Tietoja minusta

Oma valokuva
Opettajana olen toiminut 1980-luvulta alkaen. Syksyllä 2018 voin keskittyä lukemiseen ja harrastaa muinaismuistojen katselua. Myös tekstin tuottaminen kiinnostaa. Kirjoitin v. 2004 väitöskirjan Opettajan ja oppilaan kohtaaminen. Novelleja julkaistu kokelmissa. http://helenaho.wordpress.com/ in English

18.6.2018

Keskiajan kylä Eurassa ja viikingit

     Serkkuni kanssa olemme kotoisin Eurasta. Se on pitkä tarina. On tietysti muukin suku sukua samaan suuntaan. Kävimme jo keväällä Euran Nauravassa Lohikäärmeessä. Nyt oli vuoro etsiä Mannilan kylä ja keski-ajan elävoittäjien piha. Mutkikas tie vei meidät Pyhäjärven rantaan - toisella rannalla on Säkylä. Heinä oli niitetty ja paikalla oli pysyviä vanhan näköisiä rakennuksia ja viikinkien valkeita telttoja.

Kalle Haapala (Drakmakare) on seppä, joka tekee viikinki- ja fantasia-aiheisia koruja. Lohikäärme on hänen käyntikortissaan. Korujen tunnelma on karun kaunis ja mukavan rouhea. Messinkisormus tarttui mukaani. 

Toinenkin koru lähti mukaani. Riikka Palonen (Brunnila) tekee koruja ainakin  lehmän sarvista, hirven luista ja simpukoista. Ihastuin valkoisiin korvakoruihin, joiden materiaali on Köyliön metsästä löytynyt hirven valkoinen luu. 

Seuraavaksi katselimme taitavaa veistämistä. Juttu kulki uskonnossa ja muinaisessa uskossa. Kotoisa tunnelma kutsui istumaan ja kotiutumaan pikkukylään.




Tämä nuori mies opetti, missä pitää veistää isoa puukalikkaa. Hän kertoi että hajareisin veistettäessä on vaara osua omaan jalkaan. Sivussa oli turvallisempi veistää. Puukot näyttivät upeilta.

 Juttu kulki muinaisen kylän lapsiin, joita kuulemma vähän kukakin teki vaimojen kanssa. Mies saattoi olla kaksi vuottakin reissussa kauppapaikoilla toisessa maassa. Perhe kasvoi. Pimeässä savutuvassa asuttiin ja lähekkäin oli lämpimämpi. 

Vieläkään en tiedä, millä luonnon aineilla lankoja voi värjätä. Koivu ja nokkonen jäivät mieleen ja tulos oli kellertävä. Kaikki nämä lankojen sävyt ovat hyvin yhteensopivia. Pitää miettiä käsityö ja hankkia langat vasta sitten. Ehkä oma pirtanauha on seuraava käsityö - vaatimaton, mutta mulle haaste.

Kallot toivat jälleen mieleen muinaisen uskonnon. Pitää tutustua uskoon, joka sääteli elämää luonnon keskellä. Minulle on vielä epäselvää, oliko muinaisuskonto pelkoon perustuvaa ja jotenkin rajoittava sääntöineen ja loitsuineen vai toiko se kaikki toiminta turvallisuutta. Kalevalan hahmojen yhteys muinaisiin  jumaliin kiinnostaa.

Tämä yllä oleva kuva kertoo riidasta suomalaisen kyläläisen ja viikingin välillä. Mies esitteli Novgorodista saamaansa kolikkoa, jonka ilkeä viikinki viskaisi metsään. Miehen raskaana oleva vaimo olisi saanut kolikon kaulaketjuunsa koristeeksi ja tarvittaessa maksuvälineeksi.





Saimme nähdä Ulvilan Kaartin esittämiä taistelunäytöksiä. Vastakkain oli haarniskoituja ja nahkaan puettuja miehiä, joilla oli erilaisia varusteita. Toisilla kypärä oli päässä ja toiset taistelivat pystypäin. Miekat olivat terästä, mutta tylppiä. Serkkuni huomasi, että joku manaili ihan tosissaan - kai tuollaisessa taistelussa tulee osumiakin, jotka sattuvat. Puukko kuului olla jokaisella miehellä ja naisella, sillä muuten hän joutui toisten orjaksi.

Osa tapahtuman katsojistakinn oli pukeutunut muinaispukuihin tai kansallispukuihin. Harrastajat tekevät itse pukuja. Onhan niitä myös netissäkin myynnissä.

Tämän metalliasun alla oli monta kerrosta kangasta. Tuli mieleen että hänen yllään oli alusmekko, mutta en osaa sanoa tarkalleen.


Tapahtuma kesti kaksi päivää ja historian harrastajista osan nukkui teltoissa ja lapsilla oli kivaa peutata lammastaljojen päällä lämpimässä teltassa päivällä.

Tulta ei saanut sytyttää kuivuuden vuoksi ja siksi herneleipä oli tehty muuaalla ja saimme maistaa palasia. Lapset leikkivät käpylehmillä - kuinkas muuten.



Valkeissa teltoissa asuivat viikingit perheineen. Tarvekalut kulkivat puuarkuissa.

 Kuumana kesäpäivänä perheet etsivät suojaa. Tuopista hörpittiin vettä. Tarinoissa olut oli soturin juoma - ehkä nykyisinkin - en kysynyt.

Nuori äiti kantoi lasta liinassa vatsan ja rinnan päällä. Lapsi kulki oivallisesti äidin lähellä. Itse olisin ehkä tuskastunut tuollaiseen vauvapussiin. Lapsi oli lähes vuoden ikäinen. Kyllä kevytrattaat ovat aika mukava uutuus.

Tässä tehdään lautanauhaa. Erinomainen pieni laite. Taisivat olla entisajan ihmiset erittäin taitavia omissa puuhissaan. Ja vielä kauneuttakin saatiin aikaan vaatimattomilla keinoilla. 

Langan värjääminen sotkee vyyhden, joten se pitää vyyhtiä uudelleen. Tänä keväänä ei ole voitu värjätä lankoja, kun ei ole saanut tehdä avotulta, joka liittyy kasviväreillä värjäämiseen.

Seuraavalla kerralla minä ehkä jo koitan povata korteista kohtaloita. Jos uskallan.

29.4.2018

Rock, rauha ja rakkaus

Rock-ope ja kouluyhteisö bändinä 


Nimitän itseäni rock-opettajaksi vaikken ole musafestareita kolunnut. ACDC, Bruce Springsteen, Eva Dahlgren, Juice Leskinen ja Eput on nähty livenä. Koen olevani sukupolvea, joka on saanut toteuttaa naisen roolia laajemmin kuin koskaan ennen Suomessa. Me 70-luvun ylioppilaat saimme matkustaa vapaasti Euroopassa Inter-Rail -kortilla ja opiskella miltei mitä vain opintolainan turvin. Itse opiskelin suomea ja kirjallisuutta ja luokanopettajaksi. Vieläpä pääsin väittelemaan tohtoriksi työn ohella.

     Kun kirjoitin väitöskirjaa opettajan ja oppilaan välisestä kasvatussuhteesta, pohdin opettajan työn yksinäistä vastuunottamista koulussa oma luokan hyväksi. Se on vuosikymmenien kuluessa muuttunut, mutta edelleen opettaja on konkreettisesti välillä liian yksin. Olin Tampereen kesäyliopistossa kouluttamassa opettajille tiimityöskentelyä. Kiitos ideoista tutkija Helena Rajakaltio ja rehtori Jari Andersson. Olen ollut iloinen kun koulun kasvatusammattilaiset ovat tehneet arvokasta työtään - kuraattori, erityisopettaja ja ohjaajat ja rehtori. Jopa siistijät ja keittiön väki kasvattavat oppilaita open ohella. Minä olen myös iloinnut museoiden kanssa tehdyst yhteistyöstä #vapriikki. #tampere filharmonia. Myös Messukylän seurakunta on antanut askelmerkkejä työhöni. Älkää ihmiset unohtako kertoa kristinuskon alkeita kaikille Pohjolan asukeille (historiassa tärkeä vaihe).
   
    Me näemme kouluyhteisön ongelmat: on kirkuvia lapsia, joilla on hankala olo ja itku ja parku. On villiä juoksua ja jatkuvia riidan selvittelyjä. Monikulttuurisuus on välillä väärinkäsityksiä ja välillä kaveruutta parhaimmillaan. On opettajalla kiire välitunnille ja poikkeuspäivän järjestelyihin. Vastuu painaa koko ajan ja pitää muistaa kaikki lukemattomat velvollisuudet. Opettajille ei pidä koko ajan lisätä pikkuisia uusia tehtäviä. Jostain on luovuttava myös - aika ei riitä ihan koko maailman silpputehtäviin.  Ei lisää monimutkaisia lomakkeita. Lyhyestä virsi kaunis!
     Pitää oppia tietotekniikka ja huomata miten teknologia toimiessaan helpottaa arkea. Vanheneva teho-opettaja unohtaa tietotekniikan jipot, vaikka olisi juuri käynyt kurssin. Onneksi olen saanut kysyä apua nuoremmilta opettajilta. Perusasiat vanhenevan open päässä kyllä kirkastuvat - lapsen kohtaaminen on koulun tärkein tehtävä. Kuuntele lasta! Huomaa lapsi ja nuori. Moikkaa ja ole arvostava.

    Hienoa on ollut se, että opettaja saa kertoa tietoa ja opettaa vaikka virkkaamista ja nokkahuilua ja ohjata tiedon lähteille kiinnostuneille ja kuunteleville lapsille. Kuulostaa aika perinteiseltä. Mutta vuosikymmenet ovat opettaneet arvostamaan työrauhaa ja sitä kaipaa myös lapsi jos haluaa kunnolla keskittyä. Lapset tuovat kyllä maailman ihmeet ja tärkeä asiat luokkaan, jos opettaja antaa tilaa ideoille. Kysy lapselta mitä tietokonepelejä pelaat! Sieltä tulvii tietoa - jopa itsetuhoon kehoittavat pelit tunnetaan 9-vuotiaana.
     Tyylikäs fiilis tulee myös oppilaiden vapaista työhetkistä, jolloin he työskentelevat yhdessä ja juttelevat tehtävistään ja suunnittelevat töitään. Meillä on niin taitavia lapsia ja uteliaisuus vie heitä eteen päin.

   Sitten kun lapsilla on hankalaa ja sosiaalinen yhteispeli ei suju on tärkeää saada opettajien yhteistyö tueksi. Toki yhteistyö saa olla taustalla jatkuvasti. Jopa lukujärjestys tehdään nykyisin yhteisen ajattelun mukaan. Meidän ikäluokan työjärjestys ja meidän projektit - kuulostaa tosi hyvältä.


   Minulla on nyt viimeinen kevät koulussa luokanopettajana. Sain kutsun koululle lähtijäisiltaan. Luulin, että paikalla on kuusi innokasta opea. No siellä olikin suurin osa yhteäiskoulun opettajista ja henkilökunnasta. Oli laadittu Kauksupöly-peli ja oli oikeasti hauska tilavarauspeli, jossa me 4 lähtevää opettajaa saimme tehdä hassuja tehtäviä  ja olla mukana iloisissa ryhmissä. Tämä oli niin odottamaton määrä opettajakaverien ja henkilökunnan kekseliäisyyttä. Toivon että tulevaisuudessa voimme sanoa, että opettajakunta kattaa myös ohjaajat, jotka ovat oleellinen osa työyhteisöämme.

    Kysyin professori Eira Korpiselta, onko työyhteisön kannustavuutta tutkittu kasvatustieteessä. Hän olisi sitä mieltä ettei sitä ole juuri tutkittu. Ainakin meidän Kaukajärven talossa ihmiset ovat lähtiessään kehuneet talon ilmapiiriä ja pysyväkin henkilökunta ja opet tykkäävät olla töissä talossa. '


    Aina jotain korjattavaa on. Tilat ovat todella taynnä ja liikenevää lisähuonetta saa etsiä. Minä toivon, että pihalla olisi puhtaita ja siistejä parakkeja, jotta talo saisi väljyyttä. Aika näyttää tuleeko taloon lisää kerroksia. Remonttia tehdään koko ajan  koulurakennuksessa ja se on hieno juttu. Itse en ole kärsinyt ilman epäpuhtauksista talossa.

   Olen kohdannut hyviä pomoja. Pekka Pyykkönen oli inhimillinen ja hyvää fiilistä luova ison talon rehtori. Musiikki ja urheilu saivat miehen silmät loistamaan. Nykyinen rehtori Päivi Ikola on rohkaissut innovoimaan ja unohtamaan liian muutosvastarinnan, joka saa opettajan varomaan kokelua. Tietysti mielessä on ekan virkani koti, Hakalan koulu, jossa Timo Pässilä näytti että koulun voi uudistaa puhumalla opekokouksissa uudistuksista arkisesti ja vallankumouksellisesti. Yhteistyötä uudella tavalla pitää tehdä, jotta siitä tulee toimivaa arkea.


    Kiitos kaikille johtajille ja uskomattomille työkavereille ja henkilökunnan edustajille. Siistijät ovat aina kuunnelleet mun juttuja ja ohjaajien kanssa on syntynyt kaveruussuhteita.On opettajissa myös suurta inhimillisyyttä ja sydämen sivsitystä!  Ehkä henkilön rockprosentti on se mikä merkitsee eniten!

2.4.2018

Linnavuoren Tuuli - Johanna Valkaman rautakauden naisen kuvaus

Rautakausi alkoi Suomessa 500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua ja päättyi 1200/1300-luvulla. Johanna Valkama sijoittaa tarinan nuoresta Tuulista teoksessa  Linnavuoren Tuuli rautakautiseen Hämeeseen. Kirjailijan esikoisteos Itämeren Auri kertoo Tuulin äidistä, joka on parantaja ja kuninkaan puoliso. Kun kirjoittaa rautakauden naisista tulee esiin naisen asema, joka lähinnä perustuu avioliittoon tai jopa orjaksi joutumiseen. Itsenäinen nainen on harvinaisuus ja tämä Tuuli taistelee saadakseen itsenäisyyttä vaativan isän tyttärenä.

Isä vaatii tytärtä avioitumaan hurjan Vesilahden Kirmukarmun kanssa. Tämä henkilöhahmo on todellinen historian henkilö. Koko teos perustuu vahvalle historiatiedolle ja kansanperinteen ja mytologian tuntemukselle. Toki näin muinainen aikakausi on aina kirjoittajalle tulkintaa ja fantasiaa tiedon pohjalta.

Yllättävää on tarinassa sen vahva kosketus noituuteen ja koko rautakauden elämään ohjaileviin uskomuksiin. Metsäonni ja kalaonni saattoivat mennä, jos jotain pahaa tapahtui. Loitsu oli vahva ase. Noituus liittyi kuninkaan aseman vahvistamiseen ja Lapin noitia käytettiin sotureiden apuna välien selvittelyssä ainakin tässä tarinassa.

Naisen ammatiksi sopi parantaja - Auri-äiti oli vahva tietäjä ja parantaja. Myös Bircala 1017 -näyttelyssä kerrotaan tietäjien suvusta liittyen näyttelyn kahden miekan kanssa haudattuun mieheen.

Pirkkalan Tursiannotko mainitaan kirjassa. Teos kuvaa monia linnavuoria. Sääksmäen Rapolan linnavuoren historia nousee mielenkiintoisesti esille.

Johanna Valkama on tamperelainen kirjailija ja upeasti hän liikuttaa henkilöhahmojaan Tampereen lähiseuduilla. Jopa Kaukajärvi tarjoaa vesireitin.

Viikinkien mytologiaa on myös tarinassa ja saamelaisten perinnetietoa. Taustalla on kirjailijan suuri työ ja se tuottaa vahvan tuen hyvälle tarinalle. Kieli on ilmeikästä ja luontoa hienosti kuvaavaa. Myös suomenpystykorvan seikkailut ovat luonteva osa tarinaa. Tarinan päähenkilö opiskelee ansastajaksi ja tämä puuha on kuvattu huolella.

