Tietoja minusta

Oma valokuva
Käsikirjoitus maallemuuttajasta tekeillä! Sinnikkäästi vielä muokkaan romaania. Kukaan ei huomaa mua -romaanin 2. painos ilmestyi 2011. Nettikirjakaupasta. Minulta saa kirjan. Kirjoitin v. 2004 väitöskirjan Opettajan ja oppilaan kohtaaminen. Novelleja julkaistu kokelmissa. http://helenaho.wordpress.com/ in English

3.5.2012

Vuorotteluvapaa osa kaksi

Viime vuonna olin vuorotteluvapaalla ensimmäisen pätkän ja nyt toisen jakson. Toinen kausi on mennyt lomaillessa ja mökkeillessä ja kirjoittaessa. Kolmen kuukauden jälkeen tänä vuonna olin jo pirteä.Tässä vaiheessa olen miettinyt tulevaa koulusyksyä ja pyrin vapauttamaan hiukan viikoista aikaa kirjoittamiseen. Saa nähdä, miltä syksyinen lukujärjestys näyttää.

Vapaa saa pohtimaan ihmisenä olemista. Viihdyn myös tekemättä mitään, toki mulle tulee hinku siivota kotia tai hoitaa kotipihaa tai sahata puita mökillä. Lomailu aurinkoisessa Espanjassa kylmän kevään aikana viehätti suuresti. Tekemistä tarvitaan aina. Lukemattomia kirjoja riittää. Netissä on hauska tutkia taidekuvia tai seurata facebookissa päivityksiä tai lukea uutisia. Valokuvaaminen huvittaa myös.

Romaani on muhinut viime keväästä. Yritän kirjoittaa pian romaanin valmiiksi ja hion sitä vapaaksi turhista lauseista. Haluan pois itsestäänselvyydet ja kerron myös sisäisiä liikkeitä henkilöiden päässä. Yritän että teksti rönsyilisi villinä ja rönsyilyäkin löytyisi - en halua pelkkää päälauseproosaa. Huomaan, että hurja ryöppyävä kieli ei ole minulle helppoa.

Romaanin kirjoittaminen on mulle tapa olla olemassa luovasti vapaalla. Kirjailijana olen vasta tenavatasoa. Olen myös nauttinut ystävien tapaamisesta.

Työn alku sisältää paljon ajatuksia. Työn pitää olla järkevää ja rytmisesti sopivaa. En halua tehdä liikaa työtä. En myöskään aio hoitaa koulusähköpostia klo 21-23, niin kuin viimeksi tein syksyllä. Tämä sähköinen työ lipsuu helposti loputtomaksi työpäiväksi. Vapaa-ajan ja työ välinen ero häipyy. Työasiat pyörivät koko ajan mielessä.

Ryhdyn pitämään itselleni kuria: työ on vain työtä ja muu elämä on arvokasta!

30.4.2012

Peruskoulussa voi pärjätä - opettajakin!

Kommmentti  Aamulehden juttuun ”Näkökulma 29.4. Anna Kontula: Lapset eivät ole säilytysongelma"
Anna Kontula heittää peruskoulua tiskirätillä. Hän vaatii koulua uudistumaan. Lisäksi hän haluaa, että kouluun tuloaika on myöhemmin ja oppiainerajat poistetaaan. Hänen mukaansa erityisopetuksen tarve on peruskoulun keinotodellisuuden syytä. Hän ei pohdi juurikaan heittojaan. Mistä johtuu, että Kontulan mainitseman tiedon mukaan 50 % peruskoulun opettajista haluaisi vaihtaa ammattia?
Olen katsellut opettajana peruskoulua pari vuosikymmentä. Olen ollut innokas uudistaja ja vaihtoehtojen etsijä. Uudistukset usein lisäävät tärkeitä ja oleellisia asioita kouluun. Harvoin uudistuksissa poistetaan mitään entistä. Koululla on hoidettavanaan 1970-luvulla asetetut tavoitteet ja lisäksi koulun pitäisi saavuttaa modernit tavoitteet. Koulu opettaa yhä tapoja, ruokailua, ulkoilua, hyvää kuntoa, liikennekäyttäytymistä, rauhaan kasvamista, kansainvälisyyttä, luku-ja kirjoitustaitoa…. Koulu opettaa nykyisin elämänhallintaa kaikkien oppiaineiden avulla. Aina, kun yhteiskunta huomaa jonkin epäkohdan, lisätään opetettavaa läpäisyperiaatteella.
Kouluuntuloajan myöhästäminen ei paljoa muuta asiaa, kun tuntimäärä pysyy samana ja oppilas ehkä menisi myöhemmin nukkumaan. Omassa koulussani klo 8.10 aloitetaan aamulla ja ainakin minulle 10 minuuttia antaa pientä joustoa.
Oppiainejako kertoo tieteistä, joihin opetus perustuu. Oppiaineita olisi hyvä ryhmitellä ja yhdistää käytännön projekteiksi. Oppiaineet luovat suuren määrä käsitteitä, jotka lapsen ja nuoren pitää oppia voidakseen omaksua uutta koulussa ja myöhemmin aloittaakseen jatko-opinnot. Tiedonhakua harjoitellaan ja vaikuttamisen keinoja eri oppiaineissa.
Oppilaan oma ajattelu ei ole kiellettyä peruskoulussa. Vuosi vuodelta lapsi oppii koulussa keskustelemaan ja esittämään mielipiteitä, joita häneltä myös kysytään. Murrosikään tuleva lapsi ehkä haluaisi tehdä jotain aivan muuta kuin oppia kieliä ja matematiikkaa. Lapsi tahtoo todennäköisesti oppia jotain muuta liikunnassa kuin mitä sitä opettaja ohjaa. Oppisisällöt on tarkkaan harkittu opetussuunnitelman teossa ja tieteenalojen asiantuntijat ovat määritelleet paljon opittavaa peruskoululaiselle.
Jatkuvasti mielestäni peruskoulun tehtävä kirkastuu hyvin monimutkaisessa informaatioyhteiskunnassa, jossa on paljon viihdettä ja virikkeitä tarjolla. Luku- ja kirjoitustaito ovat keskeisiä. Medialukutaito auttaa ymmärtämään viestimaailmaa ja osallistumista siihen. Eri aineiden teoria ja käytäntö luovat pohjaa yhteiskunnassa selviämiseen. Tapakasvatus ja toiset huomioiva käytös ovat tarpeellisia. Neuvottelua käydään koulussa päivittäin oikeasta elämisestä ja muiden kohtelusta.
Koulun kello voi soida tai olla soimatta. Suuren joukon organisoinnissa tietyt rutiinit tukevat lasta. Tämän päivän lapselle koulu voi olla ainoa paikka, jossa rutiineja opitaan. Jono voi antaa turvaa, kun iso joukko palaa sisälle tarpeelliselta ulkoilutuokiolta. Hakalan koulussa Hyvinkäällä aikoinaan 1980-luvulla lopulla kellon soimattomuus oli valtava uudistus. Nyt näen sen  näennäisenä uudistuksena. Kello on kuitenkin määrittelemässä taukoja ja tuokioita.
Opettajia saattaa uuvuttaa se, että tehtävät ovat 80-luvulta lisääntyneet koko ajan. Työpäivään kuuluu sähköinen viestintä perheille ja muille kontaktiverkoston jäsenille. Oppilashuoltotehtävät vievät opettajaa neuvotteluihin eri tahojen kanssa. Oppilaiden erityisongelmiin liittyvät diagnoosit johtavat opettajan kursseille opiskelemaan uusia keinoja opetukseen. Maahanmuuttajataustaiset lapset tuovat uusia haasteita. Opettajaa ei kukaan neuvo tietoyhteiskunnan työsuojelukysymyksissä – johonkin on vain laitettava raja, mitä yksi aikuinen voi tehdä kasvattajana oppilasjoukon kaitsemisessa.
Lähtisin parantamaan peruskoulua sisältä päin. Vähentäisin opetussuunnitelmasta hieman tietolastia. Se mitä opiskellaan mm. matematiikassa varmistettaisiin, että todellakin kaikki voivat oppia solmukohdat. Lahjakkaille oppilaille laittaisin omia tuokioita vaativammissa tehtävissä. Kouluissa voisi olla runsaasti monipuolisia projekteja yhdessä kunnan muiden palveluntarjoajien kanssa. Opettajat työskentelisivät tiimeissä ja pareittain, ja oppilaille palkattaisiin tarvittava määrä koulutettuja koulunkäyntiavustajia. Tiimiin kuuluisi oppilashuollon asiantuntemusta ja erityisopettaja. Koululla on oltava on kouluterveydenhoitaja (1 hoitaja – 300 lasta voisi olla hyvä alku) ja erityissairaanhoitaja auttamaan psyykkisesti sairaita lapsia. Koulukuraattorin työmaa on myös rajattava niin, että yhdellä henkilöllä ei ole satoja perheitä vastuullaan. Perheneuvolaan pitää päästä jonottamatta.
Koulut voidaan rakentaa viihtyisiksi ja siten, että isoja jonoja ei tarvita, vaan lapset kulkevat omista pikkuovistaan pienemmille viihtyisille piha-alueille. Esim. Tampereella Karosen koulussa on paljon ulko-ovia ja koulu jaettu pienempiin yksiköihin. Siellä on myös hieno kirjastotila. Jos maassa on varaa, niin arkkitehtuuriin ja viihtyisyyttä lisäävään suunnitteluun voi panostaa.
Jos opettajien halutaan ikääntyneinäkin viihtyvän peruskoulussa, erilaisia osa-aikatyön ja tiimiorganisaation malleja pitäisi kehittää. Opettajan työ on parhaimmillaan oppilaan kohtaamista ja sitä että näkee oppimisen iloa kasvatettavissa. Ryhmänhallinta ja kiusaamisen selvittely vievät energiaa ja toimivat parhaiten aikuisten yhteistyönä.