Tietoja minusta

Oma kuva
Opettajana olen toiminut 1980-luvulta alkaen. Syksyllä 2018 voin keskittyä lukemiseen ja harrastaa muinaismuistojen katselua. Myös tekstin tuottaminen kiinnostaa. Kirjoitin v. 2004 väitöskirjan Opettajan ja oppilaan kohtaaminen. Novelleja julkaistu kokelmissa. http://helenaho.wordpress.com/ in English

31.12.2017

Euran muinaismuistoja - Luistarin muinaispuisto






Tätä joulukuista kuuta on voitu katsoa Suomessa jo tuhat vuotta sitten.
Kivikaudella Suomen alueella oli lämmin ja kostea ilmasto 5500-3500 eaa. 
Nytkin joulukuussa kasvit miltei alkavat tehdä keväistä kasvua.




Kävin elokuussa Eurassa sukukokouksessa ja sen yhteydessä vierailimme Luistarin muinaispuistossa. Sieltä on löydetty satoja muinaishautoja, joissa on ollut arvokkaita esineitä haudattuna vainajien mukaan tuonpuoleista varten.  

Merkittävä löytö Luistarin muinaisella hautauspaikalla
on Euran naisen hauta, jossa puvun metalliosat ovat säilyttäneet kangasjäämiä, joiden avulla on voitu työstää tämä hieno puku tämän päivän ihmisten nähtäväksi. Tätä pukua presidentti Tarja Halonen käytti linnanjuhlissa aikoinaan juhlapukuna.


Luistarin puisto on helppo löytää, kun Euran halki kulkevaa Uudenkaupungin tietä lähtee pienen matkaa ajamaan, niin saapuu omakotialueelle. 1969 tehtiin kaivuutöitä ja kaivinkone nosti miekan esiin. Alue on nyt aidattu ja suojattu rakentamiselta. Tulee mieleen se että löytöjä saattaisi olla laajemmallakin alueella, mutta ne ovat visusti rakennettuja ja puiston viertä kulkee maantie - voiko sen alla olla muinaismuistoja? Onneksi kuitenkin puisto on saanut jäädä tutkittavaksi ja ihailtavaksi.




 Yllä pikkukuvassa olen pukeutunut Tuukkalan muinaispukuun ja vierailen Sammalahden mäellä Rauman Lapissa. Sammallahden hautaröykkiöt ovat maailmanperintökohde.

Luistarin puisto oli luminen ja alastoman oloinen. Sinne oli merkitty merkittävien hautalöytöjen tietoja. Alueella on myös kiviröykkiö.



Tämän koivun ja aidan välillä on Euran naisen hautapaikka. Minua värähdytti se että tuo rikas rouva oli elänyt korkeaan viidenkymmenen vuoden ikään. Niin muuttuu maailma. Nyt saadaan hyvää ruokaa ja kasvetaan ja eletään vuosikymmeniä pitempään. Silti uskon että Euran varakas nainen on elänyt täyden ja hyvän elämän.





Miehen mukana on haudattu hänen aseensa, joita pidettiin henkilökohtaisena. Myös löysin pienen lapsen haudan, jonne oli laitettu metallinen kello lapsen mukaan. Lapsi on ollut merkittävän henkilön  pienokainen.



Nyt öinen pimeys on muinaispuistolla yllä. Jokin salaperäinen rauha nousi mieleen tuolla pienellä  
kivisellä laidunmaalla. Nuo menneen ajan ihmiset uskoivat luonnonmuotoihin , kiviin ja kallioihin,   ukkoseen ja  luontoon. He pyysivät jumalilta ja haltijoilta onnea pyyntiin ja metsästykseen ja viljan   kasvuun. Nyt kun uuden vuoden tinakin on kielletty, me nykyihmiset sääntö-Suomessa haaveilemme paremmasta vuodesta. Olemmeko kovin paljon erilaisia kuin nuo Euran muinaiset ihmiset?               





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti