Tietoja minusta

Oma kuva
Opettajana olen toiminut 1980-luvulta alkaen. Syksyllä 2018 voin keskittyä lukemiseen ja harrastaa muinaismuistojen katselua. Myös tekstin tuottaminen kiinnostaa. Kirjoitin v. 2004 väitöskirjan Opettajan ja oppilaan kohtaaminen. Novelleja julkaistu kokelmissa. http://helenaho.wordpress.com/ in English

11.3.2013

Kasvatan "nettipoliiseja"

Minulle on tärkeää luoda yhteisön tuntu ja yhteispelin konkretia luokassa.  En tykkää, että lapset istuvat erikseen, kun tulevaisuus on kuitenkin tiimityötä. Tärkeää on, että he puhuvat opittavasta asiasta muun juoruilun ohella.  Tuntuu hyvältä, kun he ratkovat tehtäviä yhdessä –  aivot työskentelevät opittavan asian kimpussa. Pieni juttelu sopii tilanteeseen. 
Joskus olen kokeillut hiljaisia hetkiä – esim. silloin, kun opettan uuden asian tai annan ohjeita. Lukuhetki  kiinnostaa kaikkia kirjastoreissun jälkeen. Saatan itse poiketa vaikka monistuskoneella ja luokassa luetaan hiljaa.  Minulle tulee nöyrä olo – olen opettanut lapsukaiset lukemaan. Osa toki luki jo kouluun tullessaan. Monipuolinen lukutaito on maittava eväs matkalla. Lukeminen muodostaa identiteettiä, muokkaa mielen sisältöä, antaa nautintoa, auttaa kommunikoinnin hiomisessa, opettaa suomea.
Myös kirjoitustaito on kehkeytynyt lapsille pikkuhiljaa. Helposti jokin taito jämähtää –  osaan tämän ei tarvitse yrittää parantaa. Käsiala voi olla melkoista lipsumista. Tarinan pituus voi jäädä pariin riviin. Mutta runsaat harjoitukset parantavat tulosta ja lukeminen lisää kirjoitustaitoa. On myönnettävä, että kirjoittamisen opiskelu vaatii rauhallisia hetkiä. Kiireettömyys on harvinaista herkkua nykykoulussa.
Nautin siitä kun kerron oppilaille kiehtovia tietojuttuja ja opastan kohti tulevaa. Toivon, että heistä tulee "nettipoliiseja", jotka eivät loukkaa toisia netissä vaan ohjaavat tyylikkäästi muitakin.
Nettietikettiä pitää opettaa ihan koko peruskoulun ajan. Aloitamme tietokoneen oikeasta käytöstä ja etenemme julkaisun pohtimiseen – kuka näkee tekstin, loukkaako teksti? Virtuaalisen todellisuuden hahmottaminen vaatii harjoittelua. Eräs oppilas määritteli netin tietometsäksi. Lisäksi se on viihdemesta, valheviidakko, tiedonpuu. Suunnistustaitoa tarvitsevat kasvattajat ja lapset.
Pieni lapsi voi chattailla porukassa. Puhelin naputtaa viestejä vaikka kuinka myöhään yöhön ja kieli saattaa olla rumaa ja halventavaa. Vanhempien tulee lukea koululaisen viestejä, ettei lapsi luule, että hän voi levittää kiroiluviestejä. Tunteettomuus ei saa levitä lasten maailmaan.
Sadut ja kertomukset. Niistä puhuvat viisaat opettajat. Minun pitää yrittää ehtiä lukea oppilaille. Jos saisi pari lisätuntia äikkään, niin voisi tuoda lisää sadun ja tarinan maailmaa lapsille. Askartelua, piirtämistä, veistämistä, valokuvausta, lautapelejä, näytelmiä, riidatonta yhteiselämää. Iltapäiväkerho on hyvä lisä lapsen päivään.
Haluan viedä lapsia taiteen luokse, teatteriin, sirkukseen, konserttiin, museoihin. Koskaan en voi tietää millainen tulevaisuus lapsella on ja jokin idea voi jäädä heille kytemään ja ohjata eteenpäin.  Mieheni kävi lapsena kokeiluperuskoulua ja innostui elektroniikasta jo koululaisena. Elämys jää mieleen. Taiteen avulla saamme välähdyksiä kulttuurin suurista saavutuksista, jotka saamme kukin ottaa omalla tavallamme vastaan.
Luokassa opimme perusasioita. Erityisesti matikka vaatii ponnistelua ja elämyksiä, että oppisi jotain hyvin.  Keväällä Tampere tarjoaa matikkaakin Vapriikissa Bagdad-työpajassa. Huhtikuussa voisi mennä  musiikkidraamasta suoraan kalatapahtumaan – kalojen tuntemista ja musiikkia Filharmoniassa! Elämän perusasioita – ruoka ja taide.
Kun joskus jää eläkkeelle, tulen kaipaamaan yhteisöllisyyttä, jota koulussa on parhaina hetkinä. Joku lukee open pöydän alla, joku laskee laskuja lattiatyynyillä, joku kuiskii hyvää juttua vitsikirjasta, loikoillaan hiihtopäivän jälkeen posket punaisina. Kiireettä.

Hiihtopäivän riemua.

Leikki on lasten työtä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti