamäki, 2012) oli luettava kuin dekkari - vauhdilla. Kirjassa mielytti analyyttinen tiedon pohdiskelu, asioiden yhdistely ja kirjailijan oman elämän minimaalinen kuvailu. Oman elämän asioita ei kaunisteltu, vaan ne kerrottiin sellaisenaan kuin matkakertomuksena. Vanhenemisen kokeminen on ollut tabu, mutta kirjallisuuden tutkija raottaa salaisuutta.

Railo

Virpi Hämeen-Anttilan Perijät (2006) oli pitkään kesämökin hyllyssä. Hämmästyin, kun luin sen ja se imaisi kuin Hella Wuolijoen tarinat. Railo (2011) kiinnosti lähinnä kirjailijan vuoksi. Kirjan alku vaikuttaa perustellisesti pohditulta perhetarinalta, joissa henkilöihin on saatu sisältöä. Saa nähdä viekö tarina mukanaan. Kesälomalla on upeaa sukeltaa erilaisiin kirjoihin ja kokeilla kylvyn maittavuutta!

Kiitos kirjastovirkailijoille, kun jaksatte palvella helteelläkin!