Tarinat luovat opettajan

Katselin Helsingin Kasvatustieteen päivien ohjelmaa (kasvatustieteenpaivat2012). Päivien aihe "Vuorovaikutus kasvatuksen kentillä" kuulostaa tarpeelliselta. Oma väitöskirjani( Helenan väitös) pohtii oppilaan ja opettajan välistä vuorovaikutusta, josta haastateltavat kertovat omia narratiivejaan, tarinoitaan, kokemuksiaan.

Huomasin teeman Tutkimisen, oppimisen ja kasvatuksen kertomuksia -ryhmässä.
Kirjoitin blogiin jutun tarinoista (23.7.). Opettajuus muodostuu narratiiveista, kohtaamisesta syntyneistä tarinoista. Haastattellessani tutkimukseeni osallistuvia opettajia huomasin, että noviisiopettajalle tarinat omasta lapsuuden koulutodellisuudesta antoivat lähtökohtia oppilaan kohtaamiseen.

Voisiko opettajan rooli koostua tarinoista? Opettajankoulutuksessa nuori aikuinen omaksuu roolin - toiset luontevasti ns. perinteisen opettajan roolin ja toisille syntyy kyseenalaistava näkemys ja oma vahva persoonallinen ote. Erilaisilla opettajilla on omat taustansa, kertomukset, kodin perinteet, asenteet. Heillä on lapsuudessa ja nuoruudessa ollut oppilaan rooli (kiltti, kapinallinen jne.).
Työssä kokemuksesta syntyvä tarinapaketti on joskus jopa liikaa opettajalle. Sensitiivinen opettaja jopa on nääntyä rankkojen lapsikohtaloiden kohtaamisessa. Tässä tarvitaan opettajalle vertaistukea, että oppii ammatilaisroolin eikä ota jokaista tapausta liian henkilökohtaisesti.

Tein omista työkokemuksista romaanin Kukaan ei huomaa mua (2011, omakustanne). Siinä koetut lapsikohtalot on sulautettu fiktiivisiksi hahmoiksi. Romaanin aihepiiri lähtee kohtaamistani oppilaista, joista on syntynyt vahvoja tunnepohjaisia tarinoita mieleen.  Olen kuullut että joku lukija on kokenut romaanin ahdistavaksi ja myös realistiseksi.

Kerron romaanissa pääasiassa opettajan kokemuksista koulussa. En juuri ajattele, että oppilas luo tarinoita kohtaamistaan opettajista.

Romaanini on kaukana tieteestä. Toisaalta opettaja-tutkijan realistinen kouluromaani sisältää narratiiveja oppimisen arkitilanteista ja konflikteista. Ristiriitaiset tapahtumat jäävät kasvattajan mieleen. Kai ne jättävät jäljen myös oppilaan muistiin.
Opettajan työssä tulee seuraavan vuosikymmenen aikana olemaan uuvuttavia piirteitä yleisesti. Tietty individualismi tekee sen, että nykyiset vanhemmat näkevät koulun erilaisena kuin aiempien sukupolvien perheet. Koulun sääntöjä ja normeja saatetaan väheksyä. Ennen kertomus koululusta oli yhtenäisempi. Uskottiin, että koulutus tuo nuorelle aikanaan työpaikan. Vanhemmat hoitivat kotikasvatusta ja koulu opetti asioita. Nyt meillä on tiedonhakuun runsaasti keinoja missä vain, on yksilöllisiä vaihtoehtoja kaikilla perheillä.

Joskus oppilaan vanhempi voi käyttää vaikkapa huumeita, haluta lapsen mukanaan shoppailemaan milloin vain, lomailla pitkään kesken vuoden lapsen kanssa. Opettaja edustaa perinteen vaalijaa, sääntöjen antajaa, häneltä voidaan vaatia hyvää palvelua juuri tietylle lapselle. Koululta odotetaan myös tuoretta faktaa, hienoa opetusteknologiaa. Lapsi kohtaa auktoriteetin ehkä ensi kertaa elämässään, kun opettaja pyytää istumaan hiljaa (edes ohjeiden antamisen ajan). Koulun tarinaan vaikuttaa myös monikielisten oppilaiden mukanaan tuoma kulttuuri. Opettajilla saattaa olla hyvin monia tarinoita eri kulttuurien oppilaista.

Käsitykseni tarinasta, narratiivista on epätieteellinen.  Minulle opettajuus on sitä, että voin tietoisesti säädellä rooliani koululuokassa/koulun ulkopuolisessa opetuksessa. Tapaan oppilaitani päivittäin ja tietovarantoni, kokemuspohjainen materiaali, muistiinpanot heistä lisääntyvät jatkuvasti (6 vuoden ajan). Yhtenäiskoulussa oppilaat ovat 9 vuotta kanssamme. Pyrin huomaamaan heidän yksilöllisen tapansa oppia ja ohjaan heitä motivoitumaan opiskeluun ja tuen heitä näkemään oppimisen hauskana ja myös ahkerointia vaativana. Luon heille mahdollisuuden nähdä opiskelun mahdollisuutena luoda oma identiteetti, oma positiivinen tarina itsestä. 

Kasvatustieteilijä kerää haastateltavalta narratiiveja oppimisesta, koulusta, kasvamisesta ja analysoi niitä, tekee taulukoita, etsii merkityksiä. Opettajana kyselen jatkuvasti oppilailta heidän tietojaan, kokemuksiaan, käsityksiään. Kysyn:  Mitä sinulle tulee mieleen tästä? Opetuskeskustelu on maailman rakentamista sanoilla. Onneksi kuvat ja kartat saapuvat luokkaan mm. videotykin avulla. Tiedon rakentuminen lapsen mieleen vaatii sitä, että hänellä on jokin käsitys asiasta, jota hän tarkentaa kuulemansa tiedon avulla. Jos lapselle herää oma kysymys, johon hän haluaa vastauksen, hän muodostaa omaa tietopääomaansa.

Nopean tiedonvälityksen aikana on hyvä säilyttää opetuspuhe, ääneen lausutut käsitykset, arvailut, hapuilut, jotta voidaan etsiä lisää tietoa ja tarkentaa käsityksiä. Lapsiryhmä istuu ringissä ja pohtii ja kuvailee omia käsityksiään - se on tarpeellista puuhaa. Kohtaaminen konkreettisesti ja keskusteleva vuorovaikutus ei vanhene.

Opetan aluksi lapsen lukemaan, kuuntelemaan, kirjoittamaan, käyttämään tiedonhaun menetelmiä. Siispä luokanopettajan työ on aika vallankumouksellista näiden kohtaamiensa oppilaiden kohdalla.  On mahtavaa nähdä, kun joukko 10-vuotiaita lukee 100-sivuisen kirjan parissa päivässä koulussa. (Kiitos ,Tuula Kallioniemi, Reuhurinne-kirjoista!)Toki oppimisessa on mukana myös lapsen lähiympäristö, vanhemmat ja suku, vertaisryhmä, media. Joku lapsi osaa jo paljon ennen ekaluokalle tuloaan.

Koulukustannukset taitavat olla taas säästökohteena.
Mutta arvokas työ jatkuu.

 



Meidän luokassa on liitutaulu!



Uusi tyyli työssä ja puhtia romaanin hiomiseen!

Syys on käynnistynyt vauhdilla koulussa. Opettelen uutta tyyliä, jossa teen paljon töitäni koulun jälkeen töissä enkä kiikuta niitä kotiin.

Toivon yhä, etten pura tyytymättömyyttäni oppilaille, sillä he ovat tehneet hommansa tai unohtaneet, mutta minä vain huomautan siitä asiallisesti. Pyrin ohjaamaan lapsia työntekoon, sitkeään aikataulujen seuraamiseen ja vastuunottamiseen. Ei unohdeta uteliasta ja iloista fiilistä. Lapset ovat mahtavia ratkomaan ongelmia, joita havaitsen luokan varusteissa tai muuten vain pohdin ääneen. Oli hauska nähdä tänään, kuinka he kehuivat toisiaan, kun saivat hoitaa tuokion matikan opetusta videotykillä opettajan roolissa.

Kun kerroin kaatuneeni pyörällä päin liikennemerkkiä, eräs lapsi sanoi ulos mennessään: Mitä tästä opimme? Ei pidä tehdä kahta asiaa yhtä aikaa. Olin katsellut keskikaupungin vilinässä outoa telttaa liian keskittyneesti.

Vapaalla korjailen romaania, joka on jo saanut uuden nimen. Yksinäisen naisen puutarha häilyy yhä mielessäni työnimenä. Uusi nimi hehkuu pimeää. Valoa romaanin henkilölle tuovat uudet tuttavat ja suku, joka löytyy Raumalta. Pitää pyytää ystäviltä kommentteja romaanin tekstiin ja kokonaisuuteen. Kuulostaako minun "raumani" lainkast raumalaisen suuhun sopivalta? Sekoittuuko Tampereen murteeseen oma lounaismurteeni?

Kirjoittaminen pursuu yritystä ja oppimista. Kirjailijaystävä muistutti, että hioa pitää, niin että teksti on "valmista", kun se lähtee etsimään julkisuutta ja lukijaa.

Luen myös ystävien fiktiivisiä tekstejä. Ulkopuolisena näen jotain ja voin auttaa tekstin nytkähtämisessä kohti hiottua tulosta.

Minun on vaikea heti hyväksyä osuvaa kritiikkiä omasta tekstistä, mutta samalla olen kiitollinen kommenteista, joiden avulla kerrotun hämäryydet aukeavat lukijalle paremmin. Itse voi sokeutua epämääräisille lauseille ja turhille sanoille.

Englannin kieli on mielessäni. Ystävällinen kielenopettaja sanoi, että hyvä olisi osata useita kieliä - siispä esnpanjan kuuntelu-cd soikoon!

Opettaja rakentuu ja rasittuu tarinoista

Mikä opettajuudessa kuormittaa? Opettajalle kertyy kokemuksia lapsista ja heidän tilanteistaan. Ajan kuluessa lapsi kasvaa nuoreksi ja aikuiseksi. Onneksi moni entinen oppilaani on löytänyt jatko-opinnot ja kavereita ja ehkä saanut puolison ja lapsen.

Kuulen tarinan oppilaasta, joka kuolee nuorena aineiden väärinkäyttöön. Muistan viimeksi nähneeni hänet koulun päättäjäispäivänä vuosia sitten humalassa. Muistan, kuinka hän pelkäsi kesäloman tuloa, sillä hänellä ei ollut helppoa kotonakaan. Muistan hänen virnistyksensä.

Jonkun lapsen tarinassa on näpistelyä. Joku lapsi koki kotona huonoa kohtelua. Jonkun lapsen sairaus on tuottanut päivittäin huolta koulussa. Minulle välittyy tarinoita myös muista lapsista, joita tapaan työssä. Jonkun lapsen pulmallinen tilanne jatkuu vuosia ja mietimme ratkaisuja jokaisena viikkona eri aikuisten kanssa.

Meitä opettajia ei juuri valmenneta kohtaamaan ihmiskohtaloita. Jossain vieläkin luullaan että opettaja vain opettaa. Opettaja kohtaa perheitä, joista suuri osa tekee parhaansa kotona lapsen kanssa ja tukee ja arvostaa kasvatustyötä. Sitten on perheitä, joista tulee kiukkuisia viestejä opelle.

Opettajuus on ihmissuhdetyötä. Miten siinä voisi valmentaa itseään? "Älä välitä menneiden vuosien kokemuksistasi." "Unohda menneet." "Ole valoisa ja iloinen ope." "Älä rasita itseäsi suremalla sitä, ettet ehdi auttaa oppilaita riittävästi." "Älä pura mieltäsi työtovereille, sillä he eivät ehkä jaksa kuunnella." Open päässä käy kova räpätys. Tietysti on hyvä, jos kasvattaja ei mieti liikoja, vaan menee tyynenä seuraavaan päivään.

Työnohjausta voi saada joskus. Mielestäni työnohjausta pitäisi olla aina tarjolla, jos tarinataakka kasvaa liian rasittavaksi eikä ope saa itseään rentoutumaan ja yöunet häiriintyvät. Työhyvinvointi auttaa jaksamaan ja uusiutumaan. Liikunta ja piristävät harrastukset kuuluvat vapaa-aikaan, jonka arvo kasvaa opettajan ikääntyessä. Vietän laatuaikaa uima-altaassa polskiessani tai taidemuseon valoisissa saleissa.

