Kommmentti Aamulehden juttuun ”Näkökulma 29.4. Anna Kontula: Lapset eivät ole säilytysongelma"
Anna Kontula heittää peruskoulua tiskirätillä. Hän vaatii koulua uudistumaan. Lisäksi hän haluaa, että kouluun tuloaika on myöhemmin ja oppiainerajat poistetaaan. Hänen mukaansa erityisopetuksen tarve on peruskoulun keinotodellisuuden syytä. Hän ei pohdi juurikaan heittojaan. Mistä johtuu, että Kontulan mainitseman tiedon mukaan 50 % peruskoulun opettajista haluaisi vaihtaa ammattia?
Olen katsellut opettajana peruskoulua pari vuosikymmentä. Olen ollut innokas uudistaja ja vaihtoehtojen etsijä. Uudistukset usein lisäävät tärkeitä ja oleellisia asioita kouluun. Harvoin uudistuksissa poistetaan mitään entistä. Koululla on hoidettavanaan 1970-luvulla asetetut tavoitteet ja lisäksi koulun pitäisi saavuttaa modernit tavoitteet. Koulu opettaa yhä tapoja, ruokailua, ulkoilua, hyvää kuntoa, liikennekäyttäytymistä, rauhaan kasvamista, kansainvälisyyttä, luku-ja kirjoitustaitoa…. Koulu opettaa nykyisin elämänhallintaa kaikkien oppiaineiden avulla. Aina, kun yhteiskunta huomaa jonkin epäkohdan, lisätään opetettavaa läpäisyperiaatteella.
Kouluuntuloajan myöhästäminen ei paljoa muuta asiaa, kun tuntimäärä pysyy samana ja oppilas ehkä menisi myöhemmin nukkumaan. Omassa koulussani klo 8.10 aloitetaan aamulla ja ainakin minulle 10 minuuttia antaa pientä joustoa.
Oppiainejako kertoo tieteistä, joihin opetus perustuu. Oppiaineita olisi hyvä ryhmitellä ja yhdistää käytännön projekteiksi. Oppiaineet luovat suuren määrä käsitteitä, jotka lapsen ja nuoren pitää oppia voidakseen omaksua uutta koulussa ja myöhemmin aloittaakseen jatko-opinnot. Tiedonhakua harjoitellaan ja vaikuttamisen keinoja eri oppiaineissa.
Oppilaan oma ajattelu ei ole kiellettyä peruskoulussa. Vuosi vuodelta lapsi oppii koulussa keskustelemaan ja esittämään mielipiteitä, joita häneltä myös kysytään. Murrosikään tuleva lapsi ehkä haluaisi tehdä jotain aivan muuta kuin oppia kieliä ja matematiikkaa. Lapsi tahtoo todennäköisesti oppia jotain muuta liikunnassa kuin mitä sitä opettaja ohjaa. Oppisisällöt on tarkkaan harkittu opetussuunnitelman teossa ja tieteenalojen asiantuntijat ovat määritelleet paljon opittavaa peruskoululaiselle.
Jatkuvasti mielestäni peruskoulun tehtävä kirkastuu hyvin monimutkaisessa informaatioyhteiskunnassa, jossa on paljon viihdettä ja virikkeitä tarjolla. Luku- ja kirjoitustaito ovat keskeisiä. Medialukutaito auttaa ymmärtämään viestimaailmaa ja osallistumista siihen. Eri aineiden teoria ja käytäntö luovat pohjaa yhteiskunnassa selviämiseen. Tapakasvatus ja toiset huomioiva käytös ovat tarpeellisia. Neuvottelua käydään koulussa päivittäin oikeasta elämisestä ja muiden kohtelusta.
Koulun kello voi soida tai olla soimatta. Suuren joukon organisoinnissa tietyt rutiinit tukevat lasta. Tämän päivän lapselle koulu voi olla ainoa paikka, jossa rutiineja opitaan. Jono voi antaa turvaa, kun iso joukko palaa sisälle tarpeelliselta ulkoilutuokiolta. Hakalan koulussa Hyvinkäällä aikoinaan 1980-luvulla lopulla kellon soimattomuus oli valtava uudistus. Nyt näen sen näennäisenä uudistuksena. Kello on kuitenkin määrittelemässä taukoja ja tuokioita.
Opettajia saattaa uuvuttaa se, että tehtävät ovat 80-luvulta lisääntyneet koko ajan. Työpäivään kuuluu sähköinen viestintä perheille ja muille kontaktiverkoston jäsenille. Oppilashuoltotehtävät vievät opettajaa neuvotteluihin eri tahojen kanssa. Oppilaiden erityisongelmiin liittyvät diagnoosit johtavat opettajan kursseille opiskelemaan uusia keinoja opetukseen. Maahanmuuttajataustaiset lapset tuovat uusia haasteita. Opettajaa ei kukaan neuvo tietoyhteiskunnan työsuojelukysymyksissä – johonkin on vain laitettava raja, mitä yksi aikuinen voi tehdä kasvattajana oppilasjoukon kaitsemisessa.
Lähtisin parantamaan peruskoulua sisältä päin. Vähentäisin opetussuunnitelmasta hieman tietolastia. Se mitä opiskellaan mm. matematiikassa varmistettaisiin, että todellakin kaikki voivat oppia solmukohdat. Lahjakkaille oppilaille laittaisin omia tuokioita vaativammissa tehtävissä. Kouluissa voisi olla runsaasti monipuolisia projekteja yhdessä kunnan muiden palveluntarjoajien kanssa. Opettajat työskentelisivät tiimeissä ja pareittain, ja oppilaille palkattaisiin tarvittava määrä koulutettuja koulunkäyntiavustajia. Tiimiin kuuluisi oppilashuollon asiantuntemusta ja erityisopettaja. Koululla on oltava on kouluterveydenhoitaja (1 hoitaja – 300 lasta voisi olla hyvä alku) ja erityissairaanhoitaja auttamaan psyykkisesti sairaita lapsia. Koulukuraattorin työmaa on myös rajattava niin, että yhdellä henkilöllä ei ole satoja perheitä vastuullaan. Perheneuvolaan pitää päästä jonottamatta.
Koulut voidaan rakentaa viihtyisiksi ja siten, että isoja jonoja ei tarvita, vaan lapset kulkevat omista pikkuovistaan pienemmille viihtyisille piha-alueille. Esim. Tampereella Karosen koulussa on paljon ulko-ovia ja koulu jaettu pienempiin yksiköihin. Siellä on myös hieno kirjastotila. Jos maassa on varaa, niin arkkitehtuuriin ja viihtyisyyttä lisäävään suunnitteluun voi panostaa.
Jos opettajien halutaan ikääntyneinäkin viihtyvän peruskoulussa, erilaisia osa-aikatyön ja tiimiorganisaation malleja pitäisi kehittää. Opettajan työ on parhaimmillaan oppilaan kohtaamista ja sitä että näkee oppimisen iloa kasvatettavissa. Ryhmänhallinta ja kiusaamisen selvittely vievät energiaa ja toimivat parhaiten aikuisten yhteistyönä.