Tämän kirjan pohjalta voi ajatella, että maailma on ollut rautakaudella vaarallinen, kun hyökkääviä joukkoja on tullut Karjalasta. Taisteluja on ollut eri tahoilla. Saamelaiset ovat perääntyneet Hämeestä kohti pohjoista. Moni on halunnut verottaa metsästäjiä. Viikingit saattoivat olla jopa hyökkäämässä hämäläisten kanssa karjalaisia vastaan - näin tässä romaanissa syntyi yhteistyö.

Tähän rautakautiseen heimojen Suomeen on tullut aikanaan kristinusko. Voi sanoa että tämän romaanin maailma on täynnä uskoa omaan perinteiseen mytologiaan ihan hengästymiseen asti. Kuulemma Kirmukarmu todellisuudessa oli julma kristinuskon tuojalle Hunnun herralle ja repi tältä kädet. Lopulta hurja soturi kuitenkin pettyi muinaisiin jumaliinsa ja kääntyi kristinuskoon.

Muinaisusko sääteli arkista elämää ja vaati tottelemaan tiettyjä sääntöjä. Olosuhteet Suomessa ovat olleet karut ja se on varmasti muokannut ihmisten uskomuksia ja pakottanut pieniä yhteisöjä yhteisen hyvän eteen ponnistelemaan. Aliseen, maan alle saattoi noita jopa mennä tietoa etsimässä shamanismissa. Ihmisten elämä on ollut verkkaista ja tarinoiden täyttämää.



31.12.2017

Euran muinaismuistoja - Luistarin muinaispuisto






Tätä joulukuista kuuta on voitu katsoa Suomessa jo tuhat vuotta sitten.
Kivikaudella Suomen alueella oli lämmin ja kostea ilmasto 5500-3500 eaa. 
Nytkin joulukuussa kasvit miltei alkavat tehdä keväistä kasvua.




Kävin elokuussa Eurassa sukukokouksessa ja sen yhteydessä vierailimme Luistarin muinaispuistossa. Sieltä on löydetty satoja muinaishautoja, joissa on ollut arvokkaita esineitä haudattuna vainajien mukaan tuonpuoleista varten.  

Merkittävä löytö Luistarin muinaisella hautauspaikalla
on Euran naisen hauta, jossa puvun metalliosat ovat säilyttäneet kangasjäämiä, joiden avulla on voitu työstää tämä hieno puku tämän päivän ihmisten nähtäväksi. Tätä pukua presidentti Tarja Halonen käytti linnanjuhlissa aikoinaan juhlapukuna.


Luistarin puisto on helppo löytää, kun Euran halki kulkevaa Uudenkaupungin tietä lähtee pienen matkaa ajamaan, niin saapuu omakotialueelle. 1969 tehtiin kaivuutöitä ja kaivinkone nosti miekan esiin. Alue on nyt aidattu ja suojattu rakentamiselta. Tulee mieleen se että löytöjä saattaisi olla laajemmallakin alueella, mutta ne ovat visusti rakennettuja ja puiston viertä kulkee maantie - voiko sen alla olla muinaismuistoja? Onneksi kuitenkin puisto on saanut jäädä tutkittavaksi ja ihailtavaksi.




 Yllä pikkukuvassa olen pukeutunut Tuukkalan muinaispukuun ja vierailen Sammalahden mäellä Rauman Lapissa. Sammallahden hautaröykkiöt ovat maailmanperintökohde.

Luistarin puisto oli luminen ja alastoman oloinen. Sinne oli merkitty merkittävien hautalöytöjen tietoja. Alueella on myös kiviröykkiö.



Tämän koivun ja aidan välillä on Euran naisen hautapaikka. Minua värähdytti se että tuo rikas rouva oli elänyt korkeaan viidenkymmenen vuoden ikään. Niin muuttuu maailma. Nyt saadaan hyvää ruokaa ja kasvetaan ja eletään vuosikymmeniä pitempään. Silti uskon että Euran varakas nainen on elänyt täyden ja hyvän elämän.