Mielestäni myös nuoren opettajan on hyvä vaalia harrastuksiaan, vaikka perhe kasvaisikin. Työhön liittyvä pettymys voi musertaa, jos työhön uhraa paljon energiaa. Nuorena opettajuus on hauska seikkailu, kun innolla yrittää tarttua jokaiseen haasteeseen.

Työssä on jatkuva uuden oppimisen vaatimus. Arviointiohjelmat muuttuvat ja tietokonetaitoja saa päivittää usein, sillä lapset elävät tätä päivää ja tulevaisuutta. Myös kasvatustietoa pitää hankkia lisää -     erityisopetuksen informaatio on tarpeen. Oman opetusaineksen hallinta vaatii työtä - omat opinnot vanhenevat.

Olisi hyvä ajoissa kehittää opettajuuteen vaihtoehtoja yli 50-vuotiaille luokanopettajille. Työaikaa pitäisi voida suunnitella sujuvasti ja olisi hyvä kokeilla erilaisia ratkaisuja. Opettajia voisi olla esimerkiksi kolme ja luokkia kaksi, jolloin työaikaa voitaisiin jakaa radikaalimmin. Jos tekee lyhennettyä työaikaa, pitäisi voida järjestää myös arkivapaita, jolloin voi keskittyä vaikkapa vanhenevien sukulaisten asioiden hoitamiseen.

Kunpa oppisin!

Aloitin kirjoittamaan englannin kielistä blogia. Pyörin blogin ulkoasun muokkauksessa kuin hullun paroonin sokkelopuutarhassa. Kun yritän hallita tietotekniikkaa, törmään osaamattomuuteeni. Aion oppia teknisesti hallitsemaan taustojen muotoilun säätöjä.

Englanniksi kirjoittaminen herätti oivaltamaan, että olen taapertanut vuosia tilanteessa, jossa en ole juuri oppinut uutta. Vaikea anlysoida, mikä johtaa vuoraamaan arkensa viihteellä ja hakemaan itselleen helppoja ratkaisuja. Olen antantut itselleni luvan levätä, heittäytyä rennoksi työpäivien jälkeen. Olen kaiketi hakenut viihteestä turvaa vaativan työelämän vuoksi.

Työssä on opittava päivittämään tietojaan ja taitojaan ja siedettävä vaikeita, vaativia asioita. Opettajan pitää hymyhuulin kohdata ristiriitaisia tilanteita. Toisinaan tulee hillitä omia tunnereaktioitaan ja kulkea tiukan maikan ystävällisessä roolihahmossa pitkin talon käytäviä henkisesti joustavana.

Toisaalta esim. erityislapsia koskevat tieto autismin kirjosta, Nepsylapsista on ollut kiinnostavaa. Tavallaan diabetestietous on avartanut mieltäni. Opetustilanteen organisointia koskeva tietous on auttanut työn sujumisessa.

Ystäväni Carol tarjosi vinkin :
The Elements of Style (1918), William Strunk, Jr. & E. B. White
The Elements of Style
Uskon että kirjasta on hyötyä. Joudun tutkimaan tuttujenkin sanojen oikeinkirjoituksen, mutta juuri nyt tämän ihastuttavan pitkän kevätlomani jälkeen jaksavan olla hieman perustellisempi. En varmasti pysty ilmaisemaan itseäni kaunokirjallisesti englanniksi, mutta tahtoisin oppia kirjoittamaan kunnollista kieltä, jossa on järkeviä verbejä ja hyvää, selkeää ilmaisua. Onko liikaa toivottu?

Luultavasti loppuelämäni joudun vapaa-ajalla taistelemaan erilaisten aikaa vievien asioiden kanssa: metsätyöt, kaunokirjallisuuteen syventyminen, kirjallinen tuottaminen, Internetin loputtomat artikkelit, tietokirjallisuus, kuvataiteen ihailu, kielet, sosiaalinen elämä, kodinhoito. Työelämä vaatii sen ajan kuin se vie, mutta uskon että kiireisyys ja asioiden tärkeysjärjestyskamppailu jatkuu eläkeläiselläkin.

