I think that it is important that you separate working hours and your free time. I had vacant period for six months after I have been teaching for 26 years.This time I was not studying further. I just had vacation and I spend some time in Spain and then at the summerhouse and there I was sawing the firewood. I was also writing a novel (about a woman who is living in a cottage in the woods by the sea). I was not writing about me - it is a fictional story.
In Finland workers can have job alternative leave so that someone unemployed person is working instead of the incumbent or earner. Then you can have paid from the unemployment funds.
I have got exhausted in my work (as a teacher) sometimes - one time it was really hard and I was at home for four weeks about 13 years ago. Now I work 83% of my working time and I have time to plan my lessons better. I happen to have now lovely pupils.
The teaching is funny - you can plan and work for the lessons endlessly if you are not careful. When I teach so many different subjects I can always find interesting new scheme and then I try to learn new things so that I can tell my pupils about the world or we make together some interesting new projects. Occasionally you just hog excessively and you are under a burden.
It is important to have some other hobbies - exercises and mental hobbies. I have a treasure chest - it is my briefcase with pearls and tools which I use when making pearl necklaces. In Finland we can have supervision of work and there we can talk about difficult things in work, it is paid by the employer. It has helped me, because there the talking is confidential.
It is good to have friends and family near you and spend some time with them and have fun in you spare time!
(Kirjoitin jutun englannin kieliseen blogiini, mutta postaus ei onnistunut, siispä tänne!)
Olen aina tykännyt ottaa kantaa. Opettajana on saanut asetella sanat varovaisesti. En edelleenkään halua riidellä netissä. Maailman ja luonnon tulevaisuus kiinnostaa. Suomen menneisyys ja muinaisuus kiehtoo. Kuvataide kutsuu luokseen. Opettelen fiktiivistä ilmaisua ja luen. Toivon oppivani valokuvausta.
Tietoja minusta
- Helena Hovila
- Opettajana olen toiminut 1980-luvulta alkaen. Syksyllä 2018 voin keskittyä lukemiseen ja harrastaa muinaismuistojen katselua. Myös tekstin tuottaminen kiinnostaa. Kirjoitin v. 2004 väitöskirjan Opettajan ja oppilaan kohtaaminen. Novelleja julkaistu kokelmissa. http://helenaho.wordpress.com/ in English
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuorotteluvapaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuorotteluvapaa. Näytä kaikki tekstit
3.11.2012
5.10.2012
Opettajan tarinat identiteetin rakentajina
Opettajana työskentelen monien tarinoiden keskellä. Minulle kertyy paljon katkelmia ihmisten elämästä, perheistä, lapsista. Kerron luotettaville ystäville tainoita oppilaistani - toki suojelen lasten yksityisyyttä. Kunnioitan vaitiolovelvollisuutta.
Minun opettajuuteni muodostuu vaiheista, joilta kaikilta on kertynyt kokemuksia, joista olen kertonut kollegoille ja ystäville. Kuuntelin, kun kaksi yläkoulun opettajaa kertoi vauhdikkaasti oppilaistaan hurjia tarinoita. Mieleen jäävät hullut, poikkeavat tilanteet, joille voi nauraa jälkeenpäin. Joskus lapsen kohtalo surettaa. Kertomalla työstämme kokemusta osaksi ammattitaitoamme.
Kerroin väitöskirjassa omaa historiaani - kirjoitusaika oli 1999 - 2004. Jos nyt kirjaisin uranarratiivin, omaelämäkerran, se värittyisi tämän hetken näkökulmalla.
Vuorotteluvapaa irroitti minut koulusta ja tuskaisesta vääntämisestä, tylsistymisestä. Sain kokea vapaalla, että oppiminen voisi olla hauskaa, kun olin turhautunut kehittämiseen ja uuden opetteluun.
Eräs kollega kysyi, että olenko vielä vapaalla, kun päivityksissäni on oudon postitiivinen sävy. Opetan pientä, hyvinkäyttäytyvää ja oppimisenhaluista luokkaa, joilla on asiat kunnossa. Luokkani tarina ei oikeastaan myötäile tämän päivän koulusta kerrottuja kauhutarinoita laisinkaan. Oikeasti kouluissa on todella paljon hauskoja, fiksuja, innostuneita lapsia ja nuoria.
Toki on kipeästi käyttäytyviä ja syrjäytyviä oppilaita. Lastenhuoltoa tarvitaan joidenkin lasten elämää parantamaan. Näyttää siltä, että koulussa on lapsia, joiden elämä tulee olemaan rankkaa ja täynnä kamppailua. Oletan että maahanmuuttajapoikien kotoutuminen voi tuottaa vaikeuksia. Mahdollisesti tämä on aihepiiri, josta ei paljon julkisesti puhuta. Ainoa keino mielestäni olisi miesohjaaja/nuorisotyöntekijä, joka tukisi harrastuksia vailla olevaa poikaporukkaa.
Me kerromme elämäntarinaamme, työurakertomusta aina uudesta näkökulmasta. Uupuneen opettajan on vaikea nähdä valoa työssään. Liian kiltti opettaja tekee kaiken mitä käsketään ja ottaa liikaakin tunteja - elämäntilanne pakottaa ahkeroimaan. Onnistumisen pakko ja yksintekeminen turhauttavat - kaikkeen ei yksi ihminen veny. Työhön liittyy myös jatkuvasti uusia vaatimuksia ja lisätehtäviä - vanhoista velvollisuuksista ei juuri luovuta.
Jokin tarina oppilaasta irtaantuu tietystä henkilöstä ja muuttuu miltei fiktioksi. "Kerran tapahtui ihan uskomaton juttu kun menin oppilaiden kanssa kaupunkiin. Oppilas kiipesi bussipysäkin katolle, oppilas käveli keskellä tietä vilkkaalla kadulla..." Joku kokemus vain muuttuu rakennustiileksi opettajuudessani - se ei kuulu enää tiettyyn lapseen. Tarinan alkuperäinen lapsi on jo kasvanut isommaksi ja voi olla täysin erilainen ja muuttunut.
Opettaja voi kertoa selviytymistarinoita - kommelluksista huolimatta on pärjätty.
"Opetin kerran yhdelle urheilijapojalle tunnin tukiopetuksessa, että kilometri on 1000 metriä." Tälläiset tarinat muokkaavat minua - muistan että jokin oppiminen voi vaatia aikaa.
Sain mahdollisuuden kertoa tästä teemasta Kasvatustieteen päivillä Helsingissä marraskuussa. Pohdin narratiivista identiteettiä. Miten me rakennamme itseämme kertomalla tarinoita? Meillä voi olla tarina itsestämme vanhempana, suomalaisena. Suomalaiset kirjoittavat paljon - sekin luo identiteettiä.
Opettaja, lähetä minulle sinua koskettanut tarina oma urasi varrelta. Olet ehkä pohtinut ja kertonut jostain kohtaamastasi oppilaasta tarinoita.
Kasvattaja lähetä tarina mieleen jääneestä kasvatustilanteesta lapsen kanssa.
Käsittelen tekstiäsi nimettömänä, vailla paikkakuntaa, esimerkkinä, tieteen aineistona.
Kiitos, jos innostut lähettämään. helenaho@windowslive.com
Minun opettajuuteni muodostuu vaiheista, joilta kaikilta on kertynyt kokemuksia, joista olen kertonut kollegoille ja ystäville. Kuuntelin, kun kaksi yläkoulun opettajaa kertoi vauhdikkaasti oppilaistaan hurjia tarinoita. Mieleen jäävät hullut, poikkeavat tilanteet, joille voi nauraa jälkeenpäin. Joskus lapsen kohtalo surettaa. Kertomalla työstämme kokemusta osaksi ammattitaitoamme.
Kerroin väitöskirjassa omaa historiaani - kirjoitusaika oli 1999 - 2004. Jos nyt kirjaisin uranarratiivin, omaelämäkerran, se värittyisi tämän hetken näkökulmalla.
Vuorotteluvapaa irroitti minut koulusta ja tuskaisesta vääntämisestä, tylsistymisestä. Sain kokea vapaalla, että oppiminen voisi olla hauskaa, kun olin turhautunut kehittämiseen ja uuden opetteluun.
Eräs kollega kysyi, että olenko vielä vapaalla, kun päivityksissäni on oudon postitiivinen sävy. Opetan pientä, hyvinkäyttäytyvää ja oppimisenhaluista luokkaa, joilla on asiat kunnossa. Luokkani tarina ei oikeastaan myötäile tämän päivän koulusta kerrottuja kauhutarinoita laisinkaan. Oikeasti kouluissa on todella paljon hauskoja, fiksuja, innostuneita lapsia ja nuoria.
Toki on kipeästi käyttäytyviä ja syrjäytyviä oppilaita. Lastenhuoltoa tarvitaan joidenkin lasten elämää parantamaan. Näyttää siltä, että koulussa on lapsia, joiden elämä tulee olemaan rankkaa ja täynnä kamppailua. Oletan että maahanmuuttajapoikien kotoutuminen voi tuottaa vaikeuksia. Mahdollisesti tämä on aihepiiri, josta ei paljon julkisesti puhuta. Ainoa keino mielestäni olisi miesohjaaja/nuorisotyöntekijä, joka tukisi harrastuksia vailla olevaa poikaporukkaa.
Me kerromme elämäntarinaamme, työurakertomusta aina uudesta näkökulmasta. Uupuneen opettajan on vaikea nähdä valoa työssään. Liian kiltti opettaja tekee kaiken mitä käsketään ja ottaa liikaakin tunteja - elämäntilanne pakottaa ahkeroimaan. Onnistumisen pakko ja yksintekeminen turhauttavat - kaikkeen ei yksi ihminen veny. Työhön liittyy myös jatkuvasti uusia vaatimuksia ja lisätehtäviä - vanhoista velvollisuuksista ei juuri luovuta.
Jokin tarina oppilaasta irtaantuu tietystä henkilöstä ja muuttuu miltei fiktioksi. "Kerran tapahtui ihan uskomaton juttu kun menin oppilaiden kanssa kaupunkiin. Oppilas kiipesi bussipysäkin katolle, oppilas käveli keskellä tietä vilkkaalla kadulla..." Joku kokemus vain muuttuu rakennustiileksi opettajuudessani - se ei kuulu enää tiettyyn lapseen. Tarinan alkuperäinen lapsi on jo kasvanut isommaksi ja voi olla täysin erilainen ja muuttunut.
Opettaja voi kertoa selviytymistarinoita - kommelluksista huolimatta on pärjätty.
"Opetin kerran yhdelle urheilijapojalle tunnin tukiopetuksessa, että kilometri on 1000 metriä." Tälläiset tarinat muokkaavat minua - muistan että jokin oppiminen voi vaatia aikaa.
Sain mahdollisuuden kertoa tästä teemasta Kasvatustieteen päivillä Helsingissä marraskuussa. Pohdin narratiivista identiteettiä. Miten me rakennamme itseämme kertomalla tarinoita? Meillä voi olla tarina itsestämme vanhempana, suomalaisena. Suomalaiset kirjoittavat paljon - sekin luo identiteettiä.
Opettaja, lähetä minulle sinua koskettanut tarina oma urasi varrelta. Olet ehkä pohtinut ja kertonut jostain kohtaamastasi oppilaasta tarinoita.
Kasvattaja lähetä tarina mieleen jääneestä kasvatustilanteesta lapsen kanssa.
Käsittelen tekstiäsi nimettömänä, vailla paikkakuntaa, esimerkkinä, tieteen aineistona.
Kiitos, jos innostut lähettämään. helenaho@windowslive.com
9.6.2012
YNP eli Yksinäisen naisen puutarha
Romaanin kokonaisuus on valmistunut. Nyt tutkin sana sanalta kirjoitusvirheet ja haarukoin tylsät ilmaukset ja tehottomat lauseet. Tutkin vielä lukujen lopussa olevia YNP eli Yksinäisen naisen puutarha -blogeja ja katson eteneekö niiden dramaturgia.
Seuraavaksi janoan kriitikkojen ääniä ja tiukkoja näpäytyksiä - kaipaan, vaikka olenkin huono ottamaan vastaan kritiikkiä. Uskon oppivani/haluan oppia koko ajan lisää - tahdon kriittisiä sanoja. "Ihan kiva" ei vie tekstiä parempaan suuntaan.
Rauman murre? Tampereen murre? Olen turkulainen, joten on kyseltävä Ulla-tädiltä ja Marjo-opelta, miten murretta kirjoitetaan. Toki en pyrikään kirjoittamaan sitä oikein, vain luomaan illusion murteesta. Rauman murre on raskasta luettavaa - esim Uusraum Raumangiäline ekstra-aviis 2012 on luettava ääneen, jotta ymmärtää. Murteen kuuntelu on hauskaa.
Aurinkoenergia? Viihderomaanissa voi heitellä ekoajatuksia. Tästä ei tullut ekotestamenttiani. Mielessä lilluu ajatus metsäihmisistä - ikimetsän ystävät ja talousmetsän puolustajat (tulevia tarinoita). Myönnän, että yhteen romaaniin ei kannata tunkea liikaa tavaraa.
Luontokoulu? Olen karrikoinut. Pitääpä vielä kysyä luontokoulun opettajan näkemyksiä.
Ihmiskuvaus? On tehtävä havaintoja. Laitan muistiin, miten kukakin rapsuttaa nenäänsä ja seisoo, heilauttaa hiuksiaan, puhuu puhelimeen kadulla ja ilmaisee tunteitaan. Imen itseeni erilaisia olemassaolon tapoja. Kuuntelen - opelle helppoa? Löysin Espanjasta aiva ihanan hahmon - ja häet piti karsia pois tarinasta. Oih.
Luonnon ja maiseman kuvaus? On ollut upeaa saada katsella kevättä ja tehdä havaintoja tänä vuonna vapaalla. Nyt rajasin romaanin ajaksi kesästa syksyn synkimpään hetkeen marraskuulle.Toivon, että jännite kestää ja lukija jaksaa kiinnostua henkilöiden vaiheista.
Mökillä asumisen ihanuus? Torpassa viihtyy ken luontoa tykkää seurata ja nauttii keskittymisestä lomailuun ja pikkupuuhailuun. Huomasin kirjoittaessani, että maalla yhteisö on tärkeä ja päähenkilö liittyy kyläyhteisöönsä.
Kiitokset läheisille, jotka ovat tukeneet tätä kirjoitusprosessia. Työn tiukin vaihe on kriittinen korjailu. Vielä kun löytäisin kustanjan! Etsiminen alkaa.
Seuraavaksi janoan kriitikkojen ääniä ja tiukkoja näpäytyksiä - kaipaan, vaikka olenkin huono ottamaan vastaan kritiikkiä. Uskon oppivani/haluan oppia koko ajan lisää - tahdon kriittisiä sanoja. "Ihan kiva" ei vie tekstiä parempaan suuntaan.
Rauman murre? Tampereen murre? Olen turkulainen, joten on kyseltävä Ulla-tädiltä ja Marjo-opelta, miten murretta kirjoitetaan. Toki en pyrikään kirjoittamaan sitä oikein, vain luomaan illusion murteesta. Rauman murre on raskasta luettavaa - esim Uusraum Raumangiäline ekstra-aviis 2012 on luettava ääneen, jotta ymmärtää. Murteen kuuntelu on hauskaa.
Aurinkoenergia? Viihderomaanissa voi heitellä ekoajatuksia. Tästä ei tullut ekotestamenttiani. Mielessä lilluu ajatus metsäihmisistä - ikimetsän ystävät ja talousmetsän puolustajat (tulevia tarinoita). Myönnän, että yhteen romaaniin ei kannata tunkea liikaa tavaraa.
Luontokoulu? Olen karrikoinut. Pitääpä vielä kysyä luontokoulun opettajan näkemyksiä.
Ihmiskuvaus? On tehtävä havaintoja. Laitan muistiin, miten kukakin rapsuttaa nenäänsä ja seisoo, heilauttaa hiuksiaan, puhuu puhelimeen kadulla ja ilmaisee tunteitaan. Imen itseeni erilaisia olemassaolon tapoja. Kuuntelen - opelle helppoa? Löysin Espanjasta aiva ihanan hahmon - ja häet piti karsia pois tarinasta. Oih.
Luonnon ja maiseman kuvaus? On ollut upeaa saada katsella kevättä ja tehdä havaintoja tänä vuonna vapaalla. Nyt rajasin romaanin ajaksi kesästa syksyn synkimpään hetkeen marraskuulle.Toivon, että jännite kestää ja lukija jaksaa kiinnostua henkilöiden vaiheista.
Mökillä asumisen ihanuus? Torpassa viihtyy ken luontoa tykkää seurata ja nauttii keskittymisestä lomailuun ja pikkupuuhailuun. Huomasin kirjoittaessani, että maalla yhteisö on tärkeä ja päähenkilö liittyy kyläyhteisöönsä.
![]() |
| Kylämäpihlajan majakkasaari |
![]() |
| Enrgiaa auringosta |
![]() |
| Majakkasaaren muotoja |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