Miehen mukana on haudattu hänen aseensa, joita pidettiin henkilökohtaisena. Myös löysin pienen lapsen haudan, jonne oli laitettu metallinen kello lapsen mukaan. Lapsi on ollut merkittävän henkilön  pienokainen.



Nyt öinen pimeys on muinaispuistolla yllä. Jokin salaperäinen rauha nousi mieleen tuolla pienellä  
kivisellä laidunmaalla. Nuo menneen ajan ihmiset uskoivat luonnonmuotoihin , kiviin ja kallioihin,   ukkoseen ja  luontoon. He pyysivät jumalilta ja haltijoilta onnea pyyntiin ja metsästykseen ja viljan   kasvuun. Nyt kun uuden vuoden tinakin on kielletty, me nykyihmiset sääntö-Suomessa haaveilemme paremmasta vuodesta. Olemmeko kovin paljon erilaisia kuin nuo Euran muinaiset ihmiset?               





14.1.2017

Unelmien rantaloma



Unelmani on kulkea kevättalven Selkämeren rantamaisemassa lämpimässä haalarissa pipo päässä, rukkaset mukavasti työstä kosteina, tukka hikisenä otsalle liimautuneena. Nuotiossa palavat rantalepikon oksat ja latvukset. Raivaan vähä vähältä polkua vesirajaan asti, kaislaa kaatuu upouudella raivaussahalla ja pienet koivunalut saavat häipyä kaivannon reunalta. Jätän sovinnolla puita kasvamaan moneen paikkaan ja toivon niiden varttuvan suuriksi ja uljaiksi ja korvaamaan niitä puita, jotka ovat myrskyissä kaatuneet. Muotoilen vähäisellä voimallani luontoa niin, että meren äärelle pääsen kävelemään ja vieläpä näen meren mökin pihalle asti. Olen hyvin tietoinen rajallisesta voimastani. Metsureita en juuri enää tarvitse - jos vielä joku raivaus tulee niin sitten. Metsä kaatamisen jälkiä siivoilen metsässä. Irrotan oksia ja kerään pinoiksi pieniä rungonpätkiä ja pitempiäkin runkoja raahailen toistensa päälle. Traktori kerää pinoni pihalle, jossa pilkotaan ja halkomiskoneella käsitellään rungot. Tämä unelma on vuoden kiertoa - klapeja tehdään keväällä ja poltetaan syksystä kevääseen. Kesän polttopuut on jo tehty edellisenä vuonna.



    Unelmaan sisältyy ajatus terveydestä, joka sallii omatoimisen liikkumisen metsässä ja rannoilla, poluilla ja ojien yli hypäten. Haalarin pitää mahtua minulle vuodesta toiseen - siinä hyvä tavoite. Itse en osaa huoltaa koneita, joten siinä toivon saavani apua. Turvallinen koneiden käyttö pitää opetella. Heikon naisen iso apu on kone.

    Unelmani kuulostaa eräkkomaiselta ja yksinäiseltä. Ehkäpä poltan halkoja sitten ystävien ja läheisten seurassa ja ihailen maisemaa ja merikotkia hyvässä seurassa.


    Rantalomani jatkuu marraskuussa Välimeren maisemissa, jossa lämpöä ja valoa on tarjolla. Rantakaupungeissa on sopivan niukalti vilinää talviaikaan.


   Unelmien päivä rannalla päättyy romaanikäsikirjoituksen muokkaukseen. Olisi aika saada jo uusia tekstejä muokattavaksi. Unelmien toteuttaminen vaatii raakaa työtä. Lepäily ja lomailu on vain osa elämää, sillä tavoitteellinen projekti on hauska ja vaativa sisältö tulevillekin vuosille.


My dream is to be able to take care of tiny place near the Bothnian Sea. I like to chop my own firewood for the summerhouse. I like to admire sea eagles and the nature near my cottage. I would like to finish my manuscript and publish a novel. If you want to accomplish a dream you need to work for it.