Voi olla että yritys kirjoittaa englanniksi kuivuu kokoon kuin omena ojan pohjalla, mutta aina voi yrittää.

Tämä kuva on Torromolinoksesta. Vuorotteluvapaa antoi mahdollisuuden katkoa rutiineja, kävellä valoisilla kuivilla kaduilla kesävaatteissa tammikuussa kevyellä mielellä mukavan puolison seurassa. Kaunis turhuus!

Kesäkirjoja puutarhassa

Tunnit

Michael Cunnighamin Tunnit (2000, julkaistu 1998) tarjoaa virkistävän kirjallisen kylvyn soljuvaan kieleen, joka ei missään vaiheessa unohda lukijaa. Kaunis kieli tarjoaa vivahteita, kuvailee herkästi mielenliikkeitä, ailahtelee, kertoo juuri siitä mitä elämässä on: sivumerkityksiä, monimerkityksissyyttä, oletuksia.

Huorasatu

Laura Gustafsson räväyttää Huorasatu-teoksella (2011) antiikin jumalatteren sarjafilmihahmoksi ja kuvailee huoruuden arkea, lihan löyhkää. Tyylilaji ei ehkä uppoa. Kielellisesti notkeaa, leikkittelevää, taitavaa. Meikäläiselle tosikolle tämä satu ei nappaa.

Villipalmut

William Faulknerin Villipalmut (Amerikassa julkaistu 1939) pulppuaa Louisianan tulvassa, Missisippi vierii yli äyräiden ja kuvaus on äärimmäisen tilanteen kutkuttavaa filmiä, vettä on liikaa, käärmeitä liikaa, rakkautta ilman rahoja -kokeilu on koukuttava. Alex Matsonin käännös on v. 1976.
Olen palannut tähän kirjaan New Orleansin ja Amerikan etelän maiseman vuoksi, kuvaus on jäänyt vuosiksi mieleeni.
Kirjassa kulkee kaksi tarinaa, jotka on kuvattu intensiivisesti ja tarinoiden käänteet ovat uskomattomia, yllättäviä. Vanki, joka lipuu ja taistelee tulvassa sattumanvaraisen naisen kanssa, on yhtä luonnon kanssa, taipunut vankeuteensa pyrkimättä pakoon. Veneessä pelastuva raskaana oleva nainen on hänkin kärsivä ja sitkeä sankari. Rinnalla kulkeva ehdottoman rakkauden kuvaus on satuttava. Suuri tunne vaatii luopumaan kaikesta omaisuudesta, yhteisöistä, edes lapsi ei saa tulla sitomaan rakastavaisia taloudelliseen turvan etsintään.
Romaani on kielellisesti haastava, vyöryvä kuin luonnonmullistus.

 Ainoat todelliset asiat

Merete Mazzarellan Ainoat todelliset asiat: Vuosi elämästä (suomentanut Raija Rintamäki, 2012) oli luettava kuin dekkari - vauhdilla. Kirjassa mielytti analyyttinen tiedon pohdiskelu, asioiden yhdistely ja kirjailijan oman elämän minimaalinen kuvailu. Oman elämän asioita ei kaunisteltu, vaan ne kerrottiin sellaisenaan kuin matkakertomuksena. Vanhenemisen kokeminen on ollut tabu, mutta kirjallisuuden tutkija raottaa salaisuutta.

Railo

Virpi Hämeen-Anttilan Perijät (2006) oli pitkään kesämökin hyllyssä. Hämmästyin, kun luin sen ja se imaisi kuin Hella Wuolijoen tarinat. Railo (2011) kiinnosti lähinnä kirjailijan vuoksi. Kirjan alku vaikuttaa perustellisesti pohditulta perhetarinalta, joissa henkilöihin on saatu sisältöä. Saa nähdä viekö tarina mukanaan. Kesälomalla on upeaa sukeltaa erilaisiin kirjoihin ja kokeilla kylvyn maittavuutta!

Kiitos kirjastovirkailijoille, kun jaksatte palvella helteelläkin!

Ope huomaa! Verinaarmut ja hylätty lapsi.

Kuuntelin kokeneen opettajakollegan juttuja pääkaupunkiseudun kiivaasta elämästä. Pieni lapsi tulee kouluun milloin sattuu perhe muistamaan, että lapsella on  aikataulu. Lapsi haetaan koulusta, jos vanhemmat haluavat mennä shoppailemaan tai Linnanmäelle. Joku vanhempi ei piittaa ekaluokkalaisen lukujärjestyksestä ja väheksyy koulun sääntöjä.

Miten ihmeessä lapsi oppii noudattamaan aikatauluja elämässään, jos perhe ei niitä kunnioita?

Hurjimmissa tarinoissa kollega (nimettömästi tietysti) kertoi pahoinpidellystä lapsesta. Aikuisella voi olla omat huimat puumavuodet ja harrikat ja lapsi on taakka.

Kuuntelimme parin kollegan kanssa ja huokailimme pääkaupunkiseudun kiihkeää rytmiä, kiirettä työelämässä tai sekavaa työttömyystilannetta perheissä.

Opettajilla on vaitiolovelvollisuus. Mutta onneksi heillä on oikeus kuunnella lasta. Opettaja tai terveydenhoitaja tai kuka vain koulun henkilökunnasta voi olla se joka huomaa lapsen hädän, on aikuinen lapselle.

Sinä tai minä voimme olla se reilu aikuinen, joka osoittaa lapselle, että sä olet ihan ok, sua ei saa kohdella huonosti.

Kirjoitin romaanin "Kukaan ei huomaa mua" pääasiassa opettajan näkökulmasta ja uupumisesta. Ehkäpä mun pitäisi kirjoittaa lapsen uupumisesta omaan huonoon kotiinsa. Lapsen oikeuksiin kuuluu, että hänet huomataan ja häntä puolustetaan.

Haaveeni olisi keskittyä opettamaan matematiikkaa lapsille, joille se ei suju. Oppiminen ehkäisee syrjään jäämistä ja surkeuden tunnetta. En kaipaa ison ryhmän melua ja hälinää.

Kokenut kollega sanoi vielä, että parhaiten opetus sujuu, kun opettajan lisäksi on kaksi muuta aikuista huomioimassa ja auttamassa lapsia. Tulevaisuuden ihannekoulussa on riittävästi aikuisia, auttavia käsiä, huomiota, hoivaa.

Niitä lapsia kannattaa auttaa pieninä, sillä heistä kasvaa yhteiskunta.


Kollega sanoi, että hän kertoo, että hänellä on keinoja auttaa ja sanoja lapselle. Eläköön idealismi ja kokemus!

YNP - talven ylistys

YNP

        Ympäristöajattelu, luonnonsuojeluasenne, oman ympäristösuhteen syntyminen. Maailma pelastuu. Minä sanon teille kaupunkien asukkaat, viettäkää talvi meren rannalla, katsokaa kalliokumpuja  jäätyneen ikkunan läpi. Tuntekaa tuuli, hyytävä kylmyys, räntäsadepäivän leuto sää, niskaan liimaantuvat hiutaleet. Jos te ette ole paenneet tavaratalokeitaaseen, sileille Keski-Euroopan suurkaupunkien kaduille, kuumiin kerrostaloihin, olette pesunkestäviä suomipandoja. Suomalainen osaa kerrospukeutua viimaan, kosteaan talvikeliin, suojata varpaat jäätymiseltä, sulattaa veden lumesta, keittää jäkäläsoppaa.

Tämä teksti liittyy Jannan tarinaan, jonka kuvittelin päättyvän jo marraskuun
pimeisiin Rauman kalliorannalle. Ehkä kuitenkin muokkaan romaania siten, että talvi saapuu aurinkoenergialla valaistulle mökille. Janna lämmittää kaakeliuunilla ja pärjää, vaikka kaivo jäätyy. Pesee pyykit jääähilevedessä.
Pitääköhän nuoren naisen välillä paeta Tampereelle äidin luo?

On hauska kuvitella talviviimaa heleässä juhannustunnelmassa. Kestämme viileyden vain siksi, kun tiedämme, että odottamatta lauhkea sää hurmaa meidät.

Käsikirjoituksen muokkaus vaatii hyväkuntoisia ranteita. Metsätyöt vahvistavat lihaksia ja liikunnan avulla aivotyöhön saa uutta puhtia